Kaksi oikaisuvaatimusta kiinteistölautakunnan päätöksestä koskien venealan yrittäjille vuokrattujen teollisuustonttien ja määräalojen vuokrasopimusten muuttamista (Lauttasaari, tontit 31129/2 ja 4 ja määräalat tilasta 91-414-1-276)

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-012228
Asialla on uudempia käsittelyjä
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Kaksi oikaisuvaatimusta kiinteistölautakunnan päätöksestä koskien venealan yrittäjille vuokrattujen teollisuustonttien ja määräalojen vuokrasopimusten muuttamista (Lauttasaari, tontit 31129/2 ja 4 ja määräalat tilasta 91-414-1-276)

4. / 268 §

Päätös

A

Kiinteistölautakunta päätti muuttaa Oy Otto Brandt Ab:n (Y-tunnus 151464-4) tekemän oikaisuvaatimuksen perusteella päätöstään 15.12.2016 (509 §) niin, että päätöskohdan B ehdot 4 ja 5 korvataan kokonaan seuraavasti:

4

Helsingin ympäristökeskus on antanut 8.3.2007 päätöksen (ymk 2006-310), jonka mukaan vuokra-alueen maaperä on kunnostettu nykyisen vuokrasopimuksen nro 21473 alkaessa. Vuokra-alueelle on kuitenkin jäänyt pilaantuneita maita.

Vuokra-alueen maaperää, pohjavettä ja sedimenttiä ei ole tätä sopimusta muutettaessa tutkittu. Vuokra-alue on merkitty maaperän tilan tietojärjestelmään. Järjestelmän kohderaportti (3.5.2016) on tämän vuokrasopimuksen liitteenä 1.

Selvyyden vuoksi todetaan, että vuokralaisen jäljempänä tässä sopimuksessa sanotut vuokra-alueen puhdistamiseen liittyvät velvollisuudet eivät koske pilaantumista, joka on tapahtunut ennen 27.11.2007 (liitteenä 2 pilaantuneen maaperän kunnostamisen loppuraportti H22307, 27.11.2007).

5

Vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, rakenteet, laitteet ja laitokset perustuksineen sekä muun vuokra-alueella olevan omaisuuden. Vuokralainen on samoin velvollinen siivoamaan vuokra-alueen ja panemaan paikan muutoin kuntoon.

Vuokralainen on vuokra-ajan päättymiseen mennessä velvollinen esittämään kaupungille riittävän selvityksen tämän vuokrasopimuksen aikana alueella harjoitetusta toiminnasta sekä alueella säilytetyistä jätteistä tai aineista, jotka voivat aiheuttaa maaperän, pohjaveden tai sedimenttien pilaantumista. Mikäli edellä mainitun selvityksen tai muun syyn vuoksi on syytä epäillä pilaantumista, vuokralaisen on tutkittava alueen maaperä, pohjavesi ja sedimentti.

Mikäli vuokra-alueen maaperä, pohjavesi tai sedimentti on 27.11.2007 jälkeen pilaantunut, vuokralainen on vuokra-ajan päättyessä velvollinen puhdistamaan vuokra-alueen maaperän, pohjaveden ja sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle, ja esittämään vuokranantajalle kunnostuksen loppuraportin. Vuokralainen ei kuitenkaan ole velvollinen puhdistamaan aluetta 27.11.2007 päivätyn loppuraportin mukaista tasoa puhtaammaksi.

Mikäli vuokra-alueella harjoitetusta toiminnasta aiheutunut pilaantuneisuus jatkuu vuokra-alueen ulkopuolelle, vastaa vuokralainen myös tämän puhdistamisesta.

Mikäli vuokra-alueen maaperään on 27.11.2007 jälkeen sijoitettu jätteitä tai luontaisista maa-aineksista poikkeavia materiaaleja, vuokralainen on velvollinen poistamaan ne vuokra-ajan päättyessä.

Mikäli vuokralainen ei kolmen (3) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päättymisestä ole täyttänyt edellä tässä pykälässä mainittuja velvollisuuksiaan, vuokranantajalla on oikeus tehdä tai teettää velvollisuuksien täyttämiseksi tarpeelliset toimenpiteet vuokralaisen lukuun ja periä toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset vuokralaiselta.

