Neuvolasuunnitelma vuosille 2026-2029, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala

HEL 2025-017547
Asialla on uudempia käsittelyjä

Helsingin kaupungin neuvolasuunnitelma vuosille 2026–2029

6. / 121 §

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingin kaupungin neuvolasuunnitelman vuosille 2026–2029 ja liitti sen osaksi hyvinvointisuunnitelmaa.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kaksi toivomuspontta:

1
Hyväksyessään neuvolasuunnitelman valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet vahvistaa perhe-elämän kriisien tunnistamista, tiedonkulkua ja ohjeistuksia sekä lapsiperheille tarjottavaa tukea kriisitilanteissa, kuten perheenjäsenen vakavan sairastumisen tai kuoleman yhteydessä. (Jenni Pajunen)
 
2
Hyväksyessään neuvolasuunnitelman valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta alueellisen perhe- ja synnytysvalmennuksen järjestämiseen. (Johanna Nuorteva)

Käsittely

Toivomusponnet

Valtuutettu Jenni Pajunen ehdotti valtuutettu Veronika Honkasalon kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään neuvolasuunnitelman valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet vahvistaa perhe-elämän kriisien tunnistamista, tiedonkulkua ja ohjeistuksia sekä lapsiperheille tarjottavaa tukea kriisitilanteissa, kuten perheenjäsenen vakavan sairastumisen tai kuoleman yhteydessä.

Valtuutettu Johanna Nuorteva ehdotti valtuutettu Petra Malinin kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Hyväksyessään neuvolasuunnitelman valtuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta alueellisen perhe- ja synnytysvalmennuksen järjestämiseen.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Äänestysjärjestys

Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen.

7 äänestys

Valtuutettu Jenni Pajusen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Jenni Pajusen ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 84
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Riina Bhatia, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castren, Fatim Diarra, Veli-Pekka Dufva, Mika Ebeling, Cecilia Ehrnrooth, Mia Haglund, Sandra Hagman, Juha Hakola, Jussi Halla-Aho, Tiina Halttunen, Atte Harjanne, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Atte Kaleva, Natalia Kallio, Maija Karhunen, Arja Karhuvaara, Jenny Kasongo, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Ville Merinen, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Riku Nieminen, Johanna Nuorteva, Martin Paasi, Silja Paavola, Tom Packalen, Matias Pajula, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Abdifatah Qaaje, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Janne Rauramo, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Krishna Regmi, Wille Rydman, Minna Salminen, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Petri Suhonen, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Iida Tani, Niilo Toivonen, Erkki Tuomioja, Alma Tuuva, Reetta Vanhanen, Maarit Vierunen, Antti Vuorela, Pinja Vuorinen, Vilma Vähämaa

Poissa: 1
Anni Sinnemäki

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Jenni Pajusen ehdottaman toivomusponnen.

8 äänestys

Valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottama toivomusponsi
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 65
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Amanda Alvesalo, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Nita Austero, Riina Bhatia, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Veli-Pekka Dufva, Mika Ebeling, Cecilia Ehrnrooth, Mia Haglund, Sandra Hagman, Juha Hakola, Tiina Halttunen, Atte Harjanne, Ahmad Hassan, Eveliina Heinäluoma, Sari Helin, Titta Hiltunen, Jenni Hjelt, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Ville Jalovaara, Natalia Kallio, Maija Karhunen, Arja Karhuvaara, Jenny Kasongo, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Tuuli Kousa, Johanna Laisaari, Petra Malin, Ville Merinen, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Riku Nieminen, Johanna Nuorteva, Silja Paavola, Jenni Pajunen, Amanda Pasanen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Suvi Pulkkinen, Abdifatah Qaaje, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Krishna Regmi, Minna Salminen, Mirita Saxberg, Ilkka Taipale, Iida Tani, Niilo Toivonen, Erkki Tuomioja, Alma Tuuva, Reetta Vanhanen, Antti Vuorela, Pinja Vuorinen, Vilma Vähämaa

