Vahingonkorvausvaatimus vahingoittuneista vaatteista

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-014069
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Vahingonkorvausvaatimus vahingoittuneista vaatteista

§ 132

Päätös

Talous- ja tukipalvelut -osaston osastopäällikkö päätti, että hoitaja ********** (jäljempänä hakija) korvataan kohtuussyistä 75,00 euroa 15.9.2016 vahingoittuneista vaatteista. Vaatimus ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin.

Päätöksen perustelut

Vahinkoilmoituksen mukaan hakijan omistamat takki ja neule vahingoittuivat käyttökelvottomiksi Auroran sairaalassa tapahtuneen vahingon yhteydessä. Saadun selvityksen mukaan Auroran sairaalan osaston 15 - 6 C:n vaatehuoltohuoneessa ollut pesukoneen kuivausrumpu syttyi palamaan, ja vaatehuoltohuoneessa olleet hakijan vaatteet vahingoittuivat sankan savun johdosta käyttökelvottomaksi. Opiskelijat ja henkilökunta säilyttivät vaatteitaan vaatehuoltohuoneessa, koska pukukaappeja ei ollut käytettävissä.

Asiassa ei ole esitetty sellaisia tietoja tai sellaista näyttöä, jonka perusteella voitaisiin todeta, että hakijan vaatteille sattunut vahinkotapahtuma olisi johtunut Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston tuottamuksesta tai laiminlyönnistä, eikä sosiaali- ja terveysvirasto näin ollen ole korvausvelvollinen.

Vahingonkorvauslain mukaan esinevahinkona korvataan tuhoutuneen tai hukatun esineen arvo. Esineen uushankintaa ei korvata, kun tuhoutunut omaisuus on käytetty esine.

Käytetystä esineestä maksettavan korvauksen määrää arvioitaessa korvaussummasta vähennetään ensin käyttöikään perustuva alennus. Tämä ikäalennus huomioiden vahingon suuruus perustuu arvioon, jonka nojalla korvaus määräytyy.

Hakijalta saadun tiedon mukaan vaatteet oli hankittu syyskuun alkupuolella vuonna 2016. Hakijalla ei ole kuittia tallella vaatteiden hankinnasta.

Mikäli sosiaali- ja terveysvirasto ei ole vahingonkorvauslain nojalla korvausvelvollinen, voidaan aiheutunut vahinko kuitenkin harkinnan mukaan korvata kohtuusyistä osittain tai kokonaan.

Edellä todetun perusteella ottaen huomioon käytettyjen vaatteiden todennäköisen arvon vahingon määräksi on katsottava kohtuullisen arvion mukaan 75,00 euroa.

Päätös tullut nähtäväksi 04.04.2025

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Päättäjä

Nimi
Ann-Marie Turtiainen

Titteli
Vs.osastopäällikkö

Lisätietojen antaja

Liitteet (pdf)

1. vahingonkorvausvaatimus
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, tai joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan tai elinkeinonharjoittajan liike- tai ammattisalaisuuden, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. (Julkisuuslaki § 621/1999, Laki sähköisen viestinnän palveluista § 917/2014, Tietosuojalaki § 1050/2018, Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista § 812/2000, Potilaslaki § 785/1992, Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 1397/2016 ). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.