Finlandia-talo Oy:n ajankohtaiskatsaus

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-003178
Ärendet har nyare handläggningar
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Finlandia-talo Oy:n ajankohtaiskatsaus

Ärende 1. / 58 §

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti merkitä tiedoksi Finlandia-talo Oy:n ajankohtaiskatsauksen.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat Jaana Tolonen ja Jarmo Lehtinen. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Finlandia-talo Oy:n tehtävänä on vuokrata tilojaan sekä tilaisuuksiin liittyviä palveluja tilaisuuksien järjestäjille sekä itse järjestää kokous-, kongressi-, konsertti- ja juhlatapahtumia. Finlandia-talon ravintolaa hoitaa vuokrasopimuksella Kanresta Oy vastaten ravintola-, kahvio-, anniskelu- ja lämpiötarjoilutoiminnasta.

Yhtiölle asetettiin kaupungin talousarviossa 2016 seuraavat tavoitteet:

Sitova tavoite: Yhtiö toimii liiketaloudellisesti kannattavasti huomioiden sen, että yhtiön toiminta-avustus vuonna 2016 pienenee 100 000 euroa.

Toteuma: Tavoite toteutui. Yhtiön toiminta vuonna 2016 oli kannattavuuden tunnusluvuilla mitattuna liiketaloudellisesti kannattavaa.

Muu tavoite: Asiakastyytyväisyys säilyy vähintään edellisen vuoden tasolla. Toteuma: Tavoite toteutui.

Finlandia-talo Oy:n toimitusjohtaja Johanna Tolonen antaa yhtiötä koskevan suullisen ajankohtaiskatsauksen konsernijaoston kokouksessa. Kokouksessa on läsnä myös yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jarmo R. Lehtinen.

Detta beslut publicerades 13.04.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Föredragande

Namn
Pekka Sauri

Titel
Apulaiskaupunginjohtaja

Bilagor

1. Sekretessbelagd: JulkL 24 § 1 mom 17 k., JulkL 24 § 1 mom 20 k.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.