Avustuksen hakeminen, valtionavustus, innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen esi- ja perusopetuksessa 2023, opetushallitus

HEL 2023-003171
Ärendet har nyare handläggningar

Valtionavustuksen hakeminen innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen perusopetuksen palvelukokonaisuudessa

§ 42

Päätös

Perusopetusjohtaja päätti hakea Opetushallitukselta valtion erityisavustusta hankkeelle ‘Digiosaamista yhdenvertaisesti kaikille’. Mikäli Opetushallitus myöntää avustusta, toteutetaan hanke ajalla 1.1.2024–31.7.2025.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat enintään 200 000 euroa. Valtion erityisavustusta haetaan yhteensä 180 000 euroa. Hankkeen omarahoitusosuus (10 % kokonaiskustannuksista) on enintään 20 000 euroa, joka katetaan kehittämispalveluiden budjetista.

Lisäksi perusopetusjohtaja päätti valtuuttaa projektipäällikkö Taina Torniaisen kehittämispalveluista asioimaan Opetushallituksen sähköisessä hakujärjestelmässä tämän hankehakemuksen osalta.

Päätöksen perustelut

Opetushallitus on julistanut keväällä 2023 haettavaksi valtion erityisavustusta innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen esi- ja perusopetuksessa vuosina 2023–2025 yhteensä enintään 1 550 000 euroa. Erityisavustuksen keskeiset tavoitteet ilmenevät oheisesta Opetushallituksen hakuilmoituksesta. Hakukelpoisia ovat esi- ja perusopetuksen järjestäjät. Erityisavustusta myönnetään enintään 90 % hankkeiden kokonaismenoista.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hakee avustusta hankkeelle, jolla mm. edistetään kaupunkistrategian 2021–2025 tavoitteita, että ’Laadukas varhaiskasvatus, koulutus ja opetus ovat toimivan kaupungin ja hyvän elämän perusta’, ’Opetuksessa ja oppimisen ympäristöissä hyödynnetään ja kehitetään teknologisia ratkaisuja’ ja ’Parannetaan Helsingin kaupungin veto- ja pitovoimaa työnantajana ja työoloja ottaen koko henkilöstö mukaan’ sekä ’Teemme Helsingistä lukemisen ja lukutaidon pääkaupungin’.

Hankkeen tavoitteet ja tavoitellut tulokset sekä talousarvio on kuvattu tarkemmin oheisessa avustushakemuksessa.

Hankkeen toteutusta toimialalla koordinoi kehittämispalvelut, joka tekee toteutuksessa tiivistä yhteistyötä perusopetuksen palvelukokonaisuuden sekä tietohallintopalveluiden kanssa.

Toimivalta

Rahoitusjohtaja on 10.12.2018 päättänyt (103 §), että perusopetusjohtaja on toimivaltainen päättämään kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Detta beslut publicerades 14.04.2023

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Outi Salo

Titel
Perusopetusjohtaja

Upplysningar

Bilagor

2. Avustushakemus, perusopetuksen palvelukokonaisuus
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.