Valtuustoaloite, autottoman päivän viettämisen laajentaminen

Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä on esitys

V 26.8.2026, Valtuutettu Elina Kauppilan aloite autottoman päivän viettämisen laajentamisesta

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Elina Kauppila ja 28 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki laajentaa autottoman päivän viettämistä ja näkyvyyttä esimerkiksi erilaisten joukkoliikenteen tempausten, alennusten ja katutapahtumien muodossa. Aloite on liitteenä 1.

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) toteutti viime vuonna autottomana päivänä alennuskampanjan ja suunnitelmissa on toteuttaa myös tänä vuonna autottomaan päivään liittyvä kampanja. Kampanjan sisältö tarkentuu lähempänä kampanja-aikaa.

Kaupunkiympäristön toimiala elävöittää kaupunkitilaa monilla tavoilla esimerkiksi kokeilujen avulla, mutta laajamittaisempien tapahtumien järjestämisen edellyttäviä mittavia resursseja ei ole käytettävissä.

Helsingin kaupunki on ollut mukana autottoman päivän järjestelyissä vuodesta 2003. Autottoman päivän konsepti on vuosien saatossa vaihdellut. 2000-luvun alkupuolella päivää vietettiin laajasti, mukana oli useita yhteistyökumppaneita ja tapahtumalle varattiin tilaa myös autoliikenteeltä. Kokemukset tapahtumista olivat hyviä, mutta tapahtumien järjestäminen edellyttää paljon resursseja, eikä syyskuun lopun sää ollut aina suotuisa laajempaan katujuhlatyyppiseen tapahtumaan. Sittemmin yhteistyökumppanien (mm. HSL) liikkumisen ohjaukseen suunnatut resurssit ovat vähentyneet, ja tämä johti tapahtumasta luopumiseen.

Tapahtuma palasi kuitenkin ohjelmaan kevyemmällä konseptilla. Vuodesta 2023 alkaen autotonta päivää on vietetty Kansalaistorilla nimellä ”Auton vapaapäivä”. Tapahtumissa on tarjottu esimerkiksi maksutonta pyöränhuoltoa ja käyty asukkaiden kanssa keskusteluja kestävistä kulkutavoista. Osallistujamäärät ovat olleet maltillisia, mutta palautteen perusteella asukkaiden kohtaaminen ja kestävän liikkumisen edistäminen vuorovaikutteisesti on koettu arvokkaaksi. Tämän lisäksi vuosittain on vietetty toukokuussa pyöräilyviikkoa melko saman tyyppisellä konseptilla. Tapahtumien jatkosta on käyty säännöllisesti keskustelua, eikä niiden laajentaminen ole ollut suunnitelmissa. Autottoman päivän vaikuttavuuden lisääminen edellyttäisi panostusta suunnitteluun, markkinointiin ja viestintään. Käytännössä aloitteessa esitetyn mukaisen tapahtuman järjestäminen edellyttäisi tapahtumatuotannon ammattilaisia esimerkiksi ostopalveluna. Kaupunkiympäristön toimialan käyttötaloudessa tai henkilöiden ydinosaamisissa ei olla varauduttu tämän mittakaavan tapahtumatuotantoon.

Laajan kampanjapäivän vaikuttavuus syntyy ensisijaisesti kaupunkitilan elävöittämisestä, asenteisiin vaikuttamisesta ja kestävien kulkutapojen näkyväksi tekemisestä. Kansainvälisissä esimerkeissä on havaittu, että tilapäinen katutilan uudelleenjako voi tukea pidemmän aikavälin käyttäytymismuutoksia ja helpottaa pysyvämpien ratkaisujen hyväksyttävyyttä. Katutilaa voidaan elävöittää erilaisilla kokeiluilla, tapahtumilla tai vakinaistetuilla väliaikaisratkaisuilla kuten kesäkaduilla ja autottomilla kaduilla keskustassa tiettyinä viikonpäivinä. Tämän tyyppisissä ratkaisuissa on tärkeää tunnistaa, mitkä ovat sopivia tapahtuma-alueita, ja myös keskustan tulevien vuosien katuremontit on huomioitava. Viime vuosina Helsingissä on toteutettu mm. Kallion kesäkadut, Helsinki-päivän Illallinen taivaan alla -tapahtuma ja muita Esplanadien tapahtumia, sekä eri kaupunginosien omia katutapahtumia.

Mikäli aloitteen mukaiselle laajamittaiselle tapahtumalle osoitetaan resurssit, voisi sen suunnittelussa mahdollisesti hyödyntää uutta kaupunkikeskustayhdistystä, jota keskustan elinkeinoelämän toimijat ja kaupunki ovat yhdessä perustamassa. Lisäksi kaupunki on käynnistänyt ydinkeskustan elinvoimaprojektin, jonka tarkoitus on edistää kaupungin tavoitteita ydinkeskustan elävöittämisessä sekä viihtyisyyden ja tapahtumallisuuden lisäämisessä. Projekti voisi mahdollisesti tarjota alustan edistää tällaista tapahtumaa keskustassa ja tuoda toimijoita yhteen sen toteutuksessa. Pienemmilläkin resursseilla autottoman päivän viettäminen on kannatettava teematapahtuma, vaikka tapahtuma olisi nykyisenkaltainen pienimuotoinen tapahtuma.

Joukkoliikenteen alennukset tai maksuttomuus ovat keskeisessä roolissa autottoman päivän laajamittaisessa vietossa, eikä kaupunki voi päättää niistä itse. Joukkoliikenteen alennushinnoista päätetään Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymässä (HSL) ja markkinointitempaukset koskevat koko HSL-aluetta. Vuonna 2025 HSL järjesti auton vapaapäivänä lähimaksukampanjan, jolloin lähimaksulla ostetun kertalipun sai hintaan 1,6 euroa. HSL toteuttaa erilaisia kampanjoita ympäri vuoden ja kaupunki kannustaa jatkossa HSL:ää järjestämään autottoman päivän alennuskampanjan. Kaupunki ei kuitenkaan voi yksin päättää joukkoliikenteen alennuksesta osana autotonta päivää.

Kaupunkistrategian mukainen kaupunkitilan elävöittäminen ja aktivoiminen on tärkeä tavoite, ja sitä tehdään monilla tavoin. Kaupunkiympäristön toimialan ydintekemiseen ei kuitenkaan kuulu tapahtumien järjestäminen eikä toimialalla siten ole laajamittaisempien tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen liittyviä resursseja. Kampanjapäivän viettämisen laajentaminen esimerkiksi tempauksien ja kaupunkitoimijoiden osallistamisen muodossa on kannatettava tavoite, jonka toteuttamismahdollisuuksia, tarvittavia resursseja ja vastuutahoja voidaan tulevaisuudessa tarkastella osana tulevia kantakaupungin tapahtumia.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 4 momentin mukaan kaupunginvaltuustossa käsitellään vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähintään 25 valtuutettua. Kaupunginhallituksen on esitettävä antamansa vastaus käsiteltäväksi kaupunginvaltuustossa viimeistään kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä.

Esittelijä

Nimi
Jukka-Pekka Ujula

Titteli
Kansliapäällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Timo Lindén

Titteli
Kaupunginsihteeri