Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston ylimääräinen kokous 3.7.2026

Kokousajat 2026, kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

HEL 2025-015813
Ärendet har nyare handläggningar

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston ylimääräinen kokous 3.7.2026

Ärende 15. / 77 §

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti pitää ylimääräisen kokouksen perjantaina 3.7.2026 klo 10.00. Kokouspaikka on lautakuntasali Horisontti, Työpajankatu 8, 00580 Helsinki. Lisäksi rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti, että kokoukseen 3.7.2026 voi osallistua myös sähköisen yhteyden avulla.

Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti, että kokouksen 3.7.2026 esityslista julkaistaan viimeistään päivää ennen kokousta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 29 luvun 2 §:n mukaan toimielin kokoontuu päättäminään aikoina sekä lisäksi puheenjohtajan kutsusta. Toimielimen puheenjohtaja voi asioiden vähäisen määrän tai muun erityisen syyn vuoksi peruuttaa kokouksen tai muuttaa kokouksen alkamisaikaa päätettynä kokouspäivänä. Lisäksi saman luvun 3 §:n 3 momentin mukaan, jos kokousaikaa muutetaan 2 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla, muutoksista on ilmoitettava ennen kokouskutsun lähettämistä, ellei erityisistä syistä johdu tarve muuttaa kokousaikaa äkillisesti.

Hallintosäännön 29 luvun 22 a §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus voi päättää, että muu toimielin kuin kaupunginvaltuusto voi varsinaisen kokouksen, jossa osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla, sijasta pitää kokouksen sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Kaupunginhallitus päätti 675 § 13.11.2023, että toimielin voi itse päättää sähköisen kokouksen koollekutsumisesta. Kaupunginhallitus kehotti muita toimielimiä kuin keskusvaalilautakuntaa käyttämään sähköisiä kokouksia vain aamu- tai iltakoulutyyppisten kokousten järjestämiseen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston kokous 3.7.2026 järjestetään hybriditilaisuutena poikkeuksellisesti kesäajan vuoksi. Kokoukseen voi osallistua läsnä lautakuntasalissa Horisontissa tai sähköisen yhteyden avulla.

Hallintosäännössä 29 luvun 3 §:n 2 momentin toimielimen kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta, jollei toimielin toisin päätä. Hallintosäännön 29 luvun 9 §:n mukaan toimielimen käsiteltäväksi tulevista asioista laaditaan kutakin kokousta varten esityslista. Esityslistan tai sen liitteiden tulee sisältää päätösehdotus ja selostus asioista. Esityslista on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston kokouskutsu lähetetään poikkeuksellisesti viimeistään päivää ennen kokousta, sillä kokouksen esityslista valmistuu tavallista myöhemmin.

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 16.04.2026 § 44

19.03.2026 Ehdotuksen mukaan

13.11.2025 Ehdotuksen mukaan

Detta beslut publicerades 02.06.2026

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Föredragande

Namn
Petri Suhonen

Titel
Puheenjohtaja

Upplysningar