Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen ilman julkista hakumenettelyä
Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen ilman julkista hakumenettelyä
Päätös
Lastensuojelun sosiaalityön päällikkö päätti ottaa yhteiskuntatieteiden maisteri Tiina Eerolan sosiaalityöntekijän virkaan (vakanssinumero 035442, toimintayksikkö 395220, työpiste 100160) 1.6.2018 lukien 3260 euron tehtäväkohtaisen kuukausipalkan mukaan määräytyvin palkkaeduin ja viranhoitomääräyksessä tarkemmin määrätyin ehdoin.
Viran toimipaikka palvelussuhteen alussa on Sosiaali- ja terveystoimiala/perhe- ja sosiaalipalvelut/lastensuojelu/avohuollon sosiaalityö/Malmi 2.
Tiina Eerolalle ei aseteta koeaikaa.
Tiina Eerola on toimittanut työterveyshuollon selvityksen terveydentilastaan.
Tiina Eerola on Valviran laillistama sosiaalityöntekijä.
Päätöksen perustelut
Helsingin kaupungin hallintosäännön 11.4.2018 § 77 23 luvun 2 §:n mukaan henkilö voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä sellaiseen virkasuhteeseen, johon Helsingin kaupunki on hänet kouluttanut tai johon vaadittavaa pätevöitymiskoulutusta kaupunki on tukenut.
Täyttölupaa ei tarvita.
Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 25.1.2018 § 7 mukaan sosiaalityöntekijän virkaan ottaa lastensuojelun sosiaalityön päällikkö.
Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7§, 32§) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.
Kielitaitovaatimuksena on hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä tyydyttävä ruotsin kielen suullinen taito.
Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijän työtehtävät pohjautuvat lastensuojelulakiin. Sosiaalityöntekijä vastaa asiakassuunnitelmien laatimisesta ja päivittämisestä, avohuollon tukitoimien suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioimisesta ja kiireellisten sijoitusten toteuttamisesta sekä huostaanoton ja sijaishuollon valmistelusta. Työ vaatii sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn että valmiuksia pari-, tiimi- ja verkostotyöhön.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Tiina Eerola on hoitanut ko. sosiaalityöntekijän viran tehtäviä avoimen viran haltijana 1.5.2016 lukien. Hänelle on myönnetty tutkinnon suorittamiseen ja valmistelemiseen palkallista opintovapaata ajalla 8.8.2016 – 4.9.2016 ja 14.11.2016 – 11.1.2017 kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti (Khs 12.3.2008, 25 §). Tiina Eerola on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon pääaineena sosiaalityö ja saavuttanut sosiaalityöntekijän kelpoisuuden (todistus 1.3.2018), joten hänet voidaan ottaa virkaan ilman julkista hakumenettelyä.
This decision was published on 27.04.2018
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.