Vuokraus, päiväkotitilat, Isokaari 30, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatukselle ja esiopetukselle tilan vuokraaminen päiväkoti Lauttasaarelle ja daghemmet Drumsölle osoitteesta Isokaari 30
Päätös
Kaupunkiympäristön toimialan toimitilavuokraus-yksikön päällikkö päätti vuokrata Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan varhaiskasvatukselle ja esiopetukselle osoitteesta Isokaari 30 sijaitsevasta kiinteistöstä päiväkoti Lauttasaarelle ja daghemmet Drumsölle huoneistoalaltaan yhteensä 2006 m² suuruisen tilan 55927,30 euron kuukausivuokraan siten, että
arvonlisäveroton pääomavuokran osuus on 21,35 €/m2/kk ja ylläpitovuokran osuus on 6,53 €/m²/kk eli yhteensä 27,88 €/m²/kk. Toistaiseksi voimassa olevan vuokrasopimuksen irtisanomisaika on 12 kk molemmille osapuolille ja sopimus alkaa 1.4.2020.
Vuokrauksessa noudatetaan kaupungin suorassa omistuksessa olevien rakennusten vastuunjakotaulukkoa.
Päätöksen perustelut
Lasten päiväkoti Lauttasaari ja daghemmet Drumsö on uudisrakennus osoitteessa Isokaari 30.
Kaavamuutoksella puistosta muodostettiin Y-tontti. Kaksikerroksinen päiväkotirakennus sijoittuu Isokaaren puoleisen tontinrajan tuntumaan ja leikkipiha metsäiselle ja kallioiselle alueelle. Kadun suuntainen rakennusrunko sekä kylmät varastosiivet etelä- ja pohjoispuolella suojaavat päiväkodin leikkipihan liikennemelulta.
Päiväkodissa on tilapaikkoja 250 lapselle, joista 160 paikkaa on suomenkielisille ja 90 paikkaa ruotsinkielisille lapsille.
Kaupunginhallituksen pvm. 30.5.2016 (HEL 2016-000918) hyväksymässä päiväkoti Albatrossi - daghemmet Albatrossen -uudisrakennushankkeen hankesuunnitelmassa (pvm. 15.1.2016) hankkeen enimmäislaajuus oli 2484 brm² (2029 htm²) ja enimmäishinta oli arvonlisäverottomana 9350000 euroa syyskuun 2015 kustannustasossa.
Hankkeen urakkavaiheen (UKA) kokonaiskustannukset olivat kustannustasossa helmikuu 2017 arvonlisäverottomina yhteensä 9 906 897 euroa, mikä oli nousua 4,9 % indeksikorjatusta (9415450 €) hankesuunnitteluvaiheen enimmäishinnasta.
Hankkeen toteutuneet kokonaiskustannukset arvonlisäverottomina olivat 9380000 euroa.
Kasvatus- ja koulutuslautakunta teki päätöksen HEL 2019-009852 (pvm 22.10.2019) päiväkoti Lauttasaaren ja daghemmet Drumsön perustamisesta 1.1.2020 lukien osoitteeseen Isokaari 30, 00200 Helsinki. Tämä korvaa kohteesta aiemman käytetyn päiväkoti Albatrossi - daghemmet Albatrossen -nimen.
Vuokra käyttäjille
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan käytössä on rakennuksessa huoneistoalaa päiväkodille 2006 m². Kuukausivuokra on 55927,30 euroa eli 27,88 euroa/m²/kk.
Tilat luovutettiin käyttäjille 1.4.2020. Päiväkotitoiminta rakennuksessa käynnistyi 6.4.2020. Vuokranmaksu alkaa 1.4.2020.
Rakennuslupa
Rakennuslupa, 31-2090-17-A, on myönnetty 05.09.2017.
Päätös tullut nähtäväksi 01.07.2020
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.