Sosiaali- ja terveysvirasto, Etelän aikuissosiaalityön yksiköiden kassantarkastajien nimeäminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-006226
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Sosiaali- ja terveysvirasto, Etelän aikuissosiaalityön yksiköiden kassantarkastajien nimeäminen

§ 32

Päätös

Nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja päätti nimetä liitteen 1 mukaisesti siinä mainitut henkilöt etelän aikuissosiaalityön ao. toimintayksiköiden kassojen kassantarkastajiksi 30.5.2017 lukien.

Päätöksen perustelut

Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikkö on perustanut Toivolanmäen perheryhmäkodin ja Metsälän vastaanottokeskuksen käteiskassat. Viraston käteisvarojen enimmäismäärän vahvistaa talous- ja suunnittelukeskuksen varainhallinnan päällikkö ja viraston käteisvarojen (ennakkomenokassat ja tulokassojen pohjakassat) jaosta yksiköittäin päättää virastopäällikkö.

Jaoksen päällikkö nimeää jokaiselle käteiskassalle kassanhoitajan ja toimiston päällikkö kassantarkastajan viraston vakinaisesta henkilökunnasta.

Ennakkokassa on tarkastettava puolivuosittain ja siitä on laadittava pöytäkirja. Tarkastajaksi nimetään henkilö, joka ymmärtää kirjanpidon ja kassatoiminnan periaatteet, mutta ei itse osallistu varojen hoitoon. Pöytäkirjasta on käytävä ilmi päivämäärä, tarkastuksen kohde, ennakkokassan kuittien ja rahojen osuus sekä kassan yhteismäärä. Kassan hoidossa havaitut puutteet merkitään myös pöytäkirjaan. Pöytäkirjan allekirjoittavat tarkastuksen suorittaja ja läsnä ollut ennakkokassan hoitaja.

Kaikki kassat on täsmättävä aina kassanhoitajan vaihtuessa.

Kaupungin kassan hoito- ja turvallisuusohje 11.3.2010 on Helmi-intranetin pysyväispäätöksissä ja – ohjeissa. Sosiaali- ja terveysviraston kassan hoito- ja turvallisuusohjeet sosiaali- ja terveysvirastossa (PYSY081) ovat Helmi-intranetin kohdassa Ohjeet/Pysyväisohjeet.

Kaupunginhallitus on antanut 23.11.2015 ohjeet riskienhallinnasta ja sisäisestä valvonnasta Helsingin kaupunkikonsernissa. Nämä ohjeet ovat Helmi-intranetin kohdassa: Päätökset – Pysyväispäätökset ja
–ohjeet – Riskien hallinta.

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Päättäjä

Nimi
Leena Luhtasela

Titteli
Vs. nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja

Lisätietojen antaja

Nimi
Sari Karisto

Titteli
Etelän aikuissosiaalityön päällikkö