Vuokraus, vuokrasopimuksen purku, Tietokuja 2, Kiinteistö Oy Tietokuja 2, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupungin ja Kiinteistö Oy Tietokuja 2:n välisen vuokrasopimuksen purkaminen osoitteessa Tietokuja 2
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti purkaa Helsingin kaupungin ja Kiinteistö Oy Tietokuja 2:n välisen 1.11.2024 päivätyn vuokrasopimuksen osoitteessa Tietokuja 2.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa kasvatuksen ja koulutuksen tilat yksikön päällikön allekirjoittamaan purkuilmoituksen (liite 1).
Lisäksi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta heti.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli asiakaspäällikkö Markus Korhonen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Tausta
Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on päättänyt kokouksessaan 29.06.2023 (HEL 2023-006752) vuokrata Munkkiniemessä, osoitteessa Laajalahdentie 23 sijaitsevan, Kiinteistö Oy Tietokuja 2 omistuksessa olevan 3 439,5 htm² laajuisen tilan Apollon yhteiskoulun väistötilaksi 1.1.2024 alkaen toistaiseksi siten, että arvonlisäveroton, indeksikorjaamaton tilavuokra neljän vuoden ajalta on yhteensä enintään 3 470 000 euroa (77229,50 euroa/ kk eli 21,00 euroa /htm²/kk)
Rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti kokouksessaan 12.12.2024 muuttaa tekemäänsä em. päätöstä niin, että toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus 12 kk irtisanomisajalla muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi siten, että ensimmäinen irtisanomispäivä on aikaisintaan 4 vuotta sopimuksen solmimisen (01.11.2024) jälkeen ja irtisanomisaika 12 kk:tta, jolloin arvonlisäveroton indeksikorjaamaton tilavuokra 5 vuoden ajalta on yhteensä enintään 4 334 000 euroa (72229,50 euroa/kk eli 18,66 euroa/htm²/kk) vuokrattavien tilojen ollessa laajuudeltaan 3870 m².
Alun perin toimistokäyttöön v. 1979 valmistunut Kiinteistö Oy Tietokuja 2 on kokonaislaajuudeltaan n. 60 000 m². Kiinteistöstä on vuokrattu tiloja Apollon yhteiskoulun lisäksi myös kaupungin koulujen väistö- ja lisätilaksi kesään -27 asti (1296 m²). Osa rakennuksesta on toistaiseksi tyhjillään ja sitä kehitetään kiinteistönomistajan toimesta mm. sairaalakäyttöön.
Perustelut vuokrasopimuksen purulle
Kiinteistön omistaja on teettänyt vuodesta 2024 lähtien rakennuksen eri osissa perusparannus- ja muutostöitä. Toimenpiteet ovat kohdistuneet kaupungin vuokraamiin tiloihin nähden kiinteistön eri osissa niin, että perusparannustyöt eivät ole aiheuttaneet koulu- ja opetustoiminnalle erityistä häiriötä.
Kiinteistönomistaja aloitti kesällä 2025 laajan julkisivuihin kohdistuvan peruskorjauksen kiinteistön osassa, jossa Apollon koulu ja kaupungin koulut toimivat. Peruskorjauksen tekninen toteutustapa ei vastannut vuokranantajan aiemmin vuokrasopimuksen muutoksen yhteydessä joulukuussa 2024 kuvaamaa. Koska julkisivukorjauksen koulutoiminnalle aiheuttaman häiriön arvioitiin olevan merkittävä, valmisteli kaupunki sopimuksen vuokranantajan kanssa rajoittaakseen häiriötä (Liite 2).
Vuokranantaja (Kiinteistö Oy Tietokuja 2) ei kuitenkaan noudattanut sopimusta ja Apollon koulu- ja opetustoiminta on häiriintynyt vakavasti ja toistuvasti elokuusta 2025 lähtien. Opetustoiminta ja jopa koetilanteita on jouduttu useaan otteeseen keskeyttämään ”korvia huumaavan” melun takia, ylioppilaskirjoitusten aikana ympäristöviranomainen on keskeyttänyt työmaan, yhden päivän aikana on voinut tulla yli kymmenen meluilmoitusta opettajilta, työmaan rajauksesta ei ole huolehdittu riittävästi (työmiehiä on kulkenut koulun tilojen kautta), tiloissa on ollut kylmä jne.
Kaupunki on syksystä 2025 alkaen aktiivisesti reklamoinut vuokranantajaa ja käynyt lukuisia neuvotteluja opetustoiminnan olosuhteiden parantamiseksi. Tämä ei kuitenkaan ole johtanut muutoksiin vuokranantajan toiminnassa tai vuokrattujen tilojen olosuhteissa.
Vuoden 2026 aikana on tullut lisäksi ilmi, että em. sopimuksessa määritellyn julkisivukorjauksen tullessa päätökseen, jatkuu kiinteistön muiden osien korjaaminen välittömästi Apollon koulun läheisyydessä olevissa huoneistoissa siten, että oletettu häiriö jatkuu määrittelemättömän ajan.
Koska kaupunki ei voi taata opetukselle sopimuksenmukaisia toimivia, turvallisia ja terveellisiä tiloja, katsotaan ainoaksi vaihtoehdoksi purkaa sopimus yksipuolisesti ennen vuokrasopimuksessa määriteltyä ensimmäistä irtisanomispäivää ja siirtää Apollon koulun toiminta muihin tiloihin. Kaupunki on valmistellut korvaavien tilojen vuokraamista Apollon koulun käyttöön syyslomasta -26 alkaen. Asiassa tehdyn kokonaisarvioinnin perusteella sopimus voidaan purkaa
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan, ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää liikehuoneistojen ostamisesta, myymisestä, vuokralle antamisesta, vaihdossa hankkimisesta tai vaihdossa luovuttamisesta kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa.
Kaupunginhallitus on päätöksellään 865 § 18.9.2017 vahvistanut kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaoston toimivallan rajat siten, että kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto tai sen määräämä viranomainen päättää liikehuoneistojen vuokralle antamisesta ja vuokralle ottamisesta, kun määräaikaisen sopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa tai kun sopimus tehdään toistaiseksi enintään yhden vuoden irtisanomisajoin ja sopimuksen kaupunginhallituksen hyväksymien tilahankeohjeiden mukainen kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa (hallintosäännön 16 luvun 3 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohta). Näin ollen rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päättää vuokrasopimuksen purkamisesta. Sillä toimielimellä tai viranhaltijalla, jolla on toimivalta päättää sopimuksen tekemisestä, on toimivalta päättää sopimuksen purkamisesta ja muusta päättämisestä.
Detta beslut publicerades 02.06.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.