Ennakkolausunto etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä

HEL 2018-012160
More recent handlings
This decisionmaker is no longer active

Ennakkolausunto etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä

§ 20

Päätös

Maanhankintatiimin päällikkö päätti, että kaupunki antaa seuraavan etuostolain 8 §:n mukaisen ennakkolausunnon:

Helsingin kaupunki ei tule käyttämään etuosto-oikeuttaan, mikäli myyjän Helsingin kaupungille 31.10.2018 toimittaman, liitteenä 1 olevan kauppakirjaluonnoksen mukainen kauppa toteutuu tästä päätöksestä kahden vuoden kuluessa.

Päätöksen perustelut

Kaupungin kannalta ei ole tarkoituksenmukaista hankkia ulkokunnissa sijaitsevia, vaikeasti myytävää vuokrattua liiketonttia ja rakennettua, usealle vuokrattua liikekiinteistöä. Kaupungilla ei myöskään ole käyttötarvetta Helsingissä sijaitsevalle rakennetulle, maa-alaltaan pienehkölle toimitilakiinteistölle, jonka osuus kokonaiskauppahinnasta on pienehkö.

Toimivalta

Maankäyttöjohtajan delegointipäätöksen (2.6.2017) mukaan maanhankintatiimin päälliköllä on oikeus ratkaista etuosto-oikeus kielteisissä tapauksissa lukuun ottamatta periaatteellisesti merkittäviä ja taloudellisesti kauaskantoisia asioita.

Kaupalla ei katsota olevan sellaista merkittävyyttä tai taloudellista kauaskantoisuutta, jonka vuoksi päätöksentekoa pitäisi siirtää maanhankintatiimin päälliköltä.

This decision was published on 30.11.2018

Muutoksenhakukielto

Tästä päätöksestä ei saa hakea muutosta valittamalla.

Sovellettava lainkohta: Etuostolaki 22 § 2 momentti.

Decisionmaker

Name
Peter Haaparinne

Title
Tiimipäällikkö maanhankinta

Ask for more info

Name
Antti Laitakari

Title
Maankäyttöinsinööri

Attachments

1. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 20 k.
2. Confidential: JulkL 24 § 1 mom 20 k.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.