Tyhjä: 19
Maaret Castren, Jussi Halla-Aho, Atte Kaleva, Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt, Terhi Koulumies, Otto Meri, Seija Muurinen, Martin Paasi, Tom Packalen, Matias Pajula, Mika Raatikainen, Janne Rauramo, Risto Rautava, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Seida Sohrabi, Petri Suhonen, Nina Suomalainen, Maarit Vierunen

Poissa: 1
Anni Sinnemäki

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Johanna Nuortevan ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Alvesalo, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Austero, Nita Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Bhatia, Riina Vihreä valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castren, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Dufva, Veli-Pekka Kokoomuksen valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Ehrnrooth, Cecilia Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Sandra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Halla-Aho, Jussi Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Halttunen, Tiina Keskustan valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Hassan, Ahmad Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Helin, Sari Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hjelt, Jenni Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kallio, Natalia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Karhunen, Maija Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kasongo, Jenny Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Korhola-Dunderfelt, Eija-Riitta Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Koulumies, Terhi Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kousa, Tuuli Vihreä valtuustoryhmä
Laisaari, Johanna Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Merinen, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Modig, Silvia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nieminen, Riku Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Paasi, Martin Kokoomuksen valtuustoryhmä
Paavola, Silja Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Packalen, Tom Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Pelkonen, Jaana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pulkkinen, Suvi Vihreä valtuustoryhmä
Qaaje, Abdifatah Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rauramo, Janne Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Regmi, Krishna Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Salminen, Minna Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sohrabi, Seida Kokoomuksen valtuustoryhmä
Suhonen, Petri Kokoomuksen valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Tani, Iida Vihreä valtuustoryhmä
Toivonen, Niilo Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Tuuva, Alma Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vuorela, Antti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Vuorinen, Pinja Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Vähämaa, Vilma Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
0 Ei
0 Tyhjä
Jäsen Valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 21 0 0 0
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 21 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 15 0 0 0
Vihreä valtuustoryhmä 15 0 0 1
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 4 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 2 0 0 0

Äänestys 2

Kokoomuksen valtuustoryhmä 7 0 14 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 1 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 0 4 0

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta esittää kaupunginhallitukselle edelleen esitettäväksi kaupunginvaltuustolle Helsingin kaupungin neuvolasuunnitelman hyväksymistä vuosille 2026–2029. Esitys suunnitelmaksi on liitteenä 1.

Terveydenhuoltolain (1326/2010) 15 § 4 momentin mukaan hyvinvointialueiden ja Helsingin kaupungin tulee laatia neuvolasuunnitelma valtuustokausittain neuvolapalvelujen toteuttamiseksi. Neuvolasuunnitelman tarkoituksena on varmistaa, että väestö saa Helsingin eri toimipisteissä yhtenäiset palvelut. Neuvolasuunnitelma helpottaa sekä yksittäisen työntekijän työtä että moniammatillista yhteistyötä ja mahdollistaa toiminnan toteutumisen seurannan.

Neuvolasuunnitelma on laadittu yhteistyössä varhaiskasvatuksen (kasvatuksen ja koulutuksen toimiala), suun terveydenhuollon, perhekeskuksen, neuvolan lääkäripalvelujen, sosiaalipalvelujen sekä HUSin naistentautien ja synnytyssairaalan kanssa. Neuvolasuunnitelma 2026–2029 korvaa osana Helsingin hyvinvointisuunnitelmaa vuodelle 2025 laaditun Helsingin kaupungin neuvolan toimintasuunnitelman.

Neuvolasuunnitelman sisältö

Neuvolatoiminta toteuttaa muiden palveluiden tavoin Helsingin kaupunkistrategiaa, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategiaa sekä kaupungin hyvinvointisuunnitelmaa. Neuvolasuunnitelmassa on huomioitu kaupunkistrategian (vuosille 2025–2029) ja samaan aikaan neuvolasuunnitelman kanssa valmisteltujen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan palvelustrategian (vuosille 2026–2029) sekä hyvinvointisuunnitelman (vuosille 2026–2029) painopisteet.

