Hankinta, Tukkutorin jäteaseman jätehuolto, kaupunkiympäristön toimiala

HEL 2020-011916
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Helsingin kaupungin Tukkutorin jäteaseman jätehuollon järjestäminen

§ 3

Päätös

Ylläpitopäällikkö sulki Kuljetusrinki Oy:n tarjouskilpailusta, koska referenssien vähimmäisvaatimukset eivät täyttyneet.

Ylläpitopäällikkö hyväksyi kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen ja oikeutti ylläpidon yksikön päällikön tekemään sopimuksen Tukkutorin jäteaseman jätehuollon järjestämisestä Remeo Oy:n kanssa. Arvio hankinnan kokonaisarvosta neljän vuoden sopimuskaudella on arvonlisäverottomana noin 400 000 euroa. Sopimus tulee voimaan, kun sopimus on allekirjoitettu ja aikaisintaan 4.1.2021. Sopimus on toistaiseksi voimassa.

Hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Hankintapäätös on ehdollinen siihen asti, kunnes valittu tarjoaja on toimittanut tilaajan hankintayksikön vaatimat hyväksyttävät rikosrekisteriotteet sekä voimassa olevat todistukset tarjoajan toiminnanvastuuvakuutuksesta. Poissulkemisperusteen ilmetessä ratkaistaan hankintaa koskeva päätös uudelleen oikaisemalla tätä päätöstä hankintalain 132 §:n mukaisesti.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan rakennusten ja yleisten alueiden ylläpidon toimitilat-yksikkö on suorittanut Tukkutorin jäteaseman jätehuollon järjestämisestä koskevan tarjouskilpailun, jonka perusteella valitaan kohteeseen yksi (1) toimittaja, jonka kanssa tehdään hankintaa koskeva toistaiseksi voimassa oleva palvelusopimus. Arvio hankinnan kokonaisarvosta neljän vuoden sopimuskaudella on arvonlisäverottomana noin 400 000 euroa.

Hankintamenettely

Kyseessä on EU-kynnysarvon ylittävä palveluhankinta. Tarjouspyyntö on julkaistu sähköisesti 8.8.2020 Tarjouspalvelu.fi ilmoituskanavassa, josta sähköisessä muodossa olevat tarjouspyyntöasiakirjat olivat kaikkien palveluun rekisteröityvien noudettavissa.

Saadut tarjoukset

Määräaikaan, 18.9.2020 klo 9.00, mennessä tarjouksen jätti kolme (3) yritystä:
1. Encore Ympäristöpalvelut Oy
2. Kuljetusrinki Oy
3. Remeo Oy

Saaduista tarjouksista laadittiin avauspöytäkirja. Avauspöytäkirja on nähtävänä kaupunkiympäristön toimialan Työpajankatu 8:n toimitiloissa.

Soveltuvuusvaatimusten täyttämisen ja tarjousten tarkastus

Tarjouspyynnössä esitettiin seuraavat tarjoajien rahoitukselliseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvät vaatimukset:

- Tarjoajalla katsotaan olevan riittävät taloudelliset edellytykset, kun sen Suomen Asiakastieto Oy:n tai vastaavan tahon ratingluokituksessa on vähintään tyydyttävä A taikka riskiluokka on 1-3 tai vastaava.

- Tarjoavan yrityksen liikevaihto on ollut viimeksi vahvistelulla tilikaudella vähintään yksi (1) miljoona euroa.

- Sopimustoimittajaksi valitulta tarjoajalta edellytetään koko sopimuskauden voimassaolevaa vastuuvakuutusta suuruudeltaan vähintään 500 000 euroa.

Tarjoajan teknistä suorituskykyä ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset ja niiden täyttymiseksi vaaditut selvitykset ilmoitettiin tarjouspyynnössä. Tarjoajan teknistä suorituskykyä ja ammatillista ja pätevyyttä arvioitiin tarjoajan tarjouksessa esitettyjen ympäristöjärjestelmän ja referenssien perusteella. Lisäksi tarjoajalta vaadittiin, että tarjoaja ja hänen alihankkijansa ovat jätehuoltorekisterissä ja hyväksyntä kattaa palvelukuvauksen mukaiset jätteet ja, että tarjoajalla, hänen alihankkijalla ja jätteen vastaanottajalla on ympäristönsuojeluasetuksen (179/2012) 1 § mukainen voimassa oleva ympäristölupa.

Tarjouspyynnössä kohdassa ”Ympäristöjärjestelmä” on ilmaistu seuraava: ”Tarjoajalla tulee olla esimerkiksi ISO14001, Ekokompassi tai muu ulkopuolisen auditoijan todentama ympäristöjärjestelmä, jossa Organisaatio:

- asettaa ympäristötavoitteet
- toteuttaa toimenpideohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi
- seuraa säännöllisesti tavoitteiden toteutumista ja
- parantaa jatkuvasti toimintansa ympäristötehokkuutta asettamalla uusia tavoitteita.

