Käynnissä olevien innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden jatkuminen

Innovaatiorahastohankkeiden väliraportit 2025, kaupunginkanslia

HEL 2025-015022
Asialla on uudempia käsittelyjä

Käynnissä olevien innovaatiorahastosta rahoitettujen hankkeiden jatkuminen

5. / 5 §

Päätös

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto myönsi käynnissä oleville hankkeille innovaatiorahastosta aiemmin sidottua rahoitusta yhteensä enintään 1 025 393 euroa käytettäväksi vuonna 2026.

Lisäksi kaupunginhallituksen elinkeinojaosto myönsi innovaatiorahastosta uutta rahoitusta enintään 1 478 755 euroa Kampusinkubaattorit-ohjelman toteuttamiseen vuonna 2026.

Rahoitus myönnetään seuraavasti:

Hanke
Toteuttaja
Myönnetään vuodelle 2026
Kumpulan innovaatiokampus
 (PRR 3599798)
Helsingin yliopisto, Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta287 063 €
Helsinki Education Hub -
koulutus- ja oppimistoimialan innovaatio- ja osaamiskeskus
 (PRR 3599800)

Helsingin yliopisto, Maatalousmetsätieteellinen
tiedekunta
296 825 €
Viikki - Maailman kestävin innovaatiokampus
 (PRR 3599785)
Helsingin yliopisto, Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta143 750 €
Maria 01 - Ekosysteemin, verkostojen
sekä vaikuttavuuden kasvattaminen
ja kehittäminen
 (PRR 3599752)
Startup Maria Oy
297 755 €
Kampusinkubaattorit-ohjelma
 (PRR 3599801) 
Osatoteuttajina Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja Metropolia-ammattikorkeakoulu Oy; kaupunginkanslian elinkeino-osasto, yritysten toimintaympäristöt -yksikkö hallinnoi ohjelmaa
1 478 755 €

Edelleen kaupunginhallituksen elinkeinojaosto siirtää käynnissä olevien hankkeiden vuonna 2025 käyttämättä jäävää määrärahaa yhteensä enintään 441 148 euroa käytettäväksi vuonna 2026 ja enintään 133 000 euroa vuodelle 2027 seuraavasti:

HankeToteuttajaSiirretään vuodelle 2026Siirretään vuodelle 2027
Kumpulan innovaatiokampus
 (PRR 3599798)
Helsingin yliopisto, Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta142 148 €-
Viikki – Maailman kestävin innovaatiokampus  (PRR 3599785)Helsingin yliopisto, Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta150 000 €-
Kampusinkubaattorit -ohjelma
 (PRR 3599801)  
 
 
Osatoteuttajina Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto ja Metropolia-ammattikorkeakoulu Oy; kaupunginkanslian elinkeino-osasto, yritysten toimintaympäristöt -yksikkö hallinnoi ohjelmaa
149 000 €
  
133 000 €

Käsittely

Esteelliset: Marja-Leena Rinkineva, Paula Miettinen
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta)

Asian aikana kuultavana oli johtaja Heidi Humala.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Aikaisemmin sidotun hankerahoituksen esittäminen vuodelle 2026

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto on aiemmin sitonut innovaatiorahaston varjoja vuodelle 2026 neljälle hankkeelle: Kumpulan innovaatiokampus, Helsinki Education Hub – koulutus- ja oppimistoimialan innovaatio- ja osaamiskeskus, Viikki – Maailman kestävin innovaatiokampus, Maria 01 - Ekosysteemin, verkostojen sekä vaikuttavuuden kasvattaminen ja kehittäminen (8.12.2022 39§, 18.12.2023 38§, 13.2.2024 2§, 10.6.2024 4§). Hankkeet ovat jättäneet vuoden 2025 väliraporttinsa, jotka ovat liitteinä 2-6.

Raportoinnin perusteella elinkeinojaosto päättää hankkeiden jatkorahoituksesta ja määrärahojen käyttötarkoituksen muutoksista. Kaikki hankkeet hakivat vuodelle 2026 aiemmin sidottuja määrärahoja käyttöönsä. Lisäksi Helsingin yliopiston Kumpulan innovaatiokampus-hanke hakee vuodelta 2025 käyttämättä jäävän enintään 142 148 euron määrärahan siirtoa vuodelle 2026 ja Helsingin yliopiston Viikki – Maailman kestävin innovaatiokampus-hanke hakee kuluvalta vuodelta enintään 150 000 euron käyttämättä jäävän määrärahan siirtoa vuodelle 2026 sekä kuuden kuukauden jatkoaikaa hankkeelle 31.12.2026 saakka. Molempien hankkeiden toteutusta ovat viivästyttäneet samankaltaiset rekrytointihaasteet sekä henkilöstönvaihdokset, minkä vuoksi osa niiden toimenpiteistä siirtyy vuodelle 2026.

