Hankesuunnitelma, Porolahden peruskoulun perusparannus, kaupunkiympäristön toimiala
Porolahden peruskoulun yläasteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelma (Satumaanpolku 2, Herttoniemi)
Päätös
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Herttoniemeen osoitteeseen Satumaanpolku 2 toteutettavan Porolahden peruskoulun yläasteen perusparannuksen ja laajennuksen 16.12.2025 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 6 686 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana enintään 28 700 000 euroa lokakuun 2025 kustannustasossa.
Samalla kaupunginhallitus hyväksyi seuraavan toivomusponnen:
| Hyväksyessään hankesuunnitelman valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että laajennusosaa tehtäessä tehdään kaikki voitava tontilla olevien vanhojen mäntyjen säästämiseksi ja rakentamisajan suojaamiseksi. (Tuomas Rantanen) |
Käsittely
Toivomusponsi
Valtuutettu Tuomas Rantanen ehdotti valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:
| Hyväksyessään hankesuunnitelman valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta, että laajennusosaa tehtäessä tehdään kaikki voitava tontilla olevien vanhojen mäntyjen säästämiseksi ja rakentamisajan suojaamiseksi. |
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.
11 äänestys
Valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI
JAA-ehdotus: Valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa
Jaa-äänet: 68
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Riina Bhatia, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castren, Fatim Diarra, Veli-Pekka Dufva, Cecilia Ehrnrooth, Mia Haglund, Sandra Hagman, Juha Hakola, Tiina Halttunen, Atte Harjanne, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Atte Kaleva, Natalia Kallio, Maija Karhunen, Arja Karhuvaara, Jenny Kasongo, Otso Kivekäs, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Johanna Laisaari, Petra Malin, Ville Merinen, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Riku Nieminen, Silja Paavola, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Abdifatah Qaaje, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Janne Rauramo, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Krishna Regmi, Minna Salminen, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Iida Tani, Niilo Toivonen, Alma Tuuva, Reetta Vanhanen, Maarit Vierunen, Antti Vuorela, Pinja Vuorinen, Vilma Vähämaa
Ei-äänet: 1
Otto Meri
Tyhjä: 13
Pentti Arajärvi, Mika Ebeling, Jussi Halla-Aho, Ville Jalovaara, Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt, Seija Muurinen, Martin Paasi, Tom Packalen, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Petri Suhonen
Poissa: 3
Elina Kauppila, Silvia Modig, Erkki Tuomioja
Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Tuomas Rantasen ehdottaman toivomusponnen.
Äänestys 1
| Jäsen | Valtuustoryhmä |
|---|---|
| Ahde, Hilkka | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Ahmed, Mahad | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Alametsä, Alviina | Vihreä valtuustoryhmä |
| Alanko-Kahiluoto, Outi | Vihreä valtuustoryhmä |
| Alvesalo, Amanda | Vihreä valtuustoryhmä |
| Arhinmäki, Paavo | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Austero, Nita | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Bhatia, Riina | Vihreä valtuustoryhmä |
| Bogomoloff, Harry | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Borgarsdottir Sandelin, Silja | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
| Castren, Maaret | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Diarra, Fatim | Vihreä valtuustoryhmä |
| Dufva, Veli-Pekka | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Ehrnrooth, Cecilia | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
| Haglund, Mia | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Hagman, Sandra | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Hakola, Juha | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Halttunen, Tiina | Keskustan valtuustoryhmä |
| Harjanne, Atte | Vihreä valtuustoryhmä |
| Hassan, Ahmad | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Heinäluoma, Eveliina | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Helin, Sari | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Hiltunen, Titta | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Hjelt, Jenni | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Holopainen, Mari | Vihreä valtuustoryhmä |
| Honkasalo, Veronika | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Huff, Shawn | Vihreä valtuustoryhmä |
| Kaleva, Atte | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Kallio, Natalia | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Karhunen, Maija | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Karhuvaara, Arja | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Kasongo, Jenny | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Kivekäs, Otso | Vihreä valtuustoryhmä |
| Koulumies, Terhi | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Kousa, Tuuli | Vihreä valtuustoryhmä |
| Laisaari, Johanna | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Malin, Petra | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Merinen, Ville | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Muttilainen, Sami | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Månsson, Björn | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
