Toivomusponsi, selvitys alueen vuokralaisten liiketoiminnan jatkuvuuden edellytyksistä
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Otto Meren toivomusponnesta koskien Viikinrannan-Lahdenväylän alueen vuokralaisten liiketoiminnan jatkuvuuden edellytysten selvittämistä
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Toivomusponnessa pyydetään selvittämään mahdollisuutta siihen, että alueen nykyiset vuokralaiset voisivat jatkaa liiketoimintaansa alueella siihen saakka, kunnes kaavan toteuttaminen tai muut vastaavat syyt edellyttävät vuokralaisten poistumista alueelta.
Lähtökohtana on, että alueen vuokrasopimukset ovat voimassa niiden päättymisajankohtaan saakka. Sopimusten päättymisajankohdat vaihtelevat seuraavasti:
- Säynäslahden alue: sopimukset päättyvät joko 2025 tai 2029, yksi tontti 1 kk irtisanomisajalla
- Viikinrannan alue (Viikintien kaakkoispuoli): sopimukset päättyvät 2034, yksi muuntamo 2044
- Hernepellonkujan alue (Viikintien, Hernepellontien ja Lahdenväylän rajaama alue): sopimukset päättyvät 2037, maa-alueita 2 vko–3 kk irtisanomisajalla, yksi muuntamo 2044.
Mikäli vuokraoikeuden haltija haluaa siirtää vuokraoikeuden uudelle vuokralaiselle, joka olisi valmis kehittämään kiinteistöä tai useamman kiinteistön kokonaisuutta osayleiskaavan pohjalta, kaupunki on omalta osaltaan valmis neuvotteluihin vuokraoikeuden siirrosta ja uuden pitkäaikaisen vuokrasopimuksen teosta. Osayleiskaavan korttelirakenne on pääosin nykyisen katuverkon mukainen, mikä sinänsä mahdollistaa alueen uudistumisen myös pienempinä osakokonaisuuksina. Kunnallistekniikan ja katuverkon uudistaminen sekä esirakentamisen tai tasauksen muutoksen tarve tulvakorkeuden alittavilla alueilla voi kuitenkin estää tai rajoittaa tätä. On myös vältettävä sitä, että aiemmin toteutettava osa jäisi pitkäksikin aikaa erilliseksi saarekkeeksi suhteessa muuhun kaupunkirakenteeseen. Harkittaessa vuokrasopimusten muutosta on siten otettava huomioon edellä mainitut näkökohdat ja tapauskohtaisesti harkittava kunkin kiinteistön kohdalla, voidaanko rakentaminen toteuttaa muuta aluetta aikaisemmin.
Mikäli osoittautuu, että tuleva rakentaminen tai sitä valmistelevat toimenpiteet eivät olisi vielä nykyisten vuokrasopimusten päättyessä esimerkiksi suhdannesyistä ajankohtaisia, kaupunki voi tapauskohtaisesti harkita myös nykyisten sopimusten jatkamista hyvin lyhytaikaisesti. Tässä harkinnassa on myös otettava huomioon laajemman kokonaisuuden kehittäminen ja sen tarpeet. Esimerkiksi tasauksen nosto tulvakorkeuden yläpuolelle on tarkoituksenmukaista tehdä laajalle alueelle samanaikaisesti.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Valtuutettu Otto Meri on tehnyt kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.11.2025 toivomusponnen koskien alueen nykyisten vuokralaisten mahdollisuuksia jatkaa liiketoimintaansa alueella siihen saakka, kunnes kaavan toteuttaminen tai muut vastaavat syyt edellyttävät vuokralaisten poistumista alueelta.
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 16.8.2026 mennessä.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 30 luvun 14 §:n 4 momentin mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava hyväksytystä toivomusponnesta sen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua sen hyväksymisestä.
Päätös tullut nähtäväksi 04.05.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §