Virkasuhteen täyttäminen, HelppiSeniorin Pohjoisen asiakasohjaus, sosiaalityöntekijän viransijaisuus, työavain 7-698-19

HEL 2019-004172
Ärendet har nyare handläggningar
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain 7-698-19

§ 2

Päätös

HelppiSeniorin asiakasohjauksen kotihoidon ohjaaja päätti jättää sosiaalityöntekijän kesäsijaisuuden täyttämättä kelpoisuusehdot täyttävien ja soveltuvien hakijoiden vähäisyyden vuoksi (toimintayksikkö 397130, työpiste 100050).

Päätöksen perustelut

Sosiaalityöntekijän viransijaisuus ajalle 3.6. 2019 - 1.9.2019 on ollut julkisesti haettavana 22.3.2019 – 10.4.2019 kaupungin sähköisen rekrytointipalvelun sisäisessä ja ulkoisessa haussa.

Sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajan tekemän henkilöstöhallinnon delegointipäätöksen 25.1.2018 § 7 mukaan sosiaalityöntekijän viransijaisuuteen ottaa kotihoidon ohjaaja.

Sosiaalityöntekijän tehtävänä on vastata erityisen tuen tarpeessa olevien ja muiden vaativien asiakkaiden palvelutarpeen arvioinnista, sekä siitä, että asiakas saa tarvitsemansa tuen ja palvelut mahdollisimman sujuvasti, asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on yhdessä esimiesten ja muiden asiakasohjaustiimin työntekijöiden kanssa kehittää asiakasohjauksen moniammatillista toimintamallia sellaiseksi, että hyvä asiakaspalvelu toteutuu käytännössä.

Sosiaalityöntekijän viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7 §, 32 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää valmiutta moniammatilliseen yhteistyöhön ja työn kehittämiseen sekä hyviä vuorovaikutuksen ja dokumentoinnin taitoja.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Määräajassa hakemuksen jätti seitsemän hakijaa. Yhteenveto hakemuksen jättäneistä on tämän asian liitteenä 1.

Vaadittu kelpoisuus oli neljällä hakijalla. Kolme hakijaa ei täyttänyt asetettuja kelpoisuusvaatimuksia.

Kolme kelpoista hakijaa veti hakemuksensa pois. Yksi kelpoinen hakija haki sijaisuutta lyhyelle ajalle.

HelppiSeniorin asiakasohjauksen kotihoidon ohjaaja päätti jättää sosiaalityöntekijän kesäsijaisuuden täyttämättä kelpoisuusehdot täyttävien ja soveltuvien hakijoiden vähäisyyden vuoksi.

Detta beslut publicerades 26.04.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Beslutsfattare

Namn
Elina Määränen

Titel
Kotihoidon ohjaaja

Upplysningar

Bilagor

1. Hakijaluettelo 7-698-19
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.