| Nieminen, Riku | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Paavola, Silja | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Pajula, Matias | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Pajunen, Jenni | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Pasanen, Amanda | Vihreä valtuustoryhmä |
| Pelkonen, Jaana | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Peltokorpi, Terhi | Keskustan valtuustoryhmä |
| Pulkkinen, Suvi | Vihreä valtuustoryhmä |
| Qaaje, Abdifatah | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Rantala, Marcus | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
| Rantanen, Tuomas | Vihreä valtuustoryhmä |
| Rauramo, Janne | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Rautava, Risto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Razmyar, Nasima | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Regmi, Krishna | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Salminen, Minna | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Saxberg, Mirita | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Sinnemäki, Anni | Vihreä valtuustoryhmä |
| Suomalainen, Nina | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Taipale, Ilkka | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Tani, Iida | Vihreä valtuustoryhmä |
| Toivonen, Niilo | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Tuuva, Alma | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Vanhanen, Reetta | Vihreä valtuustoryhmä |
| Vierunen, Maarit | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Vuorela, Antti | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Vuorinen, Pinja | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Vähämaa, Vilma | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Jäsen | Valtuustoryhmä |
|---|---|
| Meri, Otto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Jäsen | Valtuustoryhmä |
|---|---|
| Arajärvi, Pentti | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Ebeling, Mika | Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä |
| Halla-Aho, Jussi | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
| Jalovaara, Ville | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
| Korhola-Dunderfelt, Eija-Riitta | Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä |
| Muurinen, Seija | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Paasi, Martin | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Packalen, Tom | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
| Raatikainen, Mika | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
| Rydman, Wille | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
| Sazonov, Daniel | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Sohrabi, Seida | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Suhonen, Petri | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
| Jäsen | Valtuustoryhmä |
|---|---|
| Kauppila, Elina | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Modig, Silvia | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
| Tuomioja, Erkki | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
| Valtuustoryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
|---|---|---|---|---|
| Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 18 | 0 | 2 | 1 |
| Vihreä valtuustoryhmä | 16 | 0 | 0 | 0 |
| Kokoomuksen valtuustoryhmä | 15 | 1 | 5 | 0 |
| Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 13 | 0 | 0 | 2 |
| Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 4 | 0 | 0 | 0 |
| Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
| Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 0 | 0 | 2 | 0 |
| Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 0 | 0 | 4 | 0 |
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hankkeen tausta ja tarpeellisuus
Porolahden peruskoulu on neljässä toimipisteessä (Satumaanpolku 2, Roihuvuorentie 2, Kreijarinkuja 4 ja Paasitie 5) toimiva yhtenäinen peruskoulu, jossa on vuosiluokat 1.–9. Koulun ikäryhmät käyttävät eri toimipisteiden tiloja joustavasti ja erityisesti Satumaanpolun toimipisteen salitilat ovat koko koulun käytössä.
Porolahden peruskoulun yläasteen toimipiste sijaitsee Roihuvuoren liikuntapuiston itäisellä reunalla osoitteessa Satumaanpolku 2. Koulussa on noin 550 oppilasta. Vuodelta 1962 oleva koulurakennus on kaupungin koulurakennusten suojelutarvetta selvittävässä Opintiellä -julkaisussa luokiteltu luokkaan 2. Koulurakennus on ajalleen tyypillinen ja rakennuksen arkkitehtuurissa on laadukkaita elementtejä. Rakennus on pääosin hyvin säilynyt alkuperäisessä asussaan ja rakennuksella on historiallisia arvoja.
Kuntotutkimusten ja selvitysten perusteella Porolahden peruskoulun (Satumaanpolku 2 toimipiste) yläasteen sisä- ja ulkotilat sekä tekniikka ovat kokonaisuudessaan laajan perusparannuksen tarpeessa. Toimipisteen nykyiset tilat eivät kaikilta osin vastaa toiminnallisia tavoitteita. Perusopetustoimintaa varten tarvitaan uuden oppimisympäristön tavoitteiden mukaisesti tiloja luokille 7–9 sekä ajanmukaisia tiloja henkilöstölle ja ruokahuollolle sekä yhteiskäyttöisiä tiloja asukas- ja iltatoimintaa varten.
Musiikkipainotteinen koulu tarvitsee lisäksi pienen musiikkitilalaajennuksen juhlasalin yhteyteen. Uusia musiikkitiloja tarvitaan tukemaan koulun musiikkipainotteista opetusta. Koulu muuttuu ns. sukkakouluksi, jolloin sisäänkäyntien yhteyteen tarvitaan ulkokenkien säilytykseen tarkoitetut tilat.
Herttoniemen yritysalueen kehittämisen ja alueen kasvun myötä Porolahden peruskoulun oppilasmäärä kasvaa ja alueen kouluverkkoa tarkistetaan.
Vuonna 2024 Herttoniemen peruspiirin alueella asui 7–15-vuotiaita lapsia 2 626. Herttoniemen peruspiirin alueella 7–15-vuotiaiden määrän ennustetaan nousevan ennustekauden loppuun 2039 mennessä noin 170 lapsella vuoden 2024 toteumaan verrattuna, jolloin alueella asui noin 2 800 lasta. Kasvua on eniten Herttoniemen yritysalueella, jossa lapsimäärän ennustetaan nousevan noin 470 lapsella.
Roihuvuoren ja Tammisalon osa-alueilla 7–15-vuotiaiden määrän ennustetaan laskevan vuoteen 2039 mennessä yhteensä noin 220 lapsella vuoden 2024 toteumaan verrattuna. Länsi-Herttoniemessä ja Herttoniemenrannassa määrän ennustetaan laskevan yhteensä noin 85 lapsella ennustekauden aikana.
Herttoniemen yritysalueen kehittyminen on huomioitu määritettäessä opetuksen tilatarvetta, joka tasataan koulujen välillä oppilaaksiottoalueiden muutosten yhteydessä. Satumaanpolun toimipisteen oppilasmäärä ei muutu hankkeessa.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 16.12.2025 § 474 hyväksynyt Porolahden peruskoulun Satumaanpolun toimipisteen perusparannuksen ja laajennuksen tarveselvityksen.
Porolahden peruskoulun Roihuvuorentien toimipisteen perusparannuksen ja laajennuksen sekä Roihuvuoren ala-asteen laajennuksen hankesuunnitelmista päätetään erikseen.
Hankesuunnitelma
Hankkeessa toteutetaan Herttoniemessä osoitteessa Satumaanpolku 2 sijaitsevan Porolahden peruskoulun yläasteen laaja toiminnallinen ja tekninen perusparannus sekä pienen musiikkitilan laajennus nykyisen juhlasalin yhteyteen.
Perusparannuksessa toteutetaan tilat 550 oppilaalle. Hankkeessa toteutetaan perusopetukselle pedagogisesti monipuoliset ja tarkoituksenmukaisesti mitoitetut tilat, jotka edistävät toimintaa ja takaavat oppijoille hyvän ympäristön oppia ja kasvaa. Tilat suunnitellaan kaupunkitasoisten mitoitusperiaatteiden ja suunnitteluohjeiden mukaan ja ne mahdollistavat perusopetuksen opetussuunnitelmien tavoitteiden ja oppimisen tuen mallin toteuttamisen. Tiloja kehitettäessä varmistetaan, että toiminnalle on riittävästi rauhallisia oppimisen tiloja ja eriyttämistiloja vastaamaan oppimisen tuen uudistuksen tarpeita. Perusparannuksen ja laajennuksen myötä käyttöön saadaan ajanmukaiset ja viihtyisät tilat, joissa voidaan järjestää monipuolista toimintaa.
Perusparannushankkeessa ajanmukaistetaan tiloja opetuksen vaatimusten mukaisesti, uusitaan talotekniikka, parannetaan energiatehokkuutta sekä korjataan vaurioituneet julkisivut, ikkunat ja vesikaton osuutta. Hankkeessa korjataan myös kosteusvaurioituneita rakenteita, rakennetaan uusia salaojitus- ja hulevesijärjestelmiä. Hankkeessa kunnostetaan muun muassa liikunta- ja ruokailutiloja sekä henkilökunta- ja sosiaalitiloja.
Piha-alueet varustetaan uusin leikkivälinein edistämään liikunnallisuutta ja opetussuunnitelmien tavoitteita. Suunnittelussa ja varustelussa parannetaan muun muassa piha-alueen turvallisuutta ja valvottavuutta, esteettömyyttä, yhteisöllisyyttä ja pihan monipuolista käyttöä oppimis- ja leikkimistilana.
