Tutkimuslupa, Anonyymin rekrytoinnin vaikutukset yhdenvertaisuuteen ja rekrytoinnin onnistumiseen

HEL 2020-001997
Ärendet har nyare handläggningar

Tutkimuslupa: Anonyymin rekrytoinnin vaikutukset yhdenvertaisuuteen ja rekrytoinnin onnistumiseen

§ 14

Päätös

Henkilöstöjohtaja myönsi tutkimusluvan Palkansaajien tutkimuslaitoksentutkimukselle ”Anonyymin rekrytoinnin vaikutukset yhdenvertaisuuteen ja rekrytoinnin onnistumiseen”. Tutkimuksen toteuttavat Ohto Kanninen ja Tuomo Virkola. Tutkimuslupa on voimassa 31.12.2025 saakka.

Päätöksen perustelut

Anonyymin rekrytoinnin kokeilu käynnistyi kaupungin kaikilla toimialoilla vuoden 2020 alussa kaupunginhallituksen 12.12.2018 päätöksen mukaisesti. Päätöksessään kaupunginhallitus edellytti, että kokemuksista raportoidaan jatkotoimenpiteiden suunnittelun pohjaksi viimeistään vuonna 2020. Osana tätä raportointityötä on tavoitteena tutkia ja testata, kuinka anonymisointi toteutetaan pilottiin valittujen ammattiryhmien osalta ja tämän myötä edetä laajempaa vaikuttavuustutkimukseen ja -arviointiin.

Tutkimuksen tarkoituksena on arvioida anonymisoinnin vaikutuksia rekrytointiin, ja se perustuu anonyymien ja tavanomaisten rekrytointiprosessien vertailuun. Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka anonymisointi vaikuttaa haastattelukutsuun saamiseen sekä lopulliseen rekrytointipäätökseen ja rekrytoinnin onnistumiseen. Lisäksi tutkitaan sitä, kuinka tieto anonymisoinnista vaikuttaa työpaikan hakemiseen. Anonyymin rekrytoinnin arvioinnissa hyödynnetään Helsingin kaupungin rekistereihin perustuvia tutkimusaineistoja. Tutkimusaineisto pohjautuu rekrytointijärjestelmän työnhakijatietoihin sekä anonymisoituihin tietoihin kaupungin työntekijöistä.

Tutkimuslupaan sovelletaan seuraavia ehtoja:
Tutkimusraportista ei saa olla tunnistettavissa tutkimukseen osallistuneita henkilöitä. Tutkimuksesta ei tule koitua kustannuksia Helsingin kaupungille, ja tutkija saapuu pyydettäessä maksutta esittelemään tutkimuksen tuloksia. Tutkimuksen toteuttaja noudattaa julkisyhteisönä julkisuuslaissa sekä muussa lainsäädännössä olevia salassapitoa, julkisuutta ja yksityisyydensuojaa koskevia säännöksiä.

Detta beslut publicerades 03.03.2020

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Nina Gros

Titel
Henkilöstöjohtaja

Upplysningar

Bilagor

2. Liite2_Lupahakemus
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Liite3_Aineistokuvaus
Bilagan publiceras inte på internet.
4. Liite4_Tietosuojaseloste
Bilagan publiceras inte på internet.
5. Liite5_Rekrytointiohje
Bilagan publiceras inte på internet.
6. Liite6_Ammattiryhmat
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.