Kampusinkubaattorit-ohjelman rahoitus vuonna 2026

Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto hyväksyi 4.11.2024 27§ suunnitelman, jolla Kampusinkubaattorit-ohjelman myötä korkeakouluissa käynnistettyjen hautomopalvelujen toimeenpanoa rahoitetaan innovaatiorahastosta 1,5 miljoonalla eurolla vuodessa vuosina 2025-2027. Elinkeinojaosto myönsi 10.2.2025 3§ kaupunginkanslian elinkeino-osastolle 1 500 000 euroa Kampusinkubaattorit-ohjelman toteuttamiseen vuonna 2025. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston sekä Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n kanssa ja rahoitetaan korkeakoulujen kanssa tasavertaisin rahoitusosuuksin.

Ohjelmaa hallinnoiva kaupunginkanslian elinkeino-osaston yritysten toimintaympäristöt -yksikkö on solminut yhteistyösopimukset kumppanikorkeakoulujen kanssa ja ohjelman osatoteutukset ovat käynnistyneet suunnitelman mukaisesti. Yritysten toimintaympäristöt -yksikkö hakee innovaatiorahastosta yhteensä 1 478 755 euroa rahoitusta Kampusinkubaattorit-ohjelmalle vuodelle 2026 sekä vuoden 2025 budjetista käyttämättä jääneen 149 000 euron siirtoa vuodelle 2026 sekä 133 000 euron siirtoa vuodelle 2027. Rahoituksen siirtotarve perustuu kumppanikorkeakoulujen henkilöstövaihdoksiin sekä ohjelman vaikutusten arvioinnin ja palvelupolkujen jatkokehityksen tarkentuneeseen aikatauluun.

Kampusinkubaattorit-ohjelman vuoden 2025 raportit sekä jatkohakemus ovat liitteenä 6.

Väliraporttien ja jatkohakemuksen arviointi

Kaupunginkanslian valmistelijat ovat arvioineet yllä mainittujen hankkeiden raportit ja jatkorahoitushakemuksen. Yhteenveto haetuista, sidotuista ja myönnettäväksi esitetyistä rahoituksista, kuvaus jokaisesta hankkeesta ja hankkeen etenemisvaiheesta sekä valmistelusihteeristön hankekohtaiset arvioinnin tulokset ovat päätösesityksen perustelumuistiossa liitteenä 1. Hankkeet ovat edenneet pääosin suunnitelmien mukaisesti, vaikka kahdessa hankkeessa on ollut viivästymisiä.

Vuodelle 2026 aikaisemmin sidottujen hankerahojen ja Kampusinkubaattorit-ohjelman jatkorahoituksen myöntäminen on perusteltua. Vuodelta 2025 käyttämättä jäävien siirrettäväksi haettujen hankemäärärahojen siirtämisen sekä haetun jatkoajan myöntämisen arvioidaan olevan kyseisten hankkeiden osalta perusteltua.

Uuden rahoituksen myöntäminen rahastosta

Helsingin kaupungin vuoden 2026 talousarviossa linjataan, että vuoden 2026 aikana innovaatiorahastosta voidaan myöntää enintään 3 miljoonaa euroa rahoitusta. 1 478 755 euron myöntäminen Kampusinkubaattorit-ohjelmalle tarkoittaa, että vuonna 2026 myönnettävästä rahoituksesta on jäljellä 1 521 245 euroa.

Valtiontukiarviointi

Helsingin kaupungin Startup Maria Oy:lle antamaa toimintatukea on pidettävä Euroopan unionin perussopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaisena valtiontukena. Tuki myönnetään komission asetuksen (EU) N:o 651/2014 (yleinen ryhmäpoikkeusasetus) 27 artiklan mukaisena innovaatioklusterille myönnettävänä tukena. Tuen saajaa Startup Maria Oy -nimistä osakeyhtiötä kohtaan ei ole annettu sellaista komission aikaisempaan päätökseen perustuvaa maksamatonta perintäpäätöstä, jossa tuki olisi julistettu sääntöjen vastaiseksi tai sisämarkkinoille soveltumattomaksi eikä yhtiö ole ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisesti vaikeuksissa oleva yritys. Tuki täyttää myös muut ryhmäpoikkeusasetuksen I luvun mukaiset yhteisten sääntöjen edellytykset. Tuen myöntävän toimielimen päätöksestä tehdään komissiolle yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen liitteen II mukainen jälki-ilmoitus työ- ja elinkeinoministeriön välityksellä sähköisesti. Innovaatiorahastosta Startup Maria Oy:n kyseiselle hankkeelle myönnetty tuki on yhteensä enintään 297 755 euroa vuonna 2026 eli noin 35% hankkeen tukikelpoisista kustannuksista. Tuki ei siten ylitä 50 % tukikelpoisista kustannuksista. Tukikelpoiset kustannukset sisältävät muun muassa palkkakuluja ja ostopalveluja, mutta ei vuokrakuluja.

