Vahingonkorvausvaatimus Eläintarhan kentällä tapahtuneesta auton vahingoittumisesta
Vahingonkorvausvaatimus Eläintarhan kentällä tapahtuneesta auton vahingoittumisesta
Päätös
Liikuntajohtaja päätti hyväksyä vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
********** puolesta 29.10.2015 vireille tulleessa hakemuksessaan vaatinut vahingonkorvausta 7.9.2015 sattuneesta autovahingosta. Hakemuksen mukaan hakija on ajanut hakijan edustaman yrityksen hallinnassa olleen leasingauton Eläintarhan urheilukentän merkitylle pysäköintialueelle. Alueella oli vesilätäköitä, ja auton pohja oli ottanut vesilätäköiden välissä olevaan penkereeseen kiinni sillä seurauksella, että auton alasivulla olevat pohjapalkin kiinnitykset rikkoutuivat, eikä autolla voinut enää ajaa. Hakijan mukaan ajonopeus oli alhainen, noin 10 km/h.
Hakija on vaatinut vakuutuksen omavastuuosuuden korvaamista, 500 euroa, sekä korjausajalle vuokratusta sijaisautosta aiheutuneista kustannuksista, 1 224,07 euroa, yhteensä 1 724,07 euroa. Autolla ei ollut sijaisautovakuutusta, joten sijaisauton kuluja ei ole korvattu vakuutuksesta.
Hakija on esittänyt hakemuksensa liitteeksi kuvia vahinkopaikalta sekä laskun auton kustannuksia hallinnoivan leasingyhtiön laskusta, joka on osoitettu hakijan edustamalle yritykselle. Hakija on myös esittänyt edustamansa yrityksen selvityksen sijaisauton käytön tarpeellisuudesta. Lisäksi hakijan edustama yritys on antanut valtakirjan, että hakija voi edustamansa yrityksen puolesta hakea asiassa vahingonkorvausta.
Asiassa saadun selvityksen mukaan vahinko on tapahtunut liikuntaviraston hallinnoimalla pysäköintialueella ja alueen kunnossapito on liikuntaviraston vastuulla. Alueella on ollut laajoja kuoppia, joiden reunat ovat aiheuttaneet auton alustavaurion. Liikuntavirasto on laiminlyönyt alueen kunnossapidon, jonka perusteella se on vahingonkorvausvelvollinen.
Saadun selvityksen mukaan leasingauto on vaurioitunut ajokelvottomaksi. Auton omistava leasingyhtiö on maksanut laskusta alv-osuuden sekä omavastuun 500 euroa. Leasingyhtiö on myöhemmin laskuttanut omavastuun ja sijaisauton kulut auton haltijayritykseltä. Hakijan edustaman yrityksen selvityksen mukaan hakija tarvitsee työssään päivittäin autoa työtehtäviensä hoitamista varten.
Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä laissa säädetään, muuta johdu. Vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n nojalla esinevahinkona on korvattava esineen korjauskustannukset ja vahingosta aiheutuneet muut kulut. Näin ollen liikuntavirasto korvaa hakijalle vakuutuksen omavastuuosuuden 500 euroa sekä korjausajalle vuokratusta sijaisautosta aiheutuneet kustannukset 1 224,07 euroa, yhteensä 1 724,07 euroa.
Päätös tullut nähtäväksi 14.04.2025
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikuntalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.