Hyvinvointisuunnitelman painopisteitä on päivitetty lautakuntakäsittelyn jälkeen ja liitteenä 1 olevaan neuvolasuunnitelmaan on huomioitu päivitetyt painopisteet kaupungin johtoryhmän 24.2.2026 kokouksessa päätetyn mukaisesti. Neuvolasuunnitelmassa on määritelty äitiys- ja lastenneuvolalle tavoitteet, jotka edistävät hyvinvointisuunnitelman painopisteitä. Näiden tavoitteiden toteutumisen edistäminen on huomioitu neuvolasuunnitelmassa läpileikkaavasti.

Neuvolasuunnitelmaan on kuvattu toiminnan sisältö, menettelytavat eri tilanteissa, vastuuhenkilöt, työnjako ja yhteistyö eri tahojen kanssa, kuten yhteistyö sosiaalipalveluiden, synnytyssairaaloiden, varhaiskasvatuksen, järjestöjen sekä muiden tarvittavien tahojen kanssa. Lisäksi neuvolasuunnitelmaan on sisällytetty myös tavoitteiden toteutumisen arvioinnin ja seurannan välineet.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Neuvolatoiminta on keskeinen osa perusterveydenhuollon ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää toimintaa. Neuvolasuunnitelma konkretisoi neuvolatoimintaan kuuluvaa varhaista tukea, ennaltaehkäisevää toimintaa ja saumattomia palveluketjuja sekä eri toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Erityisesti varhaisella tuella ja ennalta ehkäisevällä toiminnalla on sekä lyhyen että pitkän aikavälin myönteisiä vaikutuksia lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnille, terveydelle ja turvallisuudelle.

Neuvolapalveluilla on keskeinen rooli lasten ja heidän perheidensä terveyserojen kaventamisessa, sillä varhainen riskien havaitseminen ja haasteiden tunnistaminen tarjoavat mahdollisuuden tuen ja lisätutkimusten järjestämiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Neuvolasuunnitelma tuo näkyväksi palveluketjut, joilla tuetaan vanhemmuutta sekä sen kautta lapsen turvallista elinympäristöä. Terveystarkastuksesta pois jääneen lapsen tuen tarpeen selvittäminen on yksi konkreettinen tapa huomioida lapset, joiden taustalla voi olla erilaisia riskitekijöitä, kuten kaltoinkohtelua.

Toimivalta

Terveydenhuoltolain (1326/2010) 15 §:n mukaan neuvolasuunnitelma hyväksytään Helsingin kaupunginvaltuustossa.

Neuvolasuunnitelma tulee liittää osaksi lastensuojelulain (610/2022) 12 §:n mukaista Helsingin kaupungin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa ja suunnitelma on tarkistettava tarvittaessa. Suunnitelma liitetään lastensuojelulain 12 §:n 3 momentissa tarkoitettuun alueelliseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan, joka on Helsingissä osa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021) 6 §:n mukaista Helsingin kaupungin hyvinvointisuunnitelmaa.

Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta (338/2011) määrittää neuvolatoiminnan valtakunnallisesti yhtenäisen laatu- ja palvelutason. Terveysneuvonnan ja terveystarkastusten tulee olla suunnitelmallisia, tasoltaan yhtenäisiä ja yksilöiden ja väestön tarpeet huomioon ottavia.

Kaupunginhallitus 07.04.2026 § 259

HEL 2025-017547 T 00 01 01

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy Helsingin kaupungin neuvolasuunnitelman vuosille 2026–2029 ja liittää sen osaksi hyvinvointisuunnitelmaa.

Käsittely

Vastaehdotus:
Marcus Rantala: Uusi kappale neuvolasuunnitelmaan.

