Kokoonpanon muutos, hallituksen täydentäminen, Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy
Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n hallituksen täydentäminen
Päätös
Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa toimimaan Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa siten, että Tuula Saxholmin tilalle valitaan hallituksen puheenjohtajaksi kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski yhtiöjärjestyksen mukaiseksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy
Yhtiö harjoittaa rautateiden liikkuvan raideliikennekaluston hankinta-, omistus-, hallinta- ja vuokraustoimintaa sekä kalustoon liittyvää huolto ym. palvelutoimintaa ja näihin kaikkiin liittyvien tilaaja- ja konsulttipalvelujen tuottamista. Yhtiö hankkii, omistaa, hallitsee ja vuokraa rautateiden liikkuvan raideliikennekaluston huoltoon- ym. palvelutoimintaan liittyviä varikkokiinteistöjä ja maa-alueita. Lisäksi yhtiö harjoittaa edellä mainittuihin liittyvää muuta liiketoimintaa.
Yhtiö voi omistaa osakkeita, osuuksia ja kiinteistöjä, käydä niillä
kauppaa sekä olla osakkaana yhtiöryhmissä ja konsortioissa, joiden toiminta liittyy läheisesti Yhtiön toimialaan. Yhtiö voi ottaa lainoja ja myöntää takauksia päätoimialansa puitteissa.
Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen.
Yhtiön osakkeenomistajina ovat Helsingin kaupunki (49,5 %), Vantaan kaupunki (27,5 %) , Espoon kaupunki (19,5 %) ja Kauniaisten kaupunki (3,5 %). Yhtiö on kaupungin osakkuusyhteisö.
Hallituksen jäsen
Osakassopimuksen 15.8.2017 mukaan hallitukseen kuuluu neljä (4) jäsentä, joista kukin osakkeenomistaja nimeää yhden. Hallituksen puheenjohtajaksi valitaan Helsingin nimeämä henkilö ja varapuheenjohtajaksi Vantaan nimeämä henkilö. Hallituksen varsinaisen jäsenen toimikausi on yksi vuosi siten, että se päättyy vaalin jälkeisen ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen nykyinen toimikausi päättyy keväällä 2026.
Hallituksen puheenjohtaja Tuula Saxholm on ilmoittanut eroavansa eläkkeelle jäämisen johdosta hallituksen puheenjohtajan tehtävästä 31.1.2026. Yhtiön uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi on tarkoituksenmukaista valita kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski hänen tehtävänsä, osaamisensa sekä yhtiön toimiala huomioon ottaen.
Lopuksi
Hallintosäännön 8 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää jäsenien ja jäsenehdokkaiden nimeämisestä yhteisöjen ja säätiöiden toimielimiin.
Päätös tullut nähtäväksi 27.01.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.