Helsingin yliopiston hankerahoituksessa ei ole kyse Euroopan unionin perussopimuksen (SEUT) 107(1) mukaisesta valtiontuesta, koska yliopisto ei tutkimus- ja kehittämishankkeissaan harjoita taloudellista toimintaa markkinoilla.

Innovaatiorahaston säännöt ja käytön periaatteet

Kaupunginvaltuusto on 13.06.2018 §175 päättänyt innovaatiorahaston säännöistä, joiden mukaan rahaston varoja käytetään Helsingin elinkeino- ja osaamisperustaa luovien investointihankkeiden ja projektien rahoitukseen yhteistyössä korkeakoulujen ja elinkeinoelämän kanssa. Rahoitusta voidaan myöntää joko kaupungin yksin tai yhteistyössä muiden osapuolien kanssa toteuttamiin hankkeisiin.

Sääntöjen mukaisesti rahaston hallinnosta vastaa kaupunginhallitus ja rahastoa hoitaa kaupunginkanslia. Rahasto toimii itsenäisenä taseyksikkönä, ja sen tilinpäätös yhdistellään kaupungin tilinpäätökseen. Rahastoa kartutetaan siirtämällä rahastoon vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä rahaston tilikauden tulos sekä kaupunginvaltuuston erikseen päättämät varat.

Hallintosäännön 8. luvun 2 §:n 6 kohdan mukaan kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päättää innovaatiorahaston käytöstä. Jaosto päätti 8.11.2021, § 19 innovaatiorahaston käytön periaatteet vuodesta 2022 eteenpäin.

Innovaatiorahaston käytön periaatteiden mukaisesti rahastosta voidaan myöntää hankkeille kokonaisrahoitusta tai rahoitusta ulkopuolisen rahoituksen vastinrahaksi rahaston tarkoituksen mukaisiin projekteihin ja investointihankkeisiin. Varoja voidaan lähtökohtaisesti myöntää enintään 12 kuukaudeksi kerrallaan, mutta niitä voidaan sitoa useammalle vuodelle.

Toimeenpano ja rahoitettujen hankkeiden seuranta

Kaupungin ulkopuolisille toimijoille myönnetty hankerahoitus maksetaan pääsääntöisesti etukäteen vuodeksi kerrallaan. Yli 12 kuukautta kestävistä hankkeista rahoituksen saaja toimittaa väliraportit kerran vuodessa. Raportoinnin perusteella kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päättää jatkorahoituksesta ja määrärahojen käyttötarkoituksen muutoksista.

Hankkeella tulee olla oma erillinen kirjanpito. Hankkeen päätyttyä toteuttajan on toimitettava loppuraportti ja taloudellinen loppuselvitys kuukauden sisällä loppuraportointilomakkeella, ellei muusta sovita. Rahoituksen saaja sitoutuu käymään loppukeskustelun rahoittajan kanssa erikseen sovittavana ajankohtana.

Mikäli rahoituksen saaja ei ole toteuttanut rahoituspäätöksen mukaista hankesuunnitelmaa ja/tai noudattanut rahoituspäätöksen muita ehtoja, myönnetty tuki voidaan periä takaisin osittain tai kokonaisuudessaan.

Jos hyväksytyssä hankehakemuksessa ilmoitettu omarahoitusosuus ei toteudu hankkeen aikana, myönnettyä rahoitusta voidaan pienentää samassa suhteessa ja mahdollisesti ennakkoon maksettua rahoitusta voi tulla palautettavaksi innovaatiorahastolle.

Päätös tullut nähtäväksi 04.02.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Esittelijä

Nimi
Heidi Humala

Titteli
Vs. elinkeinojohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Jussi Kulonpalo

Titteli
Erityisasiantuntija

Liitteet (pdf)

2. LIITE 2 Kumpula_ innovaatiorahasto-valiraportti-2025
Liitettä ei julkaista internetissä.
3. LIITE 3 Helsinki_EducationHub-valiraportti-2025
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. LIITE 4 Viikki innokampus valiraportti
Liitettä ei julkaista internetissä.
5. LIITE 5 StartupMariaOy_innovaatiorahasto-valiraportti-2025
Liitettä ei julkaista internetissä.
6. LIITE 6 Kampusinkubaattorit-ohjelma 2025-2027 - väliraportti 2025
Liitettä ei julkaista internetissä.

The decision documents refer to appendices that are not available online. The City of Helsinki does not publish any appendices that contain confidential information or information that could compromise the protection of privacy or a private trader's business or trade secret when published. The published documents also exclude appendices that cannot be made available in an electronic format due to technical reasons. (Act on the Openness of Government Activities 621/1999, Information Society Code 917/2014, Data Protection Act 1050/2018, Act on the Status and Rights of Social Welfare Clients 812/2000, Act on the Status and Rights of Patients 785/1992, Act on Public Procurement and Concession Contracts 1397/2016). You can also request decision documents from the City of Helsinki Registrar's Office.