Kolmas luku, kolmannen kappaleen jälkeen:

Neuvolapalveluita tuotetaan Helsingissä niin suomeksi kuin myös ruotsiksi. On tärkeää, että palveluita voi käyttää omalla äidinkielellään.

Ruotsinkielisiä neuvolapalveluja on saatavilla kaikissa perhekeskuksissa sekä Munkkiniemen neuvolassa. Tavoitteena on vahvistaa ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta myös muissa neuvoloissa. Palveluketjujen toimivuuteen panostetaan ja palvelujen kaksikielisyyttä kehitetään. Toimiala seuraa kielellisten oikeuksien toteutumista.

Kannattaja: Ville Jalovaara

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Marcus Rantalan vastaehdotuksen mukaan muutetun ehdotuksen.

30.03.2026 Pöydälle

25.11.2025 Pöydälle

Esittelijä

vs. kansliapäällikkö
Pia Ojavuo

Lisätiedot

Jan Ihatsu, kaupunginsihteeri
puhelin: 09 310 36276, jan.ihatsu@hel.fi

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta 09.12.2025 § 254

HEL 2025-017547 T 00 01 01

Esitys

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti esittelijän ehdotuksesta poiketen esittää kaupunginhallitukselle edelleen esitettäväksi kaupunginvaltuustolle liitteenä 1 olevan lakisääteisen Helsingin kaupungin neuvolasuunnitelman hyväksymistä vuosille 2026–2029.

Terveys-, hyvinvointi- ja lapsivaikutusten arviointi

Neuvolatoiminta on keskeinen osa perusterveydenhuollon ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää toimintaa. Neuvolasuunnitelma konkretisoi neuvolatoimintaan kuuluvaa varhaista tukea, ennaltaehkäisevää toimintaa ja saumattomia palveluketjuja sekä eri toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Erityisesti varhaisella tuella ja ennalta ehkäisevällä toiminnalla on sekä lyhyen että pitkän aikavälin myönteisiä vaikutuksia lasten ja heidän perheidensä hyvinvoinnille, terveydelle ja turvallisuudelle.

Neuvolapalveluilla on keskeinen rooli lasten ja heidän perheidensä terveyserojen kaventamisessa, sillä varhainen riskien havaitseminen ja haasteiden tunnistaminen tarjoavat mahdollisuuden tuen ja lisätutkimusten järjestämiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Neuvolasuunnitelma tuo näkyväksi palveluketjut, joilla tuetaan vanhemmuutta sekä sen kautta lapsen turvallista elinympäristöä. Terveystarkastuksesta pois jääneen lapsen tuen tarpeen selvittäminen on yksi konkreettinen tapa huomioida lapset, joiden taustalla voi olla erilaisia riskitekijöitä, kuten kaltoinkohtelua.

Käsittely

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta ei katsonut tarpeelliseksi kuulla asiassa kutsuttuja asiantuntijoita.

Asiassa tehtiin seuraavat vastaehdotukset:
Vastaehdotus 1:
Jäsen Jenny Kasongo:
Esityksen liitteeseen lisätään luvun 5.2 toisen kappaleen jatkoksi:
”Neuvoloissa voidaan tukea myös yhteisöllisyyttä ja järjestää ryhmämuotoisia toimintoja jo raskausaikana.”

Kannattaja: varajäsen Piritta Hagman

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti varajäsen Piritta Hagmanin kannattaman, jäsen Jenny Kasongon tekemän vastaehdotuksen mukaisen muutoksen esityksen liitteenä olevaan Helsingin kaupungin neuvolasuunnitelmaan vuosille 2026–2029.

Vastaehdotus 2:
Varajäsen Piritta Hagman:
Esityksen liitteeseen tehdään seuraavat muutokset:

Muutos 1:
Sivun 4, taulukon Hyvinvointisuunnitelman painopiste -kohdan 2. tavoitteisiin lisätään [teksti]:
"[Raskaana olevien ja synnyttäneiden psyykkistä ja fyysistä palautumista tuetaan], alle kouluikäiset ja heidän perheensä saavat tukea hyvään ja terveelliseen elämään."