Tällöin vuokranantajalla on oikeus viedä pois vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus ja menetellä sen suhteen parhaaksi katsomallaan tavalla. Jos omaisuuden arvo ylittää sen myymisestä aiheutuvat kulut, vuokranantajalla on tällöin oikeus myydä se vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla tai muulla omaisuuden laatu ja arvo huomioon ottaen tarkoituksenmukaisella tavalla. Vuokranantajalla on oikeus käyttää omaisuuden myynnistä kertyvät varat edellä mainituista toimenpiteistä aiheutuvien kustannustensa ja muiden vuokrasopimukseen perustuvien saataviensa kattamiseen.

Vuokralainen on velvollinen suorittamaan vuokraa vastaavaa korvausta vuokra-alueen käytöstä myös vuokra-ajan päättymisen jälkeiseltä ajalta siihen saakka, kunnes vuokra-alue on edellä tässä pykälässä sanotun mukaisena kaupungin vapaassa hallinnassa.

Kiinteistölautakunta päätti hylätä Oy Otto Brandt Ab:n oikaisuvaatimuksen siltä osin, kuin siinä vaaditaan puhdistamisvelvollisuuden rajaamista alueen nykyisessä asemakaavassa osoitetun käyttötarkoituksen edellyttämään tasoon.

B

Kiinteistölautakunta päätti hylätä Pencentra Oy:n (Y-tunnus 0930612-9) tekemän oikaisuvaatimuksen kiinteistölautakunnan päätöstä 15.12.2016 (509 §) esitystekstin mukaisin perutein.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Päätös, johon haetaan muutosta

Kiinteistölautakunta päätti 15.12.2016 (509 §) jatkaa viiden teollisuustontin maanvuokrasopimusta Lauttasaaren Veneentekijäntieltä 31.12.2040 saakka. Samalla tarkistettiin vuokra-alueisiin liittyvien määräalojen (laiturialueet) pinta-alat ja vuokra-alueiden perusvuosivuokrat mahdollisesti muuttuneiden pinta-alojen suhteessa. Lisäksi päätöksellä päivitettiin maanvuokrasopimusten maaperäehdot nykyisiä käytäntöjä vastaaviksi.

Asianosaiset vuokralaiset Oy Otto Brandt Ab ja Pencentra Oy ovat tehneet erilliset oikaisuvaatimukset koskien päätöksessä muutettuja maaperäehtoja. Oikaisuvaatimukset käsitellään yhdessä, koska ne koskevat samaa päätöstä.

Valitusoikeus ja määräaika

Kuntalain 89 §:n mukaan lautakunnan päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimus lautakunnan päätöksestä tehdään asianomaiselle toimielimelle.

Lain 92 §:n mukaan oikaisuvaatimus- ja valitusoikeus on taholla, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Lisäksi oikaisuvaatimuksen on oikeutettu tekemään kunnan jäsen. Oy Otto Brandt Ab ja Pencentra Oy ovat kuntalaissa tarkoitetulla tavalla asianosaisia asiassa ja ovat siten oikeutettuja tekemään oikaisuvaatimuksen.

Lain 93 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Lain 95 §:n mukaan asianosaiselle lähetetään päätöstä koskeva pöytäkirjanote oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen erikseen tiedoksi kirjeellä, ja asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kumpikin asianosaisista on toimittanut oikaisuvaatimuksensa Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan puitteissa.

Vaatimukset ja keskeiset perustelut

Oy Otto Brandt Ab on esittänyt oikaisuvaatimuksessaan kaksi kiinteistölautakunnan tekemään päätökseen kohdistuvaa vaatimusta ja vaatinut kiinteistölautakuntaa oikaisemaan päätöstään vaatimuksia vastaavaksi.

Oy Otto Brandt Ab:n mukaan vuokrasopimuksen mukaisen puhdistamisvastuun ei tule alkaa maanvuokrasopimuksen alkamispäivästä 1.12.2006 eikä kohdistua sitä edeltäneeseen käyttöön. Sen sijaan puhdistamisvastuun tulee alkaa vuokrasuhteen alussa edellisen vuokralaisen toimesta ja kaupungin valvonnassa ja kustannuksella tapahtuneen maaperän puhdistamisen loppumisesta 27.11.2007.

Esittelijän mielestä Oy Otto Brandt Ab:n esittämän vaatimuksen perusteella vuokrauspäätöksen ehtoa tulee muuttaa niin, että siitä käy selvästi ilmi, että maanvuokrasopimuksessa sanotut vuokra-alueen puhdistamiseen liittyvät velvollisuudet eivät koske pilaantumista, joka on tapahtunut ennen edellä mainitun puhdistamisen päättymistä eli 27.11.2007.

