Eräiden lainasaatavien poistaminen kirjanpidosta

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-005276
Ärendet har nyare handläggningar
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Eräiden lainasaatavien poistaminen kirjanpidosta

§ 26

Päätös

Rahoitusjohtaja päätti merkitä tiedoksi, että kaupungin rahasaatavien laskutus- ja perintäohjeiden mukaisesti, asuntolainarahaston varoista myönnettyjä lainoja 0808404125 ja 0829300367 koskevat yhteensä 496,26 euron suuruiset saatavat kirjataan velan vanhentumisen vuoksi luottotappioiksi ja poistetaan samalla kirjanpidosta.

Päätöksen perustelut

Kaupunki on rahoittanut asunnon hankkimista vuoteen 1996 asti välittämällä valtion myöntämiä henkilökohtaisia aravalainoja ja sen jälkeen myöntämällä lainoja omasta asuntolainarahastostaan. Toiminta lakkautettiin vuoden 2012 lopussa.

Kirjanpidosta poistettavat 496,26 euron suuruiset saatavat ovat asuntolainojen viivästyskorkoja. Lainojen velkajärjestelyt ja perinnät ovat päättyneet vuosina 2012 ja 2015.

Kaupungin rahasaatavien laskutus- ja perintäohjeiden (Khs 628 §, 2.5.2005) mukaan saatavan oikeudellisista perintätoimista voidaan luopua, mikäli se katsotaan epätarkoituksenmukaiseksi ja tuloksettomaksi ottaen perinnän tuloksellisuuden kokonaisarvioinnissa huomioon saatavan suuruus, saatavan oikeudellisen perusteen pitävyys sekä velallisen todennäköinen maksukyky. Edelleen ohjeen mukaan luottotappioiksi kirjattuja saamisia peritään, kunnes saaminen on maksettu, vanhentunut tai muuten käynyt ilmeiseksi, että perintää ei kannata jatkaa.

Detta beslut publicerades 05.03.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Beslutsfattare

Namn
Tuula Saxholm

Titel
Rahoitusjohtaja

Upplysningar

Bilagor

1. Sekretessbelagd:

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.