Toivomusponsi, kirvelilattakoin elinympäristön hyvityssuunnitelmasta varmistuminen ja Satamatunnelin rakennuslupa
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Krishna Regmin toivomusponnesta koskien kirvelilattakoin tilanteen varmistamista ja raportointia kaupunginvaltuustolle ennen satamatunnelin rakentamisluvan myöntämistä
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Toivomusponnessa pyydetään kaupunkiympäristön toimialan varmistavan ja raportoivan valtuustolle kirvelilattakoin tilanteesta ennen rakentamisluvan myöntämistä.
Satamatunnelin asemakaavassa on määräys, jonka mukaan ”rakennustoimia, joilla heikennetään tai hävitetään kirvelilattakoin elinympäristöinä tunnettuja mukulakirveli-kasvustoja, ei saa toteuttaa ennen kuin erillisessä, vastuuviranomaisen hyväksymässä, ekologisen kompensaation mukaisessa hyvityssuunnitelmassa esitetyt toimenpiteet on toteutettu ja riittäviksi todettu.”
Mukulakirvelin hyvitystöistä on laadittu Luonnonsuojelulain 11. luvun mukainen hyvityssuunnitelma, jonka pohjalta Lapinlahden puistoon on kylvetty uusia mukulakirveli-alueita. Näiden alueiden seurantaa ja raportointia hyvityksen edistymisestä tehdään vuosittain. Lupa- ja valvontavirasto (ent. ELY-keskus) on antanut perustellun päätelmänsä hyvityssuunnitelmasta, hyväksynyt sen ja sen perusteella tarkastaa hyvityksen onnistumisen ja antaa lausunnon hyvitystöiden onnistumisesta. Kun asemakaava on lainvoimainen ja hyvitystöiden onnistumisesta on saatu puoltava lausunto, voidaan hakea lupaa kaivuutöiden aloittamiselle. Lautakunta katsoi, että Lupa- ja valvontaviraston puoltava lausunto voidaan toimittaa tiedoksi valtuustolle.
Lausunto on valmisteltu yhteistyössä hankkeeseen ryhtyvän eli Helsingin Sataman kanssa.
Lausunto on ehdotuksen mukainen.
Valtuutettu Krishna Regmi on tehnyt kaupunginvaltuuston kokouksessa 10.12.2025 toivomusponnen, joka koskee kirvelilattakoin tilanteen raportoimista kaupunginvaltuustolle ennen satamatunnelin rakentamisluvan myöntämistä.
Lausuntopyyntö
Kaupunginkanslia on pyytänyt kaupunkiympäristölautakuntaa antamaan lausunnon kaupunginhallitukselle 20.9.2026 mennessä.
Helsingin kaupungin hallintosäännön 30 luvun 14 §:n 4 momentin mukaan kaupunginhallituksen on toimitettava hyväksytystä toivomusponnesta sen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua sen hyväksymisestä.
Detta beslut publicerades 12.05.2026
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §