Rakentamispalvelu Stara, Jätkäsaaren työtukikohdan vuokraus
Rakentamispalvelu Stara, Jätkäsaaren työtukikohdan vuokraus
Päätös
Toimitilapäällikkö päätti vuokrata 1.2.2017 lukien rakentamispalvelu Staran hallintaan Jätkäsaaresta yhteensä noin 8 100 m2:n suuruisen maanalaisen työtukikohtatilan toistaiseksi siten, että ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivä on 31.1.2036 ja irtisanomisaika 12 kuukautta. Tila vuokrataan 55 080 euroa/kk (6,8 e/m2/kk) suuruisella pääomavuokralla ja liitteessä 1 olevin ehdoin.
Rakentamispalvelu Staran ns. Bunkkeria koskeva sopimus (nro 222012545) päättyy 31.1.2017.
Päätöksen perustelut
Staran Jätkäsaaren työtukikohta on valmistunut käyttöön otettavaksi tammikuussa 2017. Ne on rakennettu yhteishankkeena Jätkäsaaren Pysäköinti Oy:n maanlaisten tilojen kanssa.
Työtukikohdan H,I,G-kuiluja koskevat sopimukset asuntoyhtiöiden kanssa sekä yhteiskäytössä olevan ajotunnelin käyttösopimus on otettu huomioon työtukikohdan ehdoissa sellaisenaan.
Pääomavuokra on laskettu sisäisen vuokran määritysperiaattein(Khs 14.12.2015) työtukikohdan, kuilujen ja ajotunneliosuuden rakennuskustannuksista kuitenkin siten, että louhinnan osuudesta ei peritä korkoa. Pääomavuokra sisältää tontinvuokran. Ylläpidosta vastaa rakentamispalvelu Stara.
This decision was published on 03.05.2025
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.