Muutos 2:
Sivun 5 yläosaan tekstin Toimintaan sisältyvät -kohtaan lisätään [teksti]:
· "Sikiön terveen kasvun ja kehityksen sekä raskaana olevan ja synnyttäneen naisen [psyykkisen ja fyysisen palautumisen ja] terveyden seuranta ja edistäminen."

Muutos 3:
Sivun 5 kolmanteen kappaleeseen lisätään [teksti]:
"Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan perustehtävänä on turvata odottavan äidin, sikiön ja vastasyntyneen lapsen mahdollisimman terve ja turvallinen kehitys. Lisäksi tehtävänä on edistää ja ylläpitää [synnyttäneen äidin terveyttä sekä koko perheen] hyvinvointia ja vahvistaa varhaista vuorovaikutusta sekä vanhemmuutta."

Muutos 4:
Sivun 6 viimeiseen kappaleeseen lisätään [teksti]:
"Synnyttäneiden jälkitarkastukset tehdään Kampin perhekeskuksen Ruoholahden toimipisteessä sijaitsevassa synnytysten jälkitarkastusyksikössä. Jälkitarkastukset tekevät synnytysten jälkitarkastuksiin koulutetut terveydenhoitajat. Tarvittaessa he voivat konsultoida lääkäriä tai ohjata asiakkaan lääkärin [tai muun terveydenhuollon ammattilaisen vastaanotolle. Raskaana olevien ja synnyttäneiden fysioterapiaryhmät toteutetaan pääasiassa etä- ja lähiryhminä, tarvittaessa jokaisella on kuitenkin mahdollisuus yksilölliseen ohjaukseen. Kierukan asettaminen on mahdollista myös terveyskeskuslääkärin toimesta.] Perussairauksien tai raskausaikana ilmaantuneiden sairauksien jatkoseuranta toteutetaan potilaan terveysasemalla."

Kannattaja: jäsen Jenny Kasongo

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta hyväksyi yksimielisesti jäsen Jenny Kasongon kannattaman, varajäsen Piritta Hagmanin tekemän vastaehdotuksen mukaiset muutokset esityksen liitteenä olevaan Helsingin kaupungin neuvolasuunnitelmaan vuosille 2026–2029.

Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta päätti asiasta hyväksyttyjen vastaehdotusten osalta esittelijän ehdotuksesta poiketen.

25.11.2025 Pöydälle

Esittelijä

sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Terhi Pippuri, perhepalvelujen johtaja
puhelin: 09 310 46012, terhi.pippuri@hel.fi

Päätös tullut nähtäväksi 30.04.2026

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava fyysisesti tai postitse valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä. Valitus on toimitettava sähköisesti valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Valitus tehdään ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  1. päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  2. miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  3. vaatimusten perustelut;
  4. mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi, postiosoite ja muut yhteystiedot. Hallintotuomioistuimelle on soveltuvalla tavalla ilmoitettava myös valittajan henkilötunnus tai yritys- ja yhteisötunnus. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Jos jokin tieto myöhemmin muuttuu, siitä on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös sähköinen tai mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Valituksen tai muun asiakirjan toimittaminen hallintotuomioistuimen sähköiseen asiointipalveluun katsotaan ilmoitukseksi sähköisen asiointipalvelun käyttämisestä prosessiosoitteena. Jos valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, hallintotuomioistuin voi valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  1. valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  2. selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  3. asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireillepanijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. Markkinaoikeuden ensimmäisenä asteena käsittelemässä asiassa maksu peritään riippumatta asian lopputuloksesta.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/

Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.

Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Esittelijä

Titteli
Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Nimi
Jan Ihatsu

Titteli
Kaupunginsihteeri