Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun hankinnan periaatteet

HEL 2017-003915
Ärendet har nyare handläggningar
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun hankinnan periaatteet

Ärende 9. / 121 §

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti:

A Hyväksyä vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun kilpailutuksen periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveysviraston tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin tarvittaessa välttämättömiä vähäisiä muutoksia.

B Oikeuttaa perhe- ja sosiaalipalvelut -osaston osastopäällikön
- tekemään hankinnasta päätöksen
- päättämään optiokauden käyttöönotosta
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Hankintavaltuuksista päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 30.8.2016 § 196 päättänyt viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että osastopäällikön osalta vahvistettu hankintaraja on 500 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa perhe- ja sosiaalipalvelut -osaston osastopäällikön tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 500 000 euroa.

Hankinnan kohteen taustaa

Henkilökohtaisella avulla tarkoitetaan lain vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (3.4.1987/380) § 8c mukaista toimintaa. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu niille sosiaali- ja terveysviraston vammaistyön asiakkaille, jotka vaikeavammaisuutensa takia tarvitsevat välttämättä toisen ihmisen apua päivittäisissä toimissa kotona tai kodin ulkopuolella vamman tai pitkäaikaisen sairauden takia. Henkilökohtaisen avun piiriin kuuluvat myös työ ja opiskelu, harrastukset, yhteiskunnallinen osallistuminen sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitäminen.

Tällä hetkellä ostopalveluna hankittavan henkilökohtaisen avun piirissä on noin 90 avustettavaa. Yksittäiselle palvelunsaajalle myönnetyt tuntimäärät vaihtelevat hyvin paljon pienistä tuntimääristä suurempiin tuntimääriin (noin 2−80 tuntia viikossa).

Hankinnan kohde

Palveluntarjoajan palvelualueena on Helsinki ja sen lähikunnat (Espoo, Vantaa, Kauniainen, Sipoo, Kirkkonummi, Kerava, Järvenpää, Tuusula, Nurmijärvi, Vihti ja Porvoo). Työtä tehdään sekä vammaisen henkilön kotona että kodin ulkopuolella. Vammaiselle henkilölle on taattava Suomen perustuslain mukainen kotirauha ja mahdollisuus omaan elämänhallintaan, joten palveluntarjoajalla tai sosiaali- ja terveysvirastolla ei ole oikeutta puuttua työolosuhteisiin tai työn sisältöön kuin erityistapauksissa.

Henkilökohtaisen avun tarkoituksena on lisätä vaikeavammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, itsenäisyyttä ja itsenäistä toimintakykyä sekä parantaa hänen mahdollisuuksiaan osallistua yhteiskunnan toimintaan yhdessä muiden kanssa vamman tai sairauden rajoituksista huolimatta. Palvelutuotteena henkilökohtainen apu mahdollistaa vaikeavammaisen henkilön itsenäisen elämän ilman tarpeetonta hoivaa, hoitoa tai valvontaa.

Hankinnan kohteena on avustajan suorittama välttämätön avustus kaikissa niissä asioissa ja tehtävissä, jotka vammainen henkilö tekisi itse, mutta ei vammansa tai sairautensa aiheuttaman toimintarajoitteen vuoksi siihen kykene. Tarkoitus on avustaa asiakasta hänen tarvitsemissaan ja itse määrittelemissään toimissa. Henkilökohtainen apu ei kuitenkaan ole hoitoa, hoivaa eikä valvontaa.

Hankinnan kohderyhmänä ovat nykyiset henkilökohtaisen avun osto-palveluasiakkaat (n. 90 hlöä). Näiden asiakkaiden palvelun järjestämistavaksi on määritelty ostopalvelu yksilöllisin perustein. Tuntimäärät vaihtelevat yksilöllisesti.

Tarjouskilpailu

Vammaispalvelulain mukaisen henkilökohtaisen avun hankinnasta järjestetään tarjouskilpailu hankintalain (1397/2016) mukaisesti avoimella menettelyllä.

Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on tämän esityksen liitteinä 1–4. Hankintalain (1397/2016) 60 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Länk leder till extern tjänst), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.

Tarjouspyyntöasiakirjat on valmisteltu yhteistyönä sosiaali- ja terveysviraston ja kaupungin hankintakeskuksen kanssa ja hankintakeskuksen lakimies on tarkistanut tarjouspyynnön liitteineen.

Tarjoushinnoille asetetaan palvelusetelihintoja noudattavat enimmäishinnat, joita tarjouksessa ei voi ylittää.

Tarjouksen valintaperusteena on kokonaisedullisuus. Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä on esitetty tarjoajalle ja tarjoukselle asetetut laadulliset vähimmäisvaatimukset (kelpoisuusvaatimukset), joiden on ehdottomasti täytyttävä koko sopimuskauden ajan. Tilaaja valvoo sopimusehtojen noudattamista.

Puitejärjestelyyn valitaan niin monta kokonaisedullisinta tarjoajaa, että tarjottu kapasiteetti yhteensä kattaa arvioidu palvelutarpeen. Puitejärjestelyyn valitaan kuitenkin enintään 15 kokonaisedullisinta tarjoajaa.

Tehtävät sopimukset

Suunniteltu sopimuskausi on 1.6.2017–31.5.2019.

Perussopimuskauden jälkeen on mahdollista Tilaajan niin päättäessä jatkaa sopimusta enintään kahdella (2) vuodella.

Sosiaali- ja terveysvirasto varaa oikeuden irtisanoa sopimuksen kesken sopimuskauden, mikäli se on uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin vuoksi perusteltua.

Sosiaali- ja terveysvirasto ei sitoudu hankkimaan tiettyä määrää palvelua, vaan hankkii palvelun tarpeen mukaisesti.

Sosiaali- ja terveyslautakunta 11.04.2017 § 97

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Jäsen Anna Vuorjoki pyysi asian pöydälle.

Kannattaja: puheenjohtaja Maija Anttila

Esittelijä
va. virastopäällikkö
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Tuomas Riihivaara, hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43217

tuomas.riihivaara@hel.fi

Detta beslut publicerades 10.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 113, 114, 115, 116 (A), 117 (A), 118 (A), 119, 120, 121 (A), 123, 124, 125, 127, 128, 129, 130, 131, 132, 133 ja 134 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 116 (B), 117 (B), 118 (B), 121 (B) ja 122 §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Föredragande

Namn
Juha Jolkkonen

Titel
Va. virastopäällikkö

Upplysningar

Bilagor

1. Sekretessbelagd: Hankintalaki 1397/2016 60 §
2. Sekretessbelagd: JulkL 24 § 1 mom 17 k.
3. Sekretessbelagd: Hankintalaki 1397/216 60 §
4. Sekretessbelagd: Hankintalaki 1397/2016 60 §

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.