Hankinta, materiaalihankinta, leikki- ja toimintavälineet, Vennynpuisto, rakentamispalveluliikelaitos Stara

HEL 2026-010057
Asialla on uudempia käsittelyjä

Hankinta, Vennynpuiston leikki- ja toimintavälineet

§ 83

Päätös

Staran kaupunki-infran rakentamisen osaston yksikönjohtaja päätti hankkia Vennynpuiston leikki- ja toimintavälineet tarjouksen mukaisesti Lappset Group Oy:ltä.

Hankinnan enimmäisarvo on 84 416,59 euroa (alv 0 %) jäljempänä esitetyin perustein.

Hankintasopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta kun muutoksenhakuaika on kulunut ja kun tilaaja ja hankintapäätöksellä valittu toimittaja ovat molemmat allekirjoittaneet sopimuksen.

Päätöksen perustelut

Hankinnan taustaa

Staran kaupunki-infran rakentamisen osasto toteuttaa antamiensa tarjousten ja tilaajahallintokuntien tekemien tilausten perusteella vuosittain useita katu-, vesihuolto- ja viherrakentamishankkeita. Hankkeet toteutetaan omajohtoisesti ja niissä käytetään oman tuotannon lisäksi runsaasti monen tyyppisiä kilpailutettuja aliurakoita ja -hankintoja.

Vennynpuiston leikki- ja toimintavälineet ovat tällainen tyypillinen tavarahankinta, jossa on välttämätöntä käyttää erikoismateriaalihankintaan keskittynyttä toimittajaa.

Hankintamenettely

Hankintamenettely on ollut julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) mukainen avoin menettely. Hankintailmoitus, Vennynpuiston leikki- ja toimintavälineet -hankinnasta ajalla 1.8. - 30.9.2026 tunnuksella HEL2026-010057 on julkaistu 7.7.2026 julkisten hankintojen Hilma-sivustolla ja Tarjouspalvelu-sivustolla, jonka kautta tarjoukset tuli jättää.

Tarjoajilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä tarjouspyynnön sisältöön liittyvistä asioista 13.7.2026 klo 12:00 asti. Kysymyksiä tuli asetettuun määräaikaan mennessä 8 kappaletta ja niihin on vastattu Cloudia järjestelmän kautta kaikille tarjouspyyntöön tutustuneille.

Tarjoukset tuli antaa sähköisessä muodossa tarjouspalvelu.fi sivuston kautta 22.7.2026 kello 12:00 mennessä. Tarjoukset avattiin tarjousten jättämiselle varatun ajan päätyttyä. Avaamistilaisuudesta on laadittu pöytäkirja, joka on tämän päätöksen liitteenä.

Tarjouksen tähän materiaalihankintaan jätti yksi (1) tarjoaja:

  • Lappset Group Oy

Soveltuvuus

Tarjoajien soveltuvuuden osalta hankintayksikkö edellytti, että tarjoaja antaa tarjouksensa osana vakuutuksen, että se täyttää hankintayksikön tarjouspyynnössä asettamat soveltuvuutta koskevat vaatimukset. Tarjoaja täytti soveltuvuusvaatimukset.

Valintaperusteet

Tarjouspyynnön ehtojen mukaisesti valintaperusteena soveltuvien tarjousten kesken käytetään halvinta vertailusummaa. Laadulliset näkökohdat on huomioitu tarjouspyynnön soveltuvuusvaatimuksissa. Tässä hankinnassa tarjousvertailua ei ollut tarpeellista tehdä.

Hankintayksikkö on tarjouspyynnössä ilmoittanut, että se tarkastaa voittamassa olevan tarjoajan tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:n tilaajan selvitysvelvollisuuteen kuuluvat urakoitsijan velvoitteet ja todistukset. Voittamassa olevalta Lappset Group Oy:ltä tarkastettiin tarjouksessa annettujen tietojen paikkansapitävyys. Lisäksi tarjoajalta pyydettiin muut tarjouspyynnössä vaaditut selvitykset. Tarkastuksessa todettiin tarjoajan ja tarjouksen täyttävän soveltuvuusvaatimukset.

Hankinnan arvo

Tavarahankinnan voittajan vertailusumma on 76 742,35 € (alv 0 %) ja materiaalihankinnan 10 % lisähankintavaraus huomioiden hankinnan enimmäisarvo on 84 416,59 euroa (alv 0 %).

Lisätyövarausta voidaan käyttää esim. pienehköihin määrä- tai materiaalimuutoksiin. Tarjouksen mukaiset työt tulee toteuttaa tarjoushinnalla. Yksikönjohtajalla on oikeus tilata lisä- ja muutostöitä rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunnan päätöksen 20.6.2017 / 7 § mukaisesti.

Tarjous koostuu tuotekohtaisin hintaerittelyin seuraavasti:

1.Monitoimiliikuntaväline1 kpl8 773,08 EUR / kpl
2.Selkä- ja vatsapenkki1 kpl3 348,63 EUR / kpl
3.Punnerrustangot1 kpl1 317,18 EUR / kpl
4.Kahvapenkki polkimilla1 kpl 3 818,43 EUR / kpl
5.Steppilauta1 kpl1 878,33 EUR / kpl
6.Metalliareena1 kpl37 500,00 EUR / kpl
7.Pingispöytä1kpl3 900,00 EUR / kpl
8.Infokyltti1 kpl1 226,70 EUR / kpl
9.Penkki, PE1 + nojat2 kpl 5 220,00 EUR / kpl
10.Kaareva penkki, PE 2a2 kpl  2 270,00 EUR / kpl

Sopimussumman laskutus tapahtuu, kun välineet on toimitettu työmaalle, Staran työnjohtaja on sen tarkastanut ja kirjallisesti hyväksynyt. Kaupunki-infran rakentamisen osaston infrarakentamispalvelut seuraa urakan toteutumista ja raportoi siitä.

Asiakirjojen julkisuus

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Hankintaa koskevat tarjousasiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintaa koskevien päätösten tekemisen yhteydessä.

Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Vertailuhinnat ovat kuitenkin aina julkisia.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (11 luvun 1 §:n 2 momentin 3 kohta). 

Rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunnan päätöksen 20.6.2017 § 6 mukaan Staran toimitusjohtajan hankintavaltuus on 800.000 € (alv 0 %) ja yksikönjohtajan 200.000 € (alv 0 %). Staran kaupunki-infran toimitusjohtaja on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Päätös tullut nähtäväksi 29.07.2026

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen johtokunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava fyysisesti tai postitse valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Valitus on toimitettava sähköisesti valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, postiosoite ja muut yhteystiedot. Hallintotuomioistuimelle on soveltuvalla tavalla ilmoitettava myös valittajan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, siitä on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, hallintotuomioistuin voi valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Rainer Sirén

Titteli
Yksikönjohtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Jyrki Vainionpää

Titteli
Hankintakonsultti

Liitteet (pdf)

1. Tarjouspyyntö
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Lisäkysymykset
Liitettä ei julkaista internetissä.
4. Tarjous
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.