Valtuustoaloite, QR-koodit roskakoreihin vikailmoitusten helpottamiseksi
Kaupunkiympäristölautakunnan vastaus valtuutettu Antti Vuorelan ym. valtuustoaloitteeseen koskien QR-koodin lisäämistä roska-astioihin vikailmoitusten helpottamiseksi
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Jenni Hjeltin ehdotuksesta.
Kaupunkiympäristölautakunta katsoo valtuustoaloitteen loppuun käsitellyksi.
Valtuustoaloitteessa esitetään, että kaupungin roska-astioihin lisättäisiin uniikit QR-koodit, joiden avulla kuntalaiset voisivat ilmoittaa nopeasti roska-astioiden täyttymisestä, rikkoutumisesta tai ympäristön epäsiisteydestä. Aloitteen tavoitteena on sujuvoittaa vikailmoitusten tekemistä, nopeuttaa kunnossapidon reagointia ja lisätä kaupunkilaisten osallistumismahdollisuuksia.
Tavoitteet ovat kannatettavia ja tukevat kaupungin pyrkimystä parantaa kaupunkiympäristön siisteyttä ja palveluiden saavutettavuutta.
Kaupunki kehittää vikailmoittamista ja asukasosallistumista ensisijaisesti kokonaisuutena hyödyntäen olemassa olevia palveluja ja järjestelmiä. Helsingin kaupungilla on jo käytössä sähköinen vikailmoituspalvelu, jonka kautta kaupunkilaiset voivat ilmoittaa yleisillä alueilla havaitsemistaan puutteista ja vioista. Tämän palvelun tunnettuuden ja käytettävyyden parantaminen viestinnän keinoin on vaikuttava ja kustannustehokas tapa lisätä ilmoitusten määrää ja nopeuttaa kunnossapidon reagointia.
QR-koodien hyödyntäminen on teknisesti mahdollinen ratkaisu, mutta siihen liittyy useita tarkennettavia kysymyksiä. Erityisesti tulee arvioida tietosuojaan ja tietoturvaan liittyvät näkökohdat, kuten QR-koodien väärinkäytön estäminen, linkkien hallinta sekä palvelun turvallinen toteutus. Lisäksi kaupungin digitaalisia palveluja kehitetään kokonaisarkkitehtuurin mukaisesti, jotta yksittäiset ratkaisut tukevat laajempaa palvelukokonaisuutta ja ovat ylläpidettäviä myös pitkällä aikavälillä.
Kaupunki pitää tärkeänä uusien toimintatapojen kokeilemista. Katukunnossapito tarkastelee QR-koodien tai vastaavien tunnisteiden hyödyntämistä osana laajempaa kehittämiskokonaisuutta. Tässä tapauksessa tarkoituksenmukaisena etenemistapana nähdään Kaupunkiympäristön ICT -järjestelmähankkeiden kehitysprosessi. Prosessi arvioi eri aihioiden prioriteettejä ja allokoi resursseja. Kaupunkiympäristö pyrkii saavuttamaan toteutusvaiheen jo vuonna 2026, mutta on mahdollista, että pilotointiin päästään vasta 2027 puolella.
Pilotoinnissa arvioitaisiin ratkaisun vaikuttavuus, kustannukset, tietosuoja- ja tietoturvavaatimukset sekä yhteensopivuus kaupungin muihin järjestelmiin. Alustava toteutustapa nojautuisi todennäköisesti kaupungin Palautejärjestelmän avoimeen rajapintaan ja olisi irrallinen sovellus.
Tavoitteena on, että kaupunkilaisten tekemät ilmoitukset ohjautuvat jatkossakin mahdollisimman sujuvasti oikealle vastuutaholle ja että ilmoittaminen on helppoa, nopeaa ja saavutettavaa eri kanavissa.
Valtuustoaloite
Valtuutettu Antti Vuorela ja 5 muuta valtuutettua ovat tehneet 27.8.2025 § 200 aloitteen koskien QR-koodin lisäämistä roska-astioihin vikailmoitusten helpottamiseksi.
Toimivalta
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen on osoitettava aloite vastattavaksi sille lautakunnalle tai johtokunnalle, jonka toimivaltaan tai jonka alaisen viranomaisen toimivaltaan aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu, mikäli aloitteen on allekirjoittanut vähemmän kuin 25 valtuutettua.
Aloitteessa esitetty toimenpide kuuluu kaupunkiympäristölautakunnan tai sen alaisen viranomaisen toimivaltaan.
This decision was published on 21.04.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §