Vahingonkorvaus, esinevahinko, Puotilan venesatama, 7.12.2025
Vahingonkorvausvaatimus koskien esinevahinkoa
Päätös
Hallintopäällikkö hyväksyy hakijan tekemän vahingonkorvausvaatimuksen korjauskustannusten osalta enintään 1324,80 euron suuruisena. Muiden kulujen osalta vaatimus jätetään tutkimatta. Korvaus voidaan maksaa sen jälkeen, kun hakija on toimittanut Helsingin kaupungille kuitin korjauskustannusten maksamisesta.
Päätöksen perustelut
Hakija on toimittanut 14.12.2025 vahingonkorvausvaatimuksen Helsingin kaupungille. Hakijan mukaan hakijan vene vaurioitui 7.12.2025 Puotilan venesatamassa. Hakijan mukaan laiturinpuomin kiinnitys laiturin päästä oli pettänyt. Tämän johdosta puomi oli ajautunut venettä päin, vene puolestaan toisen puolen aisaa päin ja hakijan vene oli vaurioitunut. Hakija on vaatinut Helsingin kaupungilta korvauksena esinevahingosta aiheutuneita korjauskustannuksia 1324,80 euroa korjauskustannuslaskelmaan perustuen. Lisäksi hakija on vaatinut korvausta veneen nostosta ja kuljetuksesta 160 euroa. Korvausvaatimus on yhteensä 1484,80 euroa. Hakija on toimittanut korjauskustannuslaskelman asian osalta. Hakemus on kuluvaatimuksen osalta ollut puutteellinen. Hakijalta on pyydetty lisäselvitystä kulujen osalta 9.2.2026, 25.3.2026 sekä 27.4.2026. Lisäselvitys on 27.4.2026 pyydetty toimittamaan määräajalla 8.5.2026, jotta asia voitaisiin käsitellä. Lisäselvitystä ei kulujen osalta saapunut määräajassa, joten siltä osin vahingonkorvausvaatimus jätetään tutkimatta.
Vahingonkorvausoikeudessa lähtökohtana on se, että jokainen joutuu kantamaan kärsimänsä vahingon haitalliset seuraukset itse, ellei jokin erityinen peruste oikeuta korvauksen saamiseen toiselta. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Tuottamuksella tarkoitetaan esimerkiksi huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Lisäksi vahingonkorvausvastuu edellyttää teon syy-yhteyttä tapahtuneeseen vahinkoon. Eli voidaan todeta, että vahinko on tapahtunut tietyn teon tai laiminlyönnin seurauksena.
Vahingonkorvaus voi nyt kyseessä olevassa tapauksessa perustua sopimusperusteiseen vastuuseen tai sopimussuhteen ulkopuoliseen vahingonkorvausvastuuseen.
Venepaikan vuokrasopimusehdoissa purjehduskaudeksi on määritelty kunkin kalenterivuoden 10.6-14.9 välinen aika. Vuokrasopimusehtojen mukaisesti vuokranantaja ei vastaa purjehduskauden ulkopuolisena aikana venepaikalle jätetylle tai tuodulle veneelle tapahtuvista, venesataman ja laiturin rakenteiden tai kiinnityslaitteiden huollon, korjauksen tai rikkoutumisen takia tapahtuvista vahingoista tai vaurioista. Vahinkotapahtuma on hakijan mukaan tapahtunut 7.12.2025 eli purjehduskauden ulkopuolella. Näin ollen Helsingin kaupunki ei ole sopimusperusteisessa vastuussa aiheutuneesta vahingosta. Lähtökohtaisesti purjehduskauden ulkopuolella veneet ovat venepaikalla omalla vastuulla.
Ulkoilupalveluilta saadun selvityksen mukaisesti vahingonkorvausvaatimus on aiheellinen. Sopimuksen ulkoisen vahingonkorvausvastuun lähtökohtana on se, että todistustaakka on sillä, joka on kärsinyt vahinkoa. Tässä tapauksessa on kuitenkin ilmeistä, että vahinko on aiheutunut, kun rakenteet ovat pettäneet aiheuttaen vahingon. Vahinko ei ole aiheutunut sopimuskauden ulkopuolella tapahtuneen äkillisen tapahtuman seurauksena, vaan tämäntyyppisen vahinkotapahtuman ajankohta olisi voinut yhtä hyvin olla sopimuskaudella. Näin ollen Helsingin kaupunki katsoo, että peruste vahingon korvaamiselle on olemassa.
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön ja kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännön mukaisesti vahingonkorvauksesta päättää hallintopäällikkö.
Päätös tullut nähtäväksi 15.05.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.