Kilpailun järjestäminen, tenniskentille ja huoltorakennuksille tarkoitetun alueen varaaminen, Kaisaniemen puisto, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2024-000148
More recent handlings

Kaisaniemenpuiston tennistoimintaan osoitetusta alueesta järjestetyn kilpailun ratkaiseminen sekä kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle alueen varaamiseksi kilpailun voittajalle jatkosuunnittelua varten (Kaisaniemi)

Case 11. / 211 §

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Jenni Hjeltin ehdotuksesta.

A

Kaupunkiympäristölautakunta päättää valita Kaisaniemenpuiston tennistoimintaan osoitetusta alueesta järjestetyn kilpailun voittajiksi Tuomas Kokkilan ja Stefan Bernerin.

B

Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallituksen elinkeinojaostolle alueen varaamista Kaisaniemenpuiston alueelta Tuomas Kokkilan ja Stefan Bernerin perustamalle yritykselle 40 Love Oy:lle (Y-tunnus 3588742-2) tennis- ja kahvilahankkeen jatkosuunnittelua varten edellyttäen, että päätöskohta A on saanut lainvoiman. Varaus esitetään tehtäväksi seuraavin ehdoin:

  • Varausalue on liitekartan nro 1 mukainen. Alueen kiinteistötunnus on 91-2-9903-100, sen pinta-ala on 3 157 m² ja sen rakennusoikeus on 130 k-m².
  • Varaus on voimassa 31.12.2028 saakka.
  • Varauksensaaja on velvollinen noudattamaan liitteenä nro 2 olevia erityisiä varausehtoja sekä soveltuvin osin liitteenä nro 3 olevia yleisiä varausehtoja.

Kohde kaupungin karttapalvelussa(Link leads to external service)

(S0102-243)

Helsingin kaupunki haki 27.6.2025–15.9.2025 Kaisaniemenpuiston puistosuunnitelmassa tennistoiminnalle osoitetulle alueelle tennistoiminnan toteuttajaa ja maanvuokralaista. Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään päätettäväksi, että kilpailun voittajiksi valitaan **********

Samalla aluetta esitetään varattavaksi tennishankkeen jatkosuunnittelua varten kilpailun voittajiksi esitettyjen yksityishenkilöiden perustamalle 40 Love Oy:lle 31.12.2028 saakka.

Kilpailun järjestäminen

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala järjesti 27.6.2025–15.9.2025 kilpailun, jolla haettiin Kaisaniemenpuistoon tennistoiminnalle toteuttajaa ja maanvuokralaista. Hakijoiden tuli kilpailuohjelman mukaan esittää osoitetulle suunnittelualueelle vähintään kolmea (3) massapintaista tenniskenttää, joiden värin tuli olla perinteisen punertava tai muu historialliseen ympäristöön sopiva. Suunnittelualueelle sai myös esittää enintään 130 k-m²:n suuruista huoltorakennusta tennistoiminnan pukuhuone- ja varastotiloja varten. Edellä mainitun lisäksi tiloihin oli mahdollista suunnitella pienimuotoista kioski-/kahvilatoimintaa. Kilpailuohjelma ja kartta suunnittelualueesta ovat liitteinä nrot 4-5.

Arviointi toteutettiin kaksivaiheisena. Ensimmäisessä vaiheessa arviointiryhmä (edustajat kaupunkiympäristön toimialan maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelusta, kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu -palvelusta, asemakaavoitus-palvelusta sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kaupunginmuseolta) määritti saapuneiden hakemusten joukosta kokonaisarvioinnin perusteella toteuttamiskelpoiset hankkeet. Arviointikriteereissä huomioitiin tennistoiminnan painottumisen lisäksi muun muassa alueellista yhteensovittamista Kaisaniemen puistoympäristöön. Toteuttamiskelpoisista hankkeista kilpailun voittajaksi esitetään kilpailun toisessa vaiheessa korkeinta maanvuokraa tarjonnutta tahoa.

Määräajan päättymiseen 15.9.2025 klo 12 mennessä kaupunki vastaanotti neljä (4) kilpailuehdotusta. Kilpailuehdotukset ovat oheismateriaaleina nrot 1-4.

