Helsinki-päivän nuorisostipendit vuonna 2017

De ärenden som har publicerats före 2019 får beslutets rubrik.
HEL 2017-000189
Ärendet har nyare handläggningar
Denna beslutsfattare är inte längre aktiv

Helsinki-päivän nuorisostipendit vuonna 2017

§ 37

Päätös

Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä myöntää talousarvion kohdalta 1 04 02 Käyttövarat, Khn käytettäväksi, projektilta 104020101301, 600 euron suuruiset Helsinki -päivän nuorisostipendit
liitteenä 1 ja 2 olevan sosiaali- ja terveysviraston ehdotuksen mukaan 13 nuorelle ja liitteenä 3 olevan nuorisoasiainkeskuksen ehdotuksen mukaan viidelle nuorelle. Myönnettävä määräraha on yhteensä
10 800 euroa.

Päätöksen perustelut

Kaupunginhallitus päätti 27.2.1984, että vuosittain jaetaan stipendejä Khn käyttövaratililtä olevista tai muutoin tarkoitukseen osoitetuista määrärahoista helsinkiläisille 15 - 21 -vuotiaille nuorille siten, että
stipendit luovutetaan Helsinki-päivän yhteydessä sellaisille nuorille, jotka ovat

- omalla yritteliäisyydellään saavuttaneet merkittäviä tuloksia koulunkäynnissään, opinnoissaan tai harrastustoiminnassaan tai jotka

- ovat toiminnallaan tai käyttäytymisellään olleet esimerkkinä muille nuorille, kuten esim. osoittaneet avuliaisuutta muita ihmisiä kohtaan ja kykyä ottaa ihmiset huomioon.

Kaupunginhallitus päätti 6.4.1992, että Helsinki-päivän nuorisostipendien saajista päättää johtajistotoimikunta, jolle sosiaalivirasto ja nuorisoasiainkeskus tekevät ehdotuksensa kaupunginhallituksen 27.2.1984 vahvistamien perusteiden mukaisesti.

Sosiaali- ja terveysvirasto (29.3.2017) ja nuorisoasiainkeskus (30.3.2017) ovat tehneet ehdotuksensa stipendien saajista.

Sosiaali- ja terveysviraston ja nuorisoasiainkeskuksen sopima perusjako on: sosiaali- ja terveysvirasto 13 ehdokasta ja nuorisoasiainkeskus viisi ehdokasta. Vuonna 2017 käytettävissä oleva määräraha on 10 800 euroa, jolloin jokainen stipendi on 600 euroa.

Ehdokkaiden osalta perustelut ovat osittain salassa pidettäviä. Kaikki yksilökohtaiset perustelut ovat nähtävinä johtajistokäsittelyssä.

Detta beslut publicerades 16.03.2025

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Beslutsfattare

Namn
Jussi Pajunen

Titel
Kaupunginjohtaja

Upplysningar

Bilagor

1. Sekretessbelagd: JulkL 24 § 1 mom 25 k.
2. Sekretessbelagd: JulkL 24 § 1 mom 25 k.
3. Sekretessbelagd: JulkL 24 § 1 mom 25 k.

I beslutsdokumenten nämns bilagor som inte publiceras på nätet. Bort lämnas bilagor som innehåller sekretessbelagda uppgifter och bilagor som innehåller uppgifter som kan äventyra integritetsskyddet eller en näringsidkares affärs- eller yrkeshemligheter, eller sådana som man inte av tekniska orsaker kunnat överföra till elektroniskt format. (Offentlighetslagen § 621/1999, Lagen om tjänster inom elektronisk kommunikation § 917/2014, Dataskyddslagen § 1050/2018, Lagen om klientens ställning och rättigheter inom socialvården § 812/2000, Lagen om patientens ställning och rättigheter § 785/1992, Lagen om offentlig upphandling och koncession § 1397/2016). Upplysningar om stadsstyrelsens beslutshandlingar fås också från Helsingfors stads registratorskontor.