Ympäristöjärjestelmä tulee olla käytössä viimeistään 18 kuukauden kuluttua sopimuksen alkamisesta. Tarjoajan tulee ilmoittaa, mikä järjestelmä on käytössä tai minkä tulee ottamaan käyttöön, mikäli tulee valituksi sopimustoimittajaksi. Tarjoajan on ladattava selvitys käytössään olevasta ympäristöjärjestelmästä tai ympäristöjärjestelmästä, jonka se ottaa käyttöön viimeistään 18 kuukauden kuluessa sopimuksen alkamisesta. Selvityksestä on vähintään käytävä ilmi, mikä ympäristöjärjestelmä tarjoajalla on tai minkä järjestelmän tarjoaja aikoo ottaa käyttöön sekä auditoijan nimi.”

Tarjouspyynnössä kohdassa ”Referenssit” ja tarjouspyynnön liitteessä 2 ”Referenssit jätehuoltopalvelusta” on ilmaistu seuraavaa: ”Tarjoajalla tulee olla kokemusta tätä tarjouspyyntöä vastaavasta jätehuollon kokonaispalvelun tuottamisesta kahdelle (2) eri asiakkaalle vähintään vuoden ajan jätehuollon kokonaispalvelua 01.07.2017 lukien.

Referenssiksi laskettavan sopimuksen on täytynyt sisältää seuraavat palvelukuvauksen mukaiset palvelut:

- puristimien ja muiden jätevälineistön vuokraus, huolto ja pesu
- jätteiden tyhjennykset (puristimet, lavat, astiat)
- jätteiden kuljetus
- raportointi (palvelukuvauksen vastaavalla tasolla)
- jätehuollon kehittäminen ja neuvonta”.

Kuljetusrinki Oy:n referenssit eivät kata kaikkia vaadittuja palveluita. Palvelu ”puristimien ja muiden jätevälineistön vuokraus, huolto ja pesu” puuttuu molemmista referensseistä. Kuljetusrinki Oy:n tarjous ei siten täytä asetettuja soveltuvuuden vähimmäisvaatimuksia. Tarjousta ei oteta mukaan vertailuun.

Tarjouspyyntö on nähtävänä kaupunkiympäristön toimialan Työpajankatu 8:n toimitiloissa.

Tarjousten vertailu

Tarjousten vertailuperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, josta halvimman hinnan osuus on 100 %. Kokonaistaloudellisen edullisuuden määräytyminen hintavertailun perusteella on perusteltu, koska ainoastaan tarjoajille asetetut soveltuvuusvaatimukset täyttävät yritykset pääsevät mukaan vertailuun ja laatutekijät on huomioitu asetetuissa soveltuvuusvaatimuksissa. Tarjousten vertailutaulukko on liitteenä 1.

Sopimuskumppanin valinta

Hankintayksikkö esittää, että sopimustoimittajaksi valitaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen jättänyt Remeo Oy.

Toimivalta

Helsingin kaupungin hallintosäännön mukaan toimialalautakunta omalla toimialallaan päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hankinnoista lukuun ottamatta osakkeita (10 luku 1 § 3 momentti 3 kohta). Kaupunkiympäristölautakunnan päätöksen (Kylk 21.4.2020 § 220) mukaan ylläpitopäälliköllä on hankintavaltuudet enintään 1 000 000 euron suuruisiin ylläpitoon liittyviin kunnossapitourakoihin ja palveluhankintoihin. Ylläpitopäällikkö on näin ollen toimivaltainen päättämään hankinnasta.

Päätös tullut nähtäväksi 02.11.2020

MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN

Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat.

OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Oikaisuvaatimusaika

Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta ratkaisusta.

Muutoksenhaku markkinaoikeuteen ei estä vaatimasta hankintaoikaisua.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolta hankintaoikaisua vaaditaan, on Helsingin
kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Hankintaoikaisuvaatimus pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla

  • hankintayksikön päätös tai muu ratkaisu, johon hankintaoikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä tai muuta ratkaisua halutaan oikaistavaksi.

Sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on mainittava oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot.

Oikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin oikaisua vaativa haluaa vedota vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUDELLE
Valitusaika

Valitus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi käyttäen ehdokkaan tai tarjoajan hankintayksikölle ilmoittamaa sähköistä yhteystietoa, katsotaan vastaanottajan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä.

Mikäli päätös on lähetetty tiedoksi tavallisena kirjeenä, ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin.

Hankintaoikaisun vireilletulo ei vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosaisella on oikeus hakea muutosta valittamalla markkinaoikeudelle.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään markkinaoikeudelle.

Markkinaoikeuden asiointiosoite on seuraava:

Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Sähköpostiosoite:
markkinaoikeus@oikeus.fi
Faksinumero:
029 56 43314
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 43300

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle
Ilmoitus valituksen tekemisestä hankintayksikölle

Valittajan tai hänen edustajansa on ilmoitettava kirjallisesti hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeudelle.

Ilmoitus on tehtävä osoitteeseen:

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Odotusaika

EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Oikeudenkäyntimaksu

Markkinaoikeus perii asian käsittelystä maksua 2050 euroa, jos hankinnan arvo on alle 1 miljoona euroa; 4100 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 1 miljoona euroa ja alle 10 miljoonaa euroa; ja 6140 euroa, jos hankinnan arvo on vähintään 10 miljoonaa euroa.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Hannu Seppälä

Titteli
Ylläpitopäällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Veikko Westerlund

Titteli
Tekninen isännöitsijä

Liitteet (pdf)

1. Tarjousten vertailutaulukko
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.