Ensimmäisen vaiheen kriteerit ja arviointi

Ensimmäisen vaiheen kokonaisarviointi suoritettiin seuraavien kriteerien perusteella:

  • konseptin alueellinen yhteensovitus (Suunnitellun toiminnan yhteensopivuus Kaisaniemenpuiston alueelle sekä Kaisaniemenpuiston puistosuunnitelmassa esitettyyn kokonaisuuteen)
  • palvelun yleinen käytettävyys ja tennistoiminnan painottuminen
  • hakijan aikaisempi kokemus vastaavasta liiketoiminnasta
  • esitetyn liiketoimintasuunnitelman toteuttamiskelpoisuus
  • hakijan taloudelliset edellytykset sekä arkkitehtoninen taito toteuttaa hanke
  • esitetyn suunnitelman kaupunkikuvalliset ominaisuudet ja rakennuksen arkkitehtuurin sopiminen paikan luonteeseen ja ympäristöön.

Arviointiryhmä totesi ensimmäisessä vaiheessa kaikki kilpailuehdotukset toteuttamiskelpoisiksi ja päätti hyväksyä ne kilpailun toiseen vaiheeseen. Kaikissa ehdotuksissa havaittiin kaupunkikuvallisia kehitystarpeita, mutta niitä ei pidetty niin merkittävinä, että jokin ehdotuksista olisi tullut hylätä toteutuskelvottomana.

Lisäksi arviointiryhmä totesi, että kaupunkikuvallista kehittämistä voidaan jatkaa varausaikana, eikä kilpailuohjelman mahdollistamia haastatteluja katsottu tarpeellisiksi.

Toisen vaiheen maanvuokratarjoukset

Kilpailuun osallistuneiden tahojen tuli liittää kilpailuehdotuksiinsa suljettuihin kirjekuoriin maanvuokratarjoukset, jotka avattiin maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tontit-yksikössä ensimmäisen arviointivaiheen päätyttyä. Kilpailuohjelmassa oli annettu maanvuokratarjouksille alimmat mahdolliset hyväksyttävät tasot riippuen siitä, sisälsikö kilpailuehdotus pelkkää tennistoimintaa vai myös kaupallisia kahvila-/kioskitiloja. Markkinaehtoisuuden varmistamiseksi edellä mainitut vähimmäistasot oli määritetty puolueetonta arvioijaa käyttäen (Gem Valuation Oy 1.4.2025).

Kaikki vastaanotetut maanvuokratarjoukset oli laadittu kilpailuehtojen mukaisesti ja ne ylittivät annetut vähimmäistasot. Vastaanotetut maanvuokratarjoukset on lueteltu oheismateriaalissa nro 5.

Voittajiksi esitetyt yksityishenkilöt tekivät korkeimman maanvuokratarjouksen 31 000 euroa/vuosi.

Kilpailuohjelman mukaisesti toteuttamiskelpoisista hankkeista varauksensaajaksi ja tulevaksi vuokralaiseksi esitetään korkeinta maanvuokraa tarjonnutta tahoa.

Hanke

Voittajaksi esitetyt yksityishenkilöt (jatkossa hakijat) ovat esittäneet tenniskentille varatulle alueelle neljää kilpailuohjelman mukaista tenniskenttää sekä kahvila- ja huoltorakennusta. Rakennukseen on suunniteltu noin 75 k‑m²:n laajuiset pukuhuone-, wc-, huolto- ja varastotilat sekä noin 55 k‑m²:n suuruinen kahvila.

Tenniskenttien on suunniteltu toimivan keväästä syksyyn avoimina lähiliikuntapaikkoina, jotka palvelevat kaupunkilaisten arkipelaamista sekä kaikenikäisille – erityisesti lapsille ja nuorille – suunnattua tennisvalmennus‑ ja leiritoimintaa. Pidemmällä aikavälillä tavoitteena on hyödyntää kenttiä myös turnaustoiminnassa, kuten pienempien kansainvälisten kilpailujen järjestämisessä. Kenttien yhteydessä toimivan kahvilan on tarkoitus toimia luonnollisena kohtaamispaikkana pelaajille, mutta myös kutsua laajemmin kaupunkilaisia tutustumaan tennikseen esimerkiksi suurempien kansainvälisten otteluiden katselutilaisuuksien kautta.

Hakijoiden projektiorganisaatiolla on vahvaa osaamista liike- ja tennistoiminnasta sekä kokemusta liikuntakohteiden rakentamisesta. Lisäksi hakijat ovat osoittaneet omaavansa hankkeen toteuttamiseen riittävät taloudelliset edellytykset sekä siihen tarvittavan arkkitehtonisen osaamisen. Hakijoiden kilpailuehdotus on oheismateriaalina nro 1.

