Liikuntalautakunnan pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä vuonna 2017

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2016-014253
Ärendet har nyare handläggningar
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Liikuntalautakunnan pöytäkirjan pitäminen yleisesti nähtävänä vuonna 2017

Ärende 1. / 4 §

Päätös

Liikuntalautakunta päätti, että liikuntalautakunnan kokouksista kulloinkin laadittu pöytäkirja pidetään kokousta seuraavana kahdeksantena arkityöpäivänä Helsingin kaupungin kirjaamossa yleisesti nähtävänä.

Samalla liikuntalautakunta päättää, että liikuntalautakunnan kokousajoista ja edellä mainitusta nähtävänäolosta kuulutetaan kaupungin verkkosivulla, julkisten kuulutusten ilmoitustaululla ja kaupunginhallituksen päättämissä ilmoituslehdissä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Liikuntalautakunta on päättänyt 8.12.2016 § 170 kevätkauden 2017 kokouspäivistä sekä kokouspaikasta ja kellonajasta.

Kuntalain (365/1995) 63 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu.

Pöytäkirjojen pitäminen yleisesti nähtävänä on tiedoksiantokeino. Kunnallishallinnossa kuntalaisella on pääsääntöisesti muutoksenhakuoikeus myös päätöksiin, joissa hän ei ole asianosaisena. Tämän vuoksi kuntalaisille tulee antaa päätökset tiedoksi.

Detta beslut publicerades 31.01.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Föredragande

Namn
Kirsti Laine-Hendolin

Titel
Osastopäällikkö

Upplysningar