Lausunto, sosiaali- ja terveysalan yhdistysten ja säätiöiden rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n muuttaminen, kaupunginkanslia

Pormestari päätti antaa sosiaali- ja terveysministeriölle seuraavan lausunnon:

Helsingin kaupunki pitää ehdotetun asetusmuutoksen tavoitteita pääosin kannatettavina. Kaupunki korostaa kuitenkin, että avustusten myöntämisperusteiden tulee tunnistaa järjestötoiminnan monimuotoisuus sekä turvata mahdollisuudet rahoittaa myös ennaltaehkäisevää, osallisuutta vahvistavaa ja matalan kynnyksen tukea tarjoavaa toimintaa. Avustusjärjestelmän tulee olla vaikuttavuuden ohella riittävän mahdollistava, jotta erilaiset väestöryhmät voidaan tavoittaa tarkoituksenmukaisilla toimintatavoilla.

Ehdotettu uusi 3 § painottaa vahvasti konkreettista kohtaavaa asiakastyötä, toiminnan päällekkäisyyksien välttämistä sekä avustuskokonaisuuksiin kohdentumista. Nämä ovat sinänsä kannatettavia tavoitteita, mutta niiden soveltaminen ei saa johtaa siihen, että merkittävä hyvinvointia ja terveyttä edistävä järjestötoiminta rajautuu avustuskelpoisuuden ulkopuolelle.

Ehdotetun 3 §:n 2 momentin 1 kohtaa olisi perusteltua täsmentää sen tulkinnan yhdenmukaisuuden varmistamiseksi. Nykyinen sanamuoto "avustettavaksi haetussa toiminnassa painottuu konkreettinen, kohtaava asiakastyö sekä eriarvoisuutta vähentävä, osallisuutta lisäävä ja ihmisten voimavaroja vahvistava toiminta" voidaan tulkita siten, että avustettavan toiminnan tulisi samanaikaisesti painottua konkreettiseen, kohtaavaan asiakastyöhön sekä vähentää eriarvoisuutta, lisätä osallisuutta ja vahvistaa ihmisten voimavaroja.

Perusteluissa tai asetustekstissä tulee täsmentää, että avustuksen myöntämistä puoltavana tekijänä huomioidaan toiminta, jossa painottuu konkreettinen kohtaava asiakastyö tai muu toiminta, joka edistää eriarvoisuuden vähentämistä, osallisuutta tai ihmisten voimavarojen vahvistumista. Tämä tukee kokonaisharkintaan perustuvaa arviointia ja vähentäisi tulkinnanvaraisuutta.

Koska avustuksen myöntäminen perustuu asetusluonnoksen mukaan kokonaisharkintaan, olisi tarkoituksenmukaista selventää, että kyse on avustuksen myöntämistä puoltavista ominaisuuksista, jotka voivat ilmetä toiminnassa eri tavoin ja eri painotuksin. Kaikkien lueteltujen elementtien ei tulisi muodostua samanaikaisesti täytettäviksi edellytyksiksi. Järjestöjen toiminta on luonteeltaan monimuotoista, ja eri toimintamuodot voivat edistää eriarvoisuuden vähentämistä, osallisuuden vahvistamista ja ihmisten voimavarojen lisäämistä erilaisin keinoin.

Helsingin kaupunki pitää perusteltuna, että valtionavustusten myöntämisessä kiinnitetään huomiota toiminnan vaikuttavuuteen, tarpeellisuuteen, kustannusten kohtuullisuuteen sekä avustusten tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Helsingin kaupunki kiinnittää omassa avustusvalmistelussa huomiota myös järjestöjen omavaraisuuteen. Kaupunki kannattaa myös sitä, että avustusten myöntäminen perustuu kokonaisharkintaan.

Asetus antaa haluttaessa mahdollisuuden tiukastikin vähentää keskusjärjestöjen ja pienten järjestöjen saamaa tukea hallinnollisiin menoihin. Asetuksen perusteluissa järjestöille asetetaan kuitenkin samaan aikaan vaatimuksia, jotka edellyttävät järjestöiltä mm. tiedon tuotantoa, raportointia, suunnittelua ja neuvotteluja hyvinvointialueiden ja muiden järjestöjen välillä, johon järjestöillä on oltava riittävät mahdollisuudet.

Kohtaavan työn korostaminen on kannatettavaa, mutta järjestöillä tulee olla edellytyksiä myös toimintaympäristön muutosten seurantaan ja tuloksellisuuden arviointiin.

Kaupunki korostaa, että asetuksen soveltamisen tulee olla riittävän mahdollistavaa eikä se saa johtaa liian kapeaan tulkintaan avustuskelpoisesta toiminnasta. Järjestöjen merkittävä yhteiskunnallinen rooli rakentuu usein juuri sellaisen matalan kynnyksen tuen, osallisuutta vahvistavan toiminnan ja yhteisöllisyyden varaan, jonka vaikutukset näkyvät vasta pidemmällä aikavälillä ihmisten hyvinvoinnissa sekä palvelutarpeen vähenemisenä. Konkreettisen ja kohtaavan asiakastyön painotusta tulee tulkita laajasti.

