Kaupungin henkilöautojen hallinnan siirto rakentamispalveluliikelaitokselle
Kaupungin ajoneuvojen hallinnoinnin siirtäminen Staralle ja ajoneuvotuen perustaminen
Päätös
Kansliapäällikkö päätti:
- keskittää kaupungin ajoneuvokaluston hallinnoinnin rakentamispalveluliikelaitos Staralle, joka jatkossa hankkii kunkin toimialan ja liikelaitoksen tarpeita vastaavan kaluston. Toimialojen ja liikelaitosten hankintayksiköt eivät tee enää omia ajoneuvoinvestointeja. Pääomaleasingin kautta hankittujen autojen hallinnointi jatkuu entisellään. Päätös ei koske erityiskalustoa, kuten Pelastuslaitoksen kalustoa. Staran ja Ilmastoyksikön edustajat ovat yhteydessä toimialoihin ja liikelaitoksiin, jotta ne voivat tehdä tarvittavat päätökset ajoneuvojen hallinnoinnin siirtämiseksi.
- hyväksyä kaupunkitasoisen ajoneuvotuen perustamisen.
Päätöksen perustelut
Ajoneuvojen hallinnoinnin siirtäminen Staralle
Kaupungin sisäisessä tarkastuksessa selvitettiin, miten toimenpide kaupungin henkilöautokannan vaihtamisesta sähköautoihin etenee ja mitä mahdollisia haasteita tavoitteen toteutumisessa on. Yhtenä havaittuna haasteena oli ajoneuvojen hallinnoinnin hajanaisuus. Tarkastusraportin ehdotuksen mukaisesti henkilöautojen hallinnointi tulee jatkossa keskittää Staralle, jotta ajoneuvokannan hallinta on mahdollista ja käytännöt yhdenmukaiset. Lisäksi kaupungin kaikkien ajoneuvojen käyttövastaavan rooli siirrettiin Staralle kesällä 2025. Käyttövastaava on lakisääteisesti määrättävä luonnollinen henkilö, jonka on huolehdittava ajoneuvon käytöstä ja joka on ensisijaisesti vastuussa liikennevirhemaksuista, jos ajoneuvon käyttäjää ei voida tunnistaa.
Ajoneuvotuen perustaminen
Toimivalta
Helsingin kaupungin hallintosäännön 12 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kansliapäällikkö antaa toimialajohtajalle, liikelaitoksen johtajalle ja muille vastuuhenkilöille tarvittaessa menettelytapaohjeita ja määräyksiä sekä antaa hallintoa koskevia määräyksiä ja ohjeita.
Detta beslut publicerades 28.09.2026
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Fyysisesti tai postitse toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Sähköisesti toimitetun oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Suojattu sähköposti: https://securemail.hel.fi/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tietojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | 09 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.