Takaisinperintä, kulttuuri- ja kirjastojaoston sekä kulttuurin edistämisen päällikön myöntämät avustukset, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

HEL 2026-005797
Asialla on uudempia käsittelyjä

Uneton48 ry:lle vuodelle 2025 myönnetyn projektiavustuksen osittainen takaisinperintä

§ 8

Päätös

Kulttuurin edistämisen päällikkö päätti periä Uneton48 ry:ltä takaisin 26.5.2025, § 8 myöntämästään 2 000 euron projektiavustuksesta käyttämättä jääneen osuuden 400 euroa.

Avustuksen takaisinmaksu tapahtuu Helsingin taloushallinnosta toimijalle saapuvalla laskulla.

Päätöksen perustelut

Uneton48 ry:lle myönnettiin projektiavustus hankkeeseen, joka sisälsi sekä Uneton48-lyhytelokuvahaasteen että Uneton48docs-lyhytelokuvahaasteen. Yhdistyksen ilmoituksen mukaan Uneton48docs-osio ei toteutunut vuoden 2025 aikana ja siihen varattu 20 prosentin osio myönnetystä avustuksesta, eli 400 euroa, jäi käyttämättä.

Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeen mukaan myönnetty avustus on palautettava Helsingin kaupungille, jos avustusta ei ole käytetty sinä aikana, jona se on avustuspäätöksen mukaan tullut käyttää. 

Avustustoiminnassa noudatetaan kaupunginhallituksen päättämiä Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeita ja kumppanuusperiaatteita. 14.6.2025 asti voimassa ovat olleet kaupunginhallituksen 28.10.2019, § 723 päättämät yleisohjeet. 15.6.2025 alkaen voimassa ovat olleet kaupunginhallituksen 7.4.2025, § 222 päättämät Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeet sekä järjestöyhteistyön ja avustustoiminnan eettiset kumppanuusperiaatteet.

Toimivalta

Helsingin kaupungin avustusten yleisohjeen mukaan avustuksen myöntänyt toimielin tai viranhaltija on toimivaltainen päättämään avustuksen takaisinperinnästä, ellei se ole hallintosäännön mukaisesti delegoinut toimivaltaansa valvonnan ja takaisinperinnän osalta.

Päätös tullut nähtäväksi 18.06.2026

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Veikko Kunnas

Titteli
Kulttuurin edistämisen päällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Inka Kunnala

Titteli
Erityissuunnittelija