Perusparannus suunnitellaan ja rakennetaan tämän päivän normaalia laatutasoa noudattaen voimassa olevien rakennusmääräysten sekä kaupungin omien suunnitteluohjeiden mukaisesti. Tilat suunnitellaan terveellisiksi, turvallisiksi ja viihtyisiksi sekä esteettömiksi ja kaikille oppijoille sopiviksi, lapsen kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisen ympäristöksi. Tilasuunnittelun tavoitteena on tilojen monikäyttöisyys. Koulurakennus tulee tarjoamaan tiloja erilaiselle vapaa-ajan toiminnalle kouluajan ulkopuolella. Tiloissa huomioidaan mahdollisuus tehdä koulunuorisotyötä ja tilat ovat käytettävissä erilaiseen kansalais- ja yhdistystoiminnan sekä kulttuurin ja liikunnan käyttöön kouluaikojen ulkopuolella.
Hankkeessa otetaan huomioon aikakauden arvokas miljöö ja alueen ominaispiirteet. Satumaanpolun puoleiselle tontin osalle toteutettavan pienen musiikkitilan laajennuksen osalla huomioidaan vanhan puuston ja kasvillisuuden säilyttäminen. Musiikkitilan laajennuksen sijainti on sovittu yhteistyössä kaupungin museon ja maisema-arkkitehdin kanssa ja se saattaa aiheuttaa rakennusteknisiä haasteita.
Hankkeesta on laadittu 16.12.2025 päivätty hankesuunnitelma kaupunkiympäristön sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialojen yhteistyönä. Hankkeen suunnittelun aikana on kuultu asiantuntijoina rakennusvalvontapalvelujen, kaupunginmuseon, ympäristöpalvelun ja pelastuslaitoksen edustajia, kasvatuksen ja koulutuksen toimialan työsuojelun yhteistoimintahenkilöstöä sekä esteettömyysasiamiestä.
Hankesuunnitelma on liitteenä 1.
Henkilöstön ja oppijoiden osallistaminen
Tilahankkeen suunnitelmia on kehitetty tarveselvitys- ja hankesuunnitteluvaiheessa yhteistyössä käyttäjien kanssa. Koulun edustajat ovat osallistuneet hankkeen valmisteluun tuoden tila- ja pihasuunnitteluun pedagogisen ja toiminnallisen näkökulman. Yhdessä on tarkasteltu oppimisympäristöjen, tauko- ja työskentelytilojen ja rakennuksen sisäisten kulkuyhteyksien toimivuutta. Erityisesti on kiinnitetty huomiota musiikin opetustilan ja esitystilojen toimivaan ja saavutettavaan tilaratkaisuun, riittävään määrään rauhallisia ryhmätiloja sekä rakennuksen toimiviin akustisiin ratkaisuihin. Osallistamisen myötä saatu palaute on otettu huomioon suunnitelmia kehitettäessä. Oppijat tulevat osallistumaan pihan ja irtokalusteiden suunnitteluun toteutussuunnitteluvaiheessa. Henkilöstöä osallistetaan käyttäjäkokousten kautta suunnitelmien jatkokehittämiseen.
Hankkeen laajuus
Perusparannus käsittää koko rakennuksen ja piha-alueen.
Hankkeen laajuus on yhteensä noin 6 686 brm² (5 727 htm² ja
4 382 hym²), joka koostuu perusparannuksesta 6 483,5 brm² ja laajennuksesta 202,5 brm². Piha-alueen laajuus on 8 676 m².
Kustannukset
Hankkeen kustannukset ovat arvonlisäverottomana yhteensä enintään 28 700 000 euroa eli yhteensä noin 4 293 euroa/brm² lokakuun 2025 kustannustasossa.
Rakentamiskustannuksista 6 483,5 brm²:n laajuisen perusparannuksen kustannukset ovat yhteensä noin 27,4 milj. euroa (noin 4 226 euroa/brm²) ja 202,5 brm²:n laajuisen musiikkitilan laajennusosan yhteensä noin 1,29 milj. euroa (noin 6 370 euroa/brm²).
Hankkeen erityispiirteiden vuoksi kustannuksia kohottavat laajat julkisivukorjaukset, joiden kustannusvaikutus kokonaisuudessa on noin 2,5 milj. euroa.
