Työntekijöiden siirto varhaiskasvatusvirastosta sosiaali- ja terveystoimialalle

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2017-004651
More recent handlings
This decisionmaker is no longer active

Työntekijöiden siirto varhaiskasvatusvirastosta sosiaali- ja terveystoimialalle

§ 6

Päätös

Kansliapäällikkö päätti siirtää liitteessä 1 mainitut vakinaiset työntekijät liitteen mukaisine palkkoineen ja vakansseineen varhaiskasvatusvirastosta sosiaali- ja terveystoimialalle 1.6.2017 lukien.

Päätöksen perustelut

1.6.2017 voimaan tulevan hallintosäännön mukaisesti kansliapäällikkö päättää viran ja viranhaltijan siirtämisestä toimialalta toiseen tai toimialan ja keskushallinnon välillä (12 luku 1 momentti 1 § 9 kohta). Kansliapäällikkö tekee siirtopäätökset myös työsuhteisten osalta.

Kaupungin strategiaohjelman (2013–2016) mukaisesti kaupungin organisaatiota kehitetään asukkaiden palvelujen parantamiseksi. Toimenpiteenä on mm. tukipalvelujen keskittämisen jatkaminen.

Johtamisjärjestelmän uudistamista koskevan kaupunginvaltuuston päätöksen (16.3.2016 § 78) perusteluissa todetaan nykyisten virastojen hallintotehtäviä keskitettävän toimialoittain, siltä osin kuin niitä ei ole tarkoituksenmukaista keskittää keskushallintoon. Lisäksi päätöksen perusteluissa todetaan, että yksittäisiä tehtäviä voidaan jatkovalmistelussa siirtää hallintokuntien välillä.

Varhaiskasvatusvirastossa työskentelee kaksi fysioterapeuttia. Heidän työ tapahtuu varhaiskasvatuksen toimipisteissä suoraan asiakasrajapinnassa ja tehtäviinsä kuuluu varhaiskasvatusyksiköiden lapsiryhmissä tapahtuva konsultaatiotyö erityisesti tuen tarpeisten lasten motorisiin taitoihin liittyen.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan organisaatiomallissa on pyritty selkeyttämään ydinpalvelujen tuottamista ja toimialan palvelukokonaisuuksiin sijoitetaan ainoastaan kasvatuksen ja koulutuksen ammattitehtävissä toimivaa henkilöstöä.

Tästä syystä varhaiskasvatusviraston kaksi fysioterapeuttia siirtyy sosiaali- ja terveystoimialan sairaala-, kuntoutus- ja hoivaosastolle, kuntoutuksen osaamiskeskuksen fysioterapiapalveluihin 1.6.2017 alkaen. Siirron myötä varhaiskasvatuksen fysioterapeutit ovat samassa kokonaisuudessa kaupungin muun fysioterapiatoiminnan kanssa, jolloin heidän asemansa on esimiestyön, ammatillisen kehittymisen ja työ organisoinnin kannalta selkeämpi.

Asia on käsitelty siirtyvän henkilöstön kanssa yhteistoimintamenettelyn mukaisesti prosessin alusta lähtien. Ensimmäinen kuuleminen alustavasta suunnitelmasta käytiin 9.11.2016 ja valmistelussa olleesta päätöksestä käytiin yt-menettelyn mukainen kuuleminen 3.4.2017. Asia on käsitelty henkilöstötoimikunnassa 15.2.2017. Kuulemistilaisuudessa nousi erityisesti esiin toive siitä, että fysioterapeuttien työ kohdistuu jatkossakin varhaiskasvatukseen.

Kaupungin henkilöstötoimikunnassa asia on ollut 27.2.2017, 10.3.2017 ja 21.3.2017.

This decision was published on 23.03.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Decisionmaker

Name
Sami Sarvilinna

Title
Kansliapäällikkö/U

Ask for more info

Attachments

1. Liite 1 Siirrettävät vakinaiset työntekijät
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.