Hankerahoitus, Paikalliset tutkimusinfrastruktuurit alueellisen T&K-toiminnan vahvistamiseksi, Suomen Akatemia, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

HEL 2026-006221
Asialla on uudempia käsittelyjä

Nimenkirjoitusoikeuden siirtäminen Suomen Akatemian rahoitushaussa alueellisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan vahvistamiseksi

§ 17

Päätös

Yhteisten palvelujen johtaja päätti täydentää 13.4.2026 tekemäänsä päätöstä §13 (liite 1) valtuuttamalla henkilöstö- kehittämisjohtajan toimimaan valtuutuskirjeen ja sitoumuksen allekirjoittajana Suomen Akatemian rahoitushaussa paikallisten tutkimusinfrastruktuurien kehittämiseksi alueellisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan vahvistamiseksi vuosille 2027–2030. Hakuaika päättyy 29.4.2026.

Päätöksen perustelut

Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala hakee Suomen Akatemialta hankerahoitusta nelivuotiselle hankkeelle 1.1.2027–31.12.2030. Rahoitusta haetaan osana hankekonsortiota, jolle myönnetään rahoitusta enintään 3 000 000 euroa. Rahoitus kohdennetaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan ja se on tarkoitettu uuden tai olemassa olevan tutkimusinfrastruktuurin kehittämiskuluihin. Rahoituskausi on 1.1.2027–31.12.2030.

Konsortio hakee rahoitusta Health Proof Helsinki (HPH) -tutkimusinfrastruktuurin kehittämiseen ja vahvistamiseen. HPH-tutkimusinfrastruktuurin kehittäminen on strategisesti merkittävää Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalle, sillä se yhdistää esikliiniset, kliiniset ja aidot palveluympäristöt yhtenäiseksi T&K-kokonaisuudeksi koko innovaatiopolun ajalle. Helsingin kaupunki vastaa osahankkeesta, jossa peruspalvelujen, ensihoidon ja pelastustoimen tutkimus- ja pilotointiympäristöjä integroidaan HPH-infrastruktuuriin, kehitetään testaus- ja validointipalveluja sekä vahvistetaan simulaatiokeskuksia tutkimus- ja innovaatioympäristöinä. Hanke tukee kaupungin ja toimialan strategisia tavoitteita vahvistamalla palvelujen laatua, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta sekä edistämällä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan integroitumista osaksi palvelutuotantoa.

Yhteisten palvelujen johtajan valtuuttamana henkilöstö- ja kehittämisjohtaja toimii valtuutuskirjeen ja sitoumuksen allekirjoittajana kyseisessä rahoitushaussa.

Toimivalta

Hallintosäännön 12 luvun 5 §:n kohdan 7 mukaan rahoitusjohtaja hakee kaupungin puolesta valtionosuudet ja -avustukset sekä niihin verrattavat etuudet.  Rahoitusjohtaja päätti 13.9.2017 § 64 siirtää hallintosäännön toimivaltaa hakea kaupungin puolesta valtionosuudet ja -avustukset sekä niihin verrattavat etuudet siten, että sosiaali- ja terveystoimialan yhteisten palvelujen johtaja päättää sosiaali- ja terveystoimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Päätös tullut nähtäväksi 29.04.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Tiina Mäki

Titteli
Yhteisten palvelujen johtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Elina Borchers

Titteli
Erityissuunnittelija