Avustuksen myöntäminen, kulttuuripalvelut, taide- ja kulttuuriavustukset vuonna 2020, jakamatta jääneet ja palautuneet määrärahat

HEL 2020-013676
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Taide- ja kulttuuriavustukset 2020, kulttuurin edistämisen päällikön 12. jako

§ 19

Päätös

Kulttuurin edistämisen päällikkö myöntää taide- ja kulttuuriavustuksia vuoden 2020 määrärahoista alla olevan taulukon mukaisesti yhteensä 109 000 euroa.

Hakija
Haettu
Avustus
Voimauttavan taiteen äärellä ry
15 000
15 000
HIAP ry
40 000
23 500 
Helsingin Rock and Roll Oy
30 000
23 500 
Kuudeslinja Oy
30 000
23 500 
Livelaboratorio Oy
30 000
23 500 
J.A.
8 000
0
Yhteensä
153 000
109 000

J.A:lle ( ********** ) ei myönnetä haettua avustusta. Taide- ja kulttuuriavustuksia ei myönnetä kunnostus- tai rakentamiskustannuksiin (työtilan äänieristyksen rakentaminen).

Koronaviruksen aiheuttama erityistilanne

Taide- ja kulttuuriavustukset myönnetään koronaviruksen aiheuttaman erityistilanteen vuoksi siten, että hakijan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen avustus voidaan käyttää samaan tai samankaltaiseen tarkoitukseen myös 31.5 2021 saakka.

Kulttuuri- ja kirjastojaosto pitää tärkeänä, että Helsingin taide- ja kulttuuritoiminta ei vaarannu. Jos koronavirustilanne sitä edellyttää, voi avustusta sopeuttaa muuttuneeseen tilanteeseen. Näin toimittaessa on tarpeen ottaa huomioon, ettei avustuksen käyttö ole ristiriidassa avustuspäätöksen käyttötarkoituksen tai avustusehtojen kanssa. Koronavirustilanteeseen liittyviin toiminnan muutoksiin ei tarvitse hakea erillistä päätöstä, mutta muutoksista tulee pitää kirjaa ja ne tulee kuvata avustuksen käytöstä raportoitaessa. Avustuksen saajien tulee noudattaa voimassa olevia viranomaisohjeita.

Ohjeet avustuksen saajille

Projektiavustukset maksetaan yhdessä erässä.

Mikäli avustuksen saaja on velkaa kaupungille, kuitataan myönnetystä avustuksesta kaupungin perimiskelpoinen saatava avustuksen saajalta (Helsingin avustusten yleisohjeet, Khs 28.11.2019).

Ohjeet avustuksen käyttämisestä, raportoinnista, avustuksen maksamisesta ja Helsinki-tunnuksen käytöstä löytyvät toimialan nettisivuilta www.hel.fi/kulttuurinavustukset > Avustuksen käyttäminen ja raportointi:

Kaupungilla on oikeus periä avustus tai sen osa takaisin, mikäli avustuksensaaja ei noudata avustusehtoja.

Vuoden 2021 hakuajoista ilmoitetaan nettisivuilla www.hel.fi/kulttuurinavustukset > Hakuajat.

Päätöksen perustelut

Päätös perustuu Helsingin kaupungin Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kulttuuri- ja kirjastojaoston päätökseen 10.11.2020, § 25, Avustusmäärärahojen 2020 päätösvallan delegointi kulttuurin edistämisen päällikölle.

Jokaisen hankkeen kohdalla on arvioitu sitä, miten hyvin hanke täyttää asetetut arviointiperusteet ottaen huomioon avustuksiin käytettävät rajalliset resurssit.

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan yhteiset avustusperiaatteet 13.02.2018, § 28. Kulttuurijaosto on hyväksynyt tarkemmat avustusmuodot ja arviointikriteerit 20.3.2018, § 10. Kulttuuri- ja kirjastojaosto vastaa taide- ja kulttuuritoimintaan sekä kulttuuripolitiikkaan tarkoitettujen avustusten jakamisesta hallintosäännön 17 luvun 2 §:n 3 kohdan mukaisesti jakamalla avustusmäärärahoja.

Päätös tullut nähtäväksi 15.12.2020

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Veikko Kunnas

Titteli
Kulttuurin edistämisen päällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Petri Rostedt

Titteli
Suunnittelija