Määrärahan myöntäminen vuodelle 2017 Kaupunkiakatemia-yhteistyön toteuttamiseksi

For decisions released prior to 2019 a related decision heading is displayed for cases.
HEL 2017-000980
More recent handlings
This decisionmaker is no longer active

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2017 Kaupunkiakatemia-yhteistyön toteuttamiseksi

§ 19

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti viitaten kansliapäällikön 18.1.2017 §:ssä 6 (HEL 2017–0000141) tekemään päätökseen, että keskitettyyn hanketoimin-taan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 39 15 voidaan myöntää kaupungin kilpailukyvyn kehitys yksikölle 52 000 euroa (pro-jektinumero 1095103) vuodelle 2017 Kaupunkiakatemia-yhteistyön to-teuttamiseksi. Määrärahalle saadaan Helsingin yliopistolta ja Aalto yli-opistolta yhteensä 52 000 euron maksuosuus.

Päätöksen perustelut

Kansliapäällikkö on päätöksellään 21.10.2015 § 70 HEL 2015-010658 hyväksynyt Helsingin kaupungin, Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston välisen sopimuksen Kaupunkiakatemia-yhteistyön toteuttamisesta.

Yhteistyösopimuksessa on kullekin osapuolelle sovittu 26 000 euron maksuosuus, jolla yhteistyön kustannukset katetaan. Helsingin kau-punki toimii Kaupunkiakatemia-yhteistyön koordinaattorina ja huolehtii kustannusten maksamisesta. Helsingin kaupungin maksuosuus 26 000 euroa on varauduttu maksamaan elinkeino-osaston omasta budjetista. Vuoden 2016 osalta keskitettyä hanketoiminnan määrärahaa on yhteis-työhön käytetty yhteensä 30 375,51 euroa. Kaupunkiakatemia-yhteistyötä on sovittu toteutettavaksi vuosina 2016-2018.

Kaupungin kilpailukyvyn kehitys yksikkö toimii hankkeen Helsingin kau-pungin vastuutahona ja raportoi yhteistyön toteutumisesta Helsingin yliopistoa ja Aalto yliopistoa sekä vastaa muista sopimuksessa sovituis-ta toimenpiteistä.

This decision was published on 29.04.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Decisionmaker

Name
Marja-Leena Rinkineva

Title
Elinkeinojohtaja

Ask for more info

Attachments

1. Kp päätös 21.10.2015 § 70
The attachment will not be published on the internet.
2. Kaupunkiakatemia-yhteistyösopimus
The attachment will not be published on the internet.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.