Tilakustannus kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle
Hankkeen aiheuttama sisäinen enimmäisvuokra on noin 30,24 euroa/ htm²/kk eli yhteensä noin 173 206 euroa kuukaudessa ja 2 078 467 euroa vuodessa. Pääomavuokran osuus on noin 23,77 euroa/htm²/kk ja ylläpitopitovuokran 4,88 euroa/htm²/kk. Neliövuokran perusteena on huoneistoala 5 727 htm². Vuokralaskelma on hankesuunnitelman teknisenä liitteenä.
Nykyinen koulun sisäinen vuokra on noin 19,81 euroa/htm²/kk eli yhteensä noin 109 629 kuukaudessa ja 1 315 543 euroa vuodessa. Neliövuokran perusteena on nykyinen vuokrattu huoneistoala 5 539 htm².
Lopullinen pääomavuokra tarkistetaan urakkavaiheen kustannusten mukaan. Ylläpitovuokra tarkistetaan valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.
Hankkeen rahoitus
Kaupunginvaltuuston 26.11.2025 hyväksymässä vuoden 2026 talousarvion liitteenä olevassa talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2026 - 2035 on hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle varattu yhteensä 25 200 000 euroa siten, että hankkeen laajuus 6 628 brm² ja toteutus vuosina 2029 - 2031.
Hankkeen toteutuksen edellyttämä kasvanut rahoitustarve otetaan huomioon uudessa rakentamisohjelmaehdotuksessa.
Hankkeen toteutus ja aikataulu
Hankkeen toteutus- ja ylläpitovastuut ovat kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden tilat-palveluilla.
Rakennustöiden on tarkoitus alkaa 7/2029 ja valmistua 6/2031. Toiminnan tiloissa on tarkoitus alkaa 8/2031.
Väistötilat
Väistötilat tarvitaan perusparannus- ja laajennushankkeen valmistumiseen saakka. Porolahden peruskoulun yläasteen toiminta suunnitellaan siirrettäväksi perusparannuksen ajaksi väistötiloihin osoitteeseen Abraham Wetterin tie 4.
Väistötilojen vuokra-arvio on yhteensä noin 2,85 milj. euroa vuodessa. Väistötiloista päätetään erikseen.
Lapsivaikutusten arviointi
Tarveselvitysvaiheen lapsivaikutusten arviointi ohjaa suunnittelua. Tilahankkeessa parannetaan tilojen toiminnallisuutta, monikäyttöisyyttä ja esteettömyyttä. Perusparannettavat tilat tarjoavat mahdollisuuksia sekä vetäytymiseen ja rauhoittumiseen että yhdessä oppimiseen. Rakentamalla uusi laajennusosa vahvistetaan koulun musiikin painotetun opetuksen järjestämisen edellytyksiä.
Piha-alueiden suunnittelussa varmistetaan nuorten mahdollisuus peleihin, liikkumiseen ja rauhalliseen oleskeluun sekä huomioidaan turvallinen siirtyminen koulun toisiin toimipisteisiin, lähivirkistysalueille sekä liikunta- ja kulttuuripalveluihin. Henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua pedagogisesti tarkoituksenmukaisten ja sosiaalisesti turvallisten tilojen ja yhteisen toimintakulttuurin suunnitteluun. Tilojen ja toimintakulttuurin suunnittelun lähtökohta on oppijoiden hyvinvoinnin, kasvun ja hyvien oppimisen edellytysten turvaamisessa. Nuorille tarjotaan mahdollisuuksia vaikuttaa tilojen suunnitteluun irtokalustuksen ja pihojen osalta.
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto
Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 24.3.2026 § 113 antanut puoltavan lausunnon Herttoniemessä osoitteessa Satumaanpolku 2 sijaitsevan Porolahden yläasteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta.
Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Erityistä huomiota tulee kiinnittää tilojen valmistumiseen sovitussa aikataulussa, kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyteen koko prosessin ajalta sekä tilojen suunnitteluun.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta katsoo, että perusparannuksen ja laajennuksen yhteydessä tulee huomioida myös mahdollisuudet tehdä koulunuorisotyötä. Tilojen tulee olla käytettävissä erilaiseen kansalais- ja yhdistystoimintaan sekä kulttuurin ja liikunnan käyttöön kouluaikojen ulkopuolella.
Lausunto on kokonaisuudessaan asian päätöshistoriassa.
