Virkasuhteen täyttäminen, lapsiperheiden palvelutarpeen arviointi ja tuki, sosiaalityöntekijä, työavain SOTE-01-276-20
Sosiaalityöntekijän viran täyttämättä jättäminen, työavain SOTE-01-276-20
Päätös
Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti jättää sosiaalityöntekijän viran (vakanssinumero 037564, toimintayksikkö 395200, työpiste 100030) täyttämättä kelpoisuusehdot täyttävien ja soveltuvien hakijoiden vähäisyyden vuoksi.
Sosiaalityöntekijän virka julistetaan myöhemmin uudelleen haettavaksi.
Päätöksen perustelut
Sosiaalityöntekijän virka tuli avoimeksi 14.5.2018.
Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 9.1.2020 § 4 mukaan sosiaalityöntekijän virkaan ottaa lastensuojelun sosiaalityön päällikkö.
Sosiaalityöntekijän tehtävänä on monitoimijainen palvelutarpeen arviointi. Tehtäviin kuuluu myös lastensuojelun tarpeen arvioiminen ja tarvittaessa kiireellisen tai avohuollon sijoituksen valmisteleminen. Sosiaalityöntekijä toimii arviointiprosessissa vastuusosiaalityöntekijänä ja arvioi lapsen ja perheen tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien tarvetta yhdessä lapsen, vanhempien ja muiden ammattilaisten kanssa. Lisäksi sosiaalityöntekijä toimii vuorollaan lastensuojelun virka-aikaisena päivystäjänä sekä antaa ammatillista konsultaatiota.
Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) 7 §:n mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.
Eduksi luetaan kokemus arviointityöstä ja työskentelystä lapsiperheiden kanssa sekä Helsingin kaupungin palvelujärjestelmän tuntemus.
Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Tehtävässä tarvitaan kykyä niin itsenäiseen toimintaan kuin työskentelyyn työparina, tiimissä sekä erilaisissa verkostoissa.
Sosiaalityöntekijän virka (vakanssinumero 037564) on ollut julkisesti haettavana 3.6.–17.6.2020 kaupungin sähköisen rekrytointipalvelun sisäisessä ja ulkoisessa haussa.
Määräajassa hakemuksen jätti neljä hakijaa. Yhteenveto hakemuksen jättäneistä on tämän asian liitteenä 1.
Hakijoista kahdella oli tehtävän edellyttämä kelpoisuus. Toinen kelpoisista hakijoista haastateltiin, mutta hän ilmoitti haastattelun jälkeen, ettei hän ole käytettävissä virkaan valinnassa.
Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti jättää sosiaalityöntekijän viran täyttämättä tehtävään kelpoisten ja soveltuvien hakijoiden vähäisyyden vuoksi.
This decision was published on 10.08.2020
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §