Hakaniemen metroaseman asetinlaitetilojen kunnostus
Hakaniemen metroaseman asetinlaitetilojen kunnostus
Päätös
Vs. yksikön johtaja päätti tilata suorahankintana Ralicon Oy:ltä Hakaniemen metroaseman asetinlaitteiden laitetilan kunnostus- ja muutostyöt annetun kustannusarvion 4.4.2018 mukaisesti yhteensä enintään 50.000,00 euron arvonlisäverottomaan kokonaishintaan.
Päätöksen perustelut
Tilattavat työt pitävät sisällään Hakaniemen laitetilojen rakennustekniset työt ja tarvittavat aputyöt eri järjestelmien asentamisessa, kuten palosammutusjärjestelmän paineentasausluukkujen lävistykset, asennukset ja tiivistykset, jotka eivät kuulu kaasusammutusjärjestelmän laitteistotoimittajan suoritukseen. Eri järjestelmät tarvitsevat eri määrän aputöitä, minkä vuoksi ko. työt on laskettu kustannusarviona käytettävissä olleiden suunnitelmien pohjalta hyödyntäen edellisissä kohteissa tarkentuneita toimintamalleja.
Rakennusliikkeelle kuuluviksi töiksi on laskettu myös koekäytöissä edustaminen, tekniset tarkastukset ennen peittämistä/sulkemista, asbestinpurut sekä erikoistyönä tehtävät pintojen lävistykset.
Työt tilataan Ralicon Oy:ltä, sillä heidän tuntemuksensa nykyisestä tilan kunnosta, uudistuksen tarpeesta ja suuruudesta on tällä hetkellä paras markkinoilla oleva ja se pystyy tekemään työn annetussa aikataulussa ja reagoimaan työmaavaiheen kiivaan tahdin vaatimiin muutoksiin.
Hankinta perustuu HKL:n kilpailuttamaan puitejärjestelyyn 17H/15, rakennustöiden puitesopimus (johtokunnan päätös 132 §, 13.8.2018)
Erityisalojen hankintalaki 30.3.2007/349, 29 §, mom 6: "hankintasopimus tehdään 26 §:n mukaisesti tehdyn puitejärjestelyn perusteella."
Päätös tullut nähtäväksi 20.04.2018
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.
Sovellettava lainkohta: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 123 § ja 146 §