Klaukkalanpuiston ryhmäpuutarhan talousrakennuksen purku

HEL 2018-001937
Ärendet har nyare handläggningar
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Klaukkalanpuiston ryhmäpuutarhan talousrakennuksen purku

§ 9

Päätös

Rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö päätti
- hyväksyä talousrakennuksen purkamisen taloteknisine liittymineen
- hyväksyä purkuun käytettäväksi arvonlisäverottomana enintään 40 000 euroa
- oikeuttaa kaupunkiympäristön, rakennukset ja yleiset alueet, ylläpitopäällikön allekirjoittamaan hankkeeseen kohdistuvat sopimukset sekä hankkeen vastuuhenkilön vastaanottamaan purkuhankkeen.

Päätöksen perustelut

Helsingin Pakilassa, Pakilan rantatie 5 00680, siirtolapuutarhan alueella sijaitseva talousrakennus on rakennettu rakennuskuvien perusteella vuonna 1964. Rakennus on puurakenteinen ja yksikerroksinen. Ulkoseinässä on puulaudoitus ja sen alla pahvilevy. Rakennuksen seinät ovat eristeettömiä. Vesikatto on konetaiteltu peltikate.

Rakennus on ollut pois käytöstä ja tyhjillään useita vuosia. Rakennukseen on tehty ilkivaltaa muun muassa repimällä puusäleitä seinistä. Nuoriso kokoontuu autioon rakennukseen luvatta, ja tästä saattaa aiheutua vaaratilanteita.

Rakennukseen on teetetty haitta-ainekartoitus ja purkamisesta on pyydetty tarjous Staralta.
Sähkökaapin taustapahvia (yhteensä noin 0,5 m2) lukuun ottamatta rakennusosat eivät sisällä asbestia. Rakennuksen purkamisessa on noudatettava kartoituksen mukaisia menetelmiä. Staran tarjous sisältää myös haitta-aineiden purkutyöt.

Detta beslut publicerades 29.03.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Beslutsfattare

Namn
Sari Hilden

Titel
Rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö

Upplysningar

Bilagor

1. Asemapiirustus Klaukkalanpuisto
Bilagan publiceras inte på internet.
2. Klaukkalanpuisto kokoontumisrakennus haitta-ainekartoitus
Bilagan publiceras inte på internet.
3. Tarjous Ärtin Koulupuutarha Talousrakennus purku
Bilagan publiceras inte på internet.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.