Varausalueen tiedot

Kaisaniemenpuisto on Helsingin keskustan vanhin alun perin julkiseen käyttöön perustettu historiallinen puisto. Kaisaniemenpuisto on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY) ja myös korkeimman arvoluokan yksi arvoympäristökohteeksi.

Kaisaniemenpuiston alueella on voimassa asemakaava nro 11808, jossa se on osoitettu puistohistoriallisesti, kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaaksi kaupunkipuistoksi (VP/s). Lisäksi alueella on voimassa maanalainen asemakaava nro 12290.

Kaupunkiympäristölautakunta on 14.12.2021 § 701 hyväksynyt Kaisaniemenpuiston ja Varsapuistikon puistosuunnitelman nro VIO 6126/1, jossa kasvitieteellisen puutarhan eteläpuolelle, Svante Olssonin puistokujan varrelle on osoitettu alue tennistoimintaa varten.

Kilpailun ja varausesityksen kohteena oleva suunnittelualue on merkitty asemakaavaan ohjeelliseksi pallokentäksi (vu), osittain rakennusalaksi, johon saa sijoittaa puistoalueen pukuhuone-, wc-, huolto- ja varastotiloja (ler) noin 75 k-m², sekä osittain leikki- ja oleskelualueeksi (le). Sijaintikartta, puistosuunnitelman kartta sekä ote asemakaavasta ovat liitteinä nrot 7-9.

Kaisaniemenpuiston ja Varsapuistikon peruskorjaus hyväksytyn puistosuunnitelman pohjalta on käynnistynyt vuonna 2022 ja jatkuu arviolta vuoteen 2028.

Alueen varaaminen

Hakijat ovat varausneuvottelujen aikana perustaneet 40 Love Oy:n hankkeen toteuttamista varten, joten puheena oleva alue esitetään varattavaksi tennis- ja kahvilahankkeen jatkosuunnittelua varten 40 Love Oy:lle.

Edellä esitelty toiminta ja hanke soveltuvat hyvin kyseiselle alueelle. Hanke toteutuessaan edistää Kaisaniemenpuiston puistosuunnitelman toteutumista ja on kaupungin yritys- ja elinkeinopolitiikan mukainen.

Varausehdot

Päätösesityksen liitteeseen nro 2 otetut erityiset varausehdot on laadittu asemakaavoitus-palvelun, kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu -palvelun puisto- ja viheraluesuunnittelu -yksikön, kaupunginmuseon sekä maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tontit-yksikön välisenä yhteistyönä.

Lisäksi päätösesityksen liitteeseen nro 3 otetut yleiset varausehdot sisältävät kaupungin varauksissa tavanomaisesti käytettävät ehdot. Yleisiä varausehtoja noudatetaan kuitenkin ainoastaan toimitilatonteille soveltuvin osin.

Varausmaksu

Varauksesta esitetään perittäväksi kilpailuehtojen mukaisesti yhden vuoden vuokraa vastaava summa (31 000 euroa) varausmaksuna. Varausmaksu peritään kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun varauspäätös on lainvoimaistunut. Varauksensaaja menettää varausmaksun, mikäli luopuu varauksesta, kaupunki päättää varauksen varauksensaajasta johtuvista syistä (esim. varauksensaaja ei noudata varausehtoja) tai varauksensaaja ei tee pitkäaikaista maanvuokrasopimusta. Varausmaksu hyvitetään lopullisesta maanvuokrasta. Mikäli varauksensaaja ei maksa varausmaksua kolmen kuukauden kuluessa varauspäätöksen lainvoimaistumisesta, raukeaa varaus ilman erillistä päätöstä.

Alueen myöhempi luovuttaminen

Varattavaksi esitettävä alue on tarkoitus myöhemmin luovuttaa hakijalle kaupunginhallituksen 1.4.2019 § 220 päättämien tonttien luovutusta koskevien linjausten mukaisesti vuokraamalla 30 vuoden maanvuokrasopimuksella.

Toimivalta

Hallintosäännön 16 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää yleis- ja asemakaavoituksen, liikenne- ja katusuunnittelun sekä muun maankäytön ohjaamisesta, joten lautakunta on toimivaltainen päättämään kilpailun voittavasta tahosta.

Hallintosäännön 8 luvun 2 §:n 7 kohdan mukaan kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päättää kaupungin omistamien yritys- ja teollisuustonttien varaamisesta elinkeinotoiminnan tarpeisiin.

This decision was published on 21.04.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Presenter information

Name
Ville Lehmuskoski

Title
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Ask for more info

Name
Taina Niemeläinen

Title
Kiinteistöasiantuntija