Toiseksi Oy Otto Brandt Ab toteaa oikaisuvaatimuksessaan, että maaperän puhdistamisvelvollisuuden taso on asetettu liian korkeaksi, kun päätöskohdan B ehdon 5 mukaan vuokralainen on velvollinen vuokra-ajan päättyessä puhdistamaan maaperän, pohjaveden ja sedimentin siten, ettei niiden pilaantumisesta myöhemminkään voi aiheutua lisäkustannuksia alueen rakentamiselle. Oikaisuvaatimuksen mukaan puhdistamisvelvollisuus pitäisi rajata nykyisessä kaavassa osoitetun käyttötarkoituksen edellyttämään tasoon, koska asuinkäytön edellyttämät puhdistusvaatimukset ovat tiukemmat kuin alueen nykyisen teollisuuskäytön puhdistusvaatimukset.

Esittelijä toteaa, että edellä vuokrauspäätöksessä vuokralaiselle asetettu velvollisuus puhdistaa vuokra-alueen pilaantunut maaperä on teollisuustonttien vallitsevan maanvuokrauskäytännön mukainen eikä vuokraus eroa siinä määrin muista teollisuusalueen vuokrauksista, että erilaiselle käsittelylle olisi perusteita. Kaupunki ei anna teollisuustonttien vuokralaisille maanvuokrasopimuksissa oikeutta pilata vuokra-alueita kulloinkin voimassa olevien ympäristönormien puhdistamisvaatimusten perusteella teollisuustonteilta vaadittavaan tasoon. Se, että puhdistamisvaatimukset saattavat tulevaisuudessa olla tiukemmat esimerkiksi muuttuneiden ympäristö- tai kaavamääräysten johdosta, ei poista vuokralaisen sopimusoikeudellista puhdistamisvelvollisuutta maanvuokrasopimuksen alkaessa olleeseen tasoon ja tässä Oy Otto Brandt Ab:n tapauksessa pilaantuneen maaperän kunnostamisen 27.11.2007 päivätyn loppuraportin mukaiseen tasoon. Oikaisuvaatimus tulee siis tältä osin hylätä.

Pencentra Oy on toisena asianosaisena tehnyt oikaisuvaatimuksen samasta päätöksestä. Pencentra Oy:n mukaan maanvuokrasopimuksen mukaisen maaperän puhdistamisvelvollisuuden tulisi alkaa vasta 27.5.2013 vuokrasuhteen alkamispäivän sijaan, koska Pencentra Oy on vuokralaisena teetättänyt maaperätutkimuksen vuokra-alueella ja kyseisen (liitteenä nro 3 Ramboll Finland Oy:n raportti 27.5.2013) maaperätutkimuksen mukaan vuokra-alueella ei ole pilaantunutta maata. Esittelijä pitää hyvänä, että vuokralainen on oma-aloitteisesti tutkinut vuokra-alueen kuntoa. Vuokra-alueella sijaitsee kuitenkin yli 40 vuotta vanha vuokralaisen omistama rakennus, joten maaperän puhtautta ei voida riittävästi varmistaa niin, että maanvuokrasopimuksessa vuokralaisen vastuu maaperän pilaantumisesta voitaisiin rajata vain 27.5.2013 päivätyn tutkimuksen jälkeiseen aikaan. Vuokra-alueen pilaantuminen tutkitaan kokonaisuudessaan maanvuokrasopimuksen päättyessä. Esittelijän mielestä oikaisuvaatimus tulee tältä osin hylätä.

Lisäksi esittelijä esittää hylättäväksi Pencentra Oy:n vaatimuksen oikaista kiinteistölautakunnan päätöstä siten, että mahdollinen myöhempi puhdistamisvelvollisuus tulee rajata nykyisessä asemakaavassa osoitetun teollisuuskäytön edellyttämään tasoon samoilla perusteilla kuin edellä on Oy Otto Brandt Ab:n osalta sanottu.

Kuuleminen

Hallintolain (434/2003) 34 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksenä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Pykälän toisen momentin mukaan asian saa ratkaista asianosaista kuulematta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti perusteettomana. Oikaisuvaatimukset ovat tulleet vireille asianosaisten aloitteesta, joten asianosaisilla on ollut tilaisuus lausua mielipiteensä ja antaa selvityksensä sellaisista asioista, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Enempi kuuleminen ei ole ollut tarpeen asian ratkaisemiseksi.

Kiinteistölautakunta 15.12.2016 § 509

Päätös tullut nähtäväksi 26.05.2017

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen.

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Esittelijä

Nimi
Sami Haapanen

Titteli
Osastopäällikkö

Lisätietojen antaja

Nimi
Jukka Helenius

Titteli
Vs. kiinteistölakimies