Toimivalta
Hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää kaupungin hankkeita koskevista hankesuunnitelmista, kun kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallitus 13.04.2026 § 282
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy Herttoniemeen osoitteeseen Satumaanpolku 2 toteutettavan Porolahden peruskoulun yläasteen perusparannuksen ja laajennuksen 16.12.2025 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen laajuus on noin 6 686 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana enintään 28 700 000 euroa lokakuun 2025 kustannustasossa.
Esittelijä
Lisätiedot
Susanna Hyvärinen, kaupunginsihteeri
puhelin: 09 310 60716, susanna.hyvarinen@hel.fi
Kasvatus- ja koulutuslautakunta 24.03.2026 § 113
Lausunto
Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaostolle puoltavan lausunnon 16.12.2025 päivätystä Porolahden peruskoulun Satumaanpolun toimipisteen perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmasta (liite 1).
Lautakunta edellyttää erityistä huomiota ja tarkkuutta kiinnitettävän tilojen valmistumiseen suunnitellussa aikataulussa, mikä on edellytys lakisääteisten palvelujen toteuttamiselle.
Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta lausuu hankesuunnitelmasta seuraavaa:
Hankesuunnitelma vastaa tarveselvityksen sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan toiminnallisia tavoitteita. Tilojen suunnittelussa ja toteutuksessa tulee edelleen työskennellä yhdessä käyttäjätoimialan kanssa. Tilojen suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota äänieristykseen, äänenvaimennukseen ja valaistukseen. Tilat ja pintarakenteet tulee suunnitella helposti siivottaviksi, huollettaviksi ja korjattaviksi.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta painottaa hankkeen kustannusseurannan ja laadunvalvonnan tärkeyttä koko prosessin aikana. Niillä on suuri vaikutus terveelliseen ja turvalliseen oppimisympäristöön sekä toimialan käyttökustannuksiin.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta katsoo, että perusparannuksen ja laajennuksen yhteydessä tulee huomioida myös mahdollisuudet tehdä koulunuorisotyötä. Tilojen tulee olla käytettävissä erilaiseen kansalais- ja yhdistystoimintaan sekä kulttuurin ja liikunnan käyttöön kouluaikojen ulkopuolella.
Käsittely
Vastaehdotus:
Sami Muttilainen: "Kasvatus- ja koulutuslautakunta katsoo, että perusparannuksen ja laajennuksen yhteydessä tulee huomioida myös mahdollisuudet tehdä koulunuorisotyötä. Tilojen tulee olla käytettävissä erilaiseen kansalais- ja yhdistystoimintaan sekä kulttuurin ja liikunnan käyttöön kouluaikojen ulkopuolella".
Kannattaja: Shawn Huff
Kasvatus- ja koulutuslautakunta hyväksyi yksimielisesti Sami Muttilaisen vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.
Esittelijä
Lisätiedot
Tommi Kantanen, projektiarkkitehti
puhelin: 310 21663, tommi.kantanen@hel.fi
Taina Tervonen, perusopetuksen aluepäällikkö
puhelin: 310 83013, taina.tervonen@hel.fi
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 05.02.2026 § 11
Esitys
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle osoitteeseen Satumaanpolku 2, 00820 Helsinki toteutettavan Porolahden peruskoulun yläasteen perusparannuksen ja laajennuksen 16.12.2025 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäishinta-arvio arvonlisäverottomana on 28 700 000 euroa lokakuu 2025 kustannustasossa ja laajuus noin 6 686 brm² ehdolla, että kasvatus- ja koulutuslautakunta antaa hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli projektinjohtaja Juha Polvinen. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Juha Polvinen, projektinjohtaja
puhelin: 09 310 21291, juha.polvinen@hel.fi
Sonja Liljeblad, tiimipäällikkö
puhelin: 09 310 38472, sonja.liljeblad@hel.fi
Päätös tullut nähtäväksi 30.04.2026
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava fyysisesti tai postitse valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Valitus on toimitettava sähköisesti valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:
Sähköpostiosoite: | helsinki.hao@oikeus.fi |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa on ilmoitettava:
- päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
- vaatimusten perustelut;
- mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, postiosoite ja muut yhteystiedot. Hallintotuomioistuimelle on soveltuvalla tavalla ilmoitettava myös valittajan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, siitä on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.
Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, hallintotuomioistuin voi valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.
Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:
- valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
- selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.
Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.