Luonnoksessa edellytetään, että hakemuksessa huomioidaan toiminnan mahdollinen rinnakkaisuus tai päällekkäisyys muiden toimijoiden kanssa. Helsingin kaupunki pitää yhteistyön ja työnjaon tarkastelua perusteltuna. Samalla kaupunki toteaa, että järjestökentän vaikuttavuus perustuu usein useiden toimijoiden muodostamaan kokonaisuuteen. Toiminnallinen samankaltaisuus ei välttämättä tarkoita tarpeetonta päällekkäisyyttä, vaan voi lisätä palveluiden saavutettavuutta eri kohderyhmille, alueille ja kieliryhmille. Arvioinnissa tulisi korostaa täydentävyyttä ja kohderyhmien tavoittavuutta pelkän päällekkäisyyden tarkastelun sijaan.

Helsingin kaupunki korostaa, että päällekkäisyyksien arviointi ei voi jäädä yksinomaan avustusta hakevien järjestöjen vastuulle. On tärkeää, että STEA:n, ministeriöiden ja muiden julkisten avustuksenmyöntäjien välistä yhteistyötä lisätään avustustoiminnan kokonaiskuvan muodostamiseksi. Päällekkäisyyksien arvioinnin tulee perustua yhteiseen tietopohjaan ja rahoituskokonaisuuden tarkasteluun, ei yksinomaan yksittäisten järjestöjen vastuulle asetettuihin selvityksiin. Näin voidaan parantaa julkisen rahoituksen vaikuttavuutta sekä vähentää sekä viranomaisten että avustuksenhakijoiden hallinnollista taakkaa.

Helsingin kaupunki pitää tärkeänä, että valtionavustusjärjestelmä mahdollistaa monipuolisen kansalaisjärjestötoiminnan sekä järjestöjen kyvyn vastata nopeasti erilaisiin väestöryhmien tuen tarpeisiin. Rahoitusjärjestelmän tulee tunnistaa sekä välitön auttamis- ja tukemistoiminta että ennaltaehkäisevä työ osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.

Asetuksen ei tule olla poissulkeva siten, että se heikentäisi järjestöjen mahdollisuuksia tavoittaa haavoittuvia väestöryhmiä tai johtaisi ongelmien kasautumiseen ja palvelutarpeiden kasvuun. Asetuksen tulee olla riittävän mahdollistava eikä se saa tarpeettomasti rajata pois toimintamuotoja, joilla voidaan myös välillisesti tukea haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä ja väestöryhmiä ja vahvistaa edellytyksiä toimijuuteen ja osallisuuteen. Asetuksen tulisi mahdollistaa rahoituksen kohdentaminen nimenomaan sellaiseen toimintaan, joka ei ole varsinaista palvelutuotantoa, mutta joka tuottaa merkittävää hyvinvointi- ja terveyshyötyä sekä vähentää julkisten palveluiden kuormitusta.

On tärkeää, että asetus tukee ennaltaehkäisevää toimintaa. Ennaltaehkäisevän toiminnan vaikuttavuus ilmenee usein pitkällä aikavälillä, minkä vuoksi rahoituksen edellytyksiä ei tule määritellä liian kapeasti välittömien tai helposti mitattavien tulosten perusteella.

Helsingin kaupunki kiinnittää huomiota myös valtionavustusjärjestelmän ennakoitavuuteen. Viime vuosina valtion talousarvioihin tai erillisiin päätöksiin perustuvia määräaikaisia avustuksia on avattu kunnille ja järjestöille lyhyellä valmisteluajalla ja nopeilla hakuprosesseilla. Vaikka lisärahoituksella voidaan vastata ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin tarpeisiin, aiheuttavat toistuvat erillishaut kunnille ja hyvinvointialueille merkittävää hallinnollista työtä ja kustannuksia. Avustusten toimeenpano edellyttää muun muassa hakujen valmistelua, tiedottamista, kuulutusten julkaisemista, hakemuslomakkeiden ja ohjeistusten laatimista, neuvontaa, hakemusten käsittelyä, päätöksentekoa, maksatusta, valvontaa sekä raportointia. Tämä tuottaa aina ennakoimatonta lisätyötä kunnille, hyvinvointialueille ja järjestöille.

Kaupunki katsoo, että valtionavustustoiminnan tulisi olla mahdollisimman ennakoitavaa ja pitkäjänteistä. Toiminnan vaikuttavuuden näkökulmasta monivuotinen tai muutoin riittävän pitkäkestoinen rahoitus mahdollistaa paremman suunnittelun, resurssien tehokkaan käytön sekä järjestöjen toiminnan kehittämisen kuin toistuvat, lyhyellä aikataululla toteutettavat määräaikaiset haut.

Helsingin kaupunki esittää, että valtionavustusjärjestelmää kehitetään siten, että hallinnollinen taakka sekä valtion että kuntien näkökulmasta vähenee ja rahoitusinstrumentit ovat nykyistä ennakoitavampia. Uusia määräaikaisia avustushakuja valmisteltaessa tulisi arvioida myös kunnille aiheutuvat toimeenpano- ja hallinnointikustannukset sekä niiden vaikutukset kuntien mahdollisuuksiin kohdentaa resursseja varsinaiseen hyvinvoinnin, terveyden ja